Länsirannikolla kuhisi kauden 2014-2015 alla. Harjoitusotteluissa saattoi nähdä, miten paljon Rasmus Rinne oli kehittynyt yhden kesän aikana. Hän oli oppinut pelaamaan niin kuin isot maalivahdit pelaavat.
Kauden aloitus hiveli katsojan sielua.
Otteista huokui varmuus, jota oli havaittu vaikean tulokaskauden aikana vain ohikiitävän hetken verran. Yleisö sai huokailla ihastuksesta huipputorjuntojen jälkeen.
Liigatasolla maalejakin menee aina selän taakse, mutta ne eivät vaikuttaneet horjuttavan uskoa joukkueen voittoon. Maalivahtiinsa luottaen Ässät usein nousikin tappioasemasta vähintään rinnalle ja jatkoajalle.
Lokakuun aikana matkaan on tarttunut aivan uusia ilmiöitä. Patapaitojen johtoasema murenee ilta toisensa jälkeen, muutamankaan maalin etumatka ei riitä voittoon asti. Ykkösketju on silti ilmiliekeissä kahdessa pelissä kolmesta.
Se ei vain riitä. Tarvitaan taustatukea ja voittavaa maalivahtipeliä.
Ei ole yhtään syytä paniikkiin, eikä ole tapahtunut mitään peruuttamatonta. Asia on korjattavissa, mutta porilaisjoukkue tarvitsisi sen korjaussarjan ennen maaottelutaukoa.
Tasoitusta ei voi antaa osa-alueella, jonka piti olla yksi varmimmista kauteen lähdettäessä.
Nämä ajat ovat niitä härkäviikkoja, jolloin jyviä erotellaan akanoista. Toiset vain raapivat säännöllisesti niitä kaivattuja sarjapisteitä, kun taas toiset saavat lähinnä hajaosumia sieltä ja täältä.
On vain yksinkertaisesti Liiga-tasolle anteeksiantamatonta, jos kovin monessa peräkkäisessä ottelussa väännetään etukulmamaali kiepahduksella maalin takaa. Tai annetaan muuten lahjana.
Puolustajilla on osuutensa heikoissa suorituksissa, mutta ei maalivahtikaan ole täysin syytön tilanteeseen. Kulma on myös pidettävissä kiinni.
Muutaman pelin otannalla on ollut havaittavissa, ettei muissa joukkueissa tarvita opasta kertomaan, mikä on Rinteen heikkous juuri tällä hetkellä.
Kun torjuntatyöskentelystä tulee haurasta, kannattaa tekemistä yksinkertaistaa. Vedot kannattaa ottaa haltuun, sillä aloitus puolustusalueelta on parempi vaihtoehto kuin aloitus keskiympyrästä.
Lisäksi harva kiekkoveskari pystyy muutenkaan Manuel Neuerin kaltaiseen avauspelaamiseen.
Maalivahtipelin suola ja katkeruus ovat juuri siinä, että tekeminen näkyy välittömästi tuloksessa. Kenttäpelaajienkin huojuva suorittaminen alkaa jossain vaiheessa näkyä jumbotronilla, mutta siinä on maalivahtia enemmän pelivaraa.
Perusasiat uudestaan haltuun, ja vasta sen jälkeen lisää kiekollista vastuuta.
