Mielipide

Latvialla historiansa parhaat mahdollisuudet mitalipeleihin

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jääkiekon mittapuulla pikkumaa Latvia on alkanut nostamaan päätään. Vuoden 2017 MM-kisoissa suuretkin kiekkomaat ovat olleet vaikeuksissa Latvian kanssa, ja joukkueella on tuhannen taalan paikka tehdä historiaa.

Latvia on ollut tällä vuosituhannella kolmesti puolivälierissä. Ensimmäisen kerran vuonna 2000 Pietarissa, jolloin MM-kisat päättyivät Latvian osalta Tšekkiä vastaan. Seuraavat menestyskisat sattuivat kohdalle neljä vuotta myöhemmin, jolloin isäntänä toimi heidän ensimmäinen tiputtajansa: Ostravassa Ruotsi koitui Latvian kohtaloksi.

Viimeisimmän puolivälieräpaikan Latvia on onnistunut saamaan Sveitsin kisoissa vuonna 2009, jolloin Kanada passitti Latvian kotia kohti. Suurin yllätys tapahtui kuitenkin Sotšin talviolympialaisissa 2014, kun Latvia peittosi Sveitsin karsintaottelussa ja kampesi itsensä kahdeksan parhaan joukkoon.

Kanada joutui jopa taistelemaan Latviaa vastaan edetäkseen mitalipeleihin, ja lopulta Latvia joutui nöyrtymään Kanadalle lukemin 1-2. Silloin Latvian kansallissankari oli Kanada-ottelussa 55 torjuntaa ottanut Kristers Gudlevskis.

Tänä vuonna se sankari on Elvis Merzlikins.

Latvialla on edessään Kölnin-lohkossa vielä kaksi ottelua. Vastaan asettuvat lohkon ennakkosuosikki Venäjä sekä kisojen järjestäjämaa Saksa. Jos Latvia Venäjä-ottelussa päälle samankaltaisen peli-ilmeen kuin Ruotsia ja Yhdysvaltoja vastaan, ei itänaapurikaan pääse helpolla.

Ylivoimaprosentti oli Latvialla jäätävän tehokasta ennen Ruotsi-ottelua. Tre Kronor kastoi Latvian ruudin perusteellisesti ja ylivoimapelaaminen meni uusiksi. Yhdysvaltoja vastaan ylivoimaprosentti sai taas vähän parannusta, mutta kokonaisuudessaan ylivoima ei ollut alkuturnauksen ihailtavaa silmänruokaa.

Vaikka joukkueen kapteeni Kaspars Daugavins kritisoi Lanxess Arenan jään kuntoa, hän totesi myös, ettei se ole syy, miksi he eivät ole onnistuneet ylivoimallaan.

Jos odotusten mukaisesti Latvia jää pisteittä Venäjää vastaan ja voittaa kuitenkin Saksan, todennäköisin vastustaja jatkopeleissä olisi ensimmäisenä Kanada. Latvian peli ei ole lähellekään pelattu. Pariisin lohkon keulajoukkue kuitenkin hävisi edellisen ottelunsa Sveitsille ja ajautui myös Ranskaa vastaan ahtaalle.

Latvian täytyykin saada joukkuepelinsä takaisin ruotuun, kuivattaa ylivoimaruutinsa ja ottaa Yhdysvallat-ottelun kaltainen pirteä alku unohtaen silti samaisen ottelun jälkimmäisen puoliskon.

Näillä eväillä Latvia nähdään ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-kisojen mitaliotteluissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle