Mielipide

Lassilan roolin voisi hoitaa A-nuori − murto-osalla maailmanmestarin palkasta

LIIGA / Kolumni
Tapparan vaihtopenkillä istuu todennäköisesti Liigan nimekkäin ja kallein kakkosmaalivahti, Teemu Lassila. Luukkuvahdiksi riittäisi hyvin juniori, niin vakuuttavasti on Dominik Hrachovina itselleen ykkösmaalivahdin paikan.

Tappara on kaikin puolin Liigan kärkiseuroja, myös taloudellisesti. Toimitusjohtaja Mikko Leinonen on entisenä pankinjohtajana tunnettu harkitusta pelaajapolitiikastaan.

Paremmissakin piireissä sattuu virhearviointeja.

Kuinka kauan TPS:ssä liigavahdiksi ponnistanutta Lassilaa säilötään Tapparan vaihtopenkillä?

Tappara menetti yllättäen ennen kauden alkua ykkösmaalivahtinsa Tomi Karhusen KHL:n kiinalaisseuraan. Kolme peräkkäistä suomenmestaruutta voittaneen Karhusen tilalle hankittiin kokenut Teemu Lassila, jonka suurin meriitti on maailmanmestaruus vuodelta 2011.

Viime kaudella Lassila pelasi TPS:ssä vähän yli puolet runkosarjan otteluista ja oli eniten otsikoissa huitaistuaan ässähyökkääjä Josh Grattonia kasvoihin ja saatuaan seitsemän ottelun pelikiellon.

Parhaimmillaan 33-vuotias Lassila on liigatasolla kelpo torjuja, mutta kuluvalla kaudella maailmanmestari ja entinen KHL- ja SHL-maalivahti on avannut Tapparan vaihtoaition luukkua sekä pelannut yhtä paljon Liigassa kuin Mestiksessä. Aika paljon meriittejä rooliin, jota voisi hoitaa kuka tahansa Tapparan omista junioreista.

Tapparan ykkösmaalivahdin tontin on suvereenisti vallannut itselleen Dominik Hrachovina. Tšekkimaalivahti on seitsemästä pelaamastaan ottelusta voittanut kuusi ja on Liigan voitokkain maalivahti. Myös torjuntaprosentilla ja päästettyjen maalien keskiarvolla mitattuna Hrachovina on Liigan kärkeä.

Lassilan ja Hrachovinan lisäksi Tapparalla on sopimuksenalaisia maalivahteja vain 19-vuotias Christian Heljanko. Tavallaan on ymmärrettävää, että Tappara on halunnut varautua Hrachovinan loukkaantumiseen tai floppaamiseen.

Kakkosmaalivahdiksi Lassila on kuitenkin aivan liian kallis. Kaksi kautta sitten Lassilan vuosiansioksi on ilmoitettu yli 115 000 euroa.

Viime kaudella Tapparassa nähtiin vähän vastaava tilanne, kun seuran oma kasvatti Mika Noronen oli Karhusen kakkosmaalivahtina alkukaudella. Norosen sopimus kuitenkin purettiin lokakuussa 2015. Noronen itse arveli, että ei saanut jatkaa kasvattajaseurassaan taloudellisista syistä.

Norosen paikan otti nuori Hrachovina, joka näytti taitojaan jo viime kaudella ja on nyt Tapparan ykkösmaalivahti.

Tapparan toimistolla ei ole opittu mitään.

Kun yhdestä kalliista kakkosmaalivahdista on päästy eroon, hankitaan vuoden kuluttua seuraava. Tappara-kasvatti Norosesta luovuttiin, kun Liigaa oli pelattu reilu kuukausi.

Kuinka kauan TPS:ssä liigavahdiksi ponnistanutta Lassilaa säilötään Tapparan vaihtopenkillä? 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös