Mielipide

Lassilan koira on päästetty veräjästä

LIIGA / Kolumni

Reilu kuukausi sitten Liigan kurinpito pyöri kuin tuuliviiri Arttu Luttisen tapauksen johdosta. Nyt voi rehellisesti sanoa, että kahden ottelun pelikieltoon johtanut Luttisen päähän kohdistunut taklaus ja poikittainen maila kohdistettuna kahteen eri pelaajaan oli vain alkusoitto kurinpidon sääliville päätöksille.

Käsittämättömästi viime keskiviikkona sitten pimentynyt Teemu Lassila selvisi lähes pelaajan uran päättäneestä viikatteestaan selityksellä "en tarkoittanut sitä". Päätyökseen asianajajana toimiva kurinpidon johtaja Sampo Liusjärvi tarrasi Lassilan selityksiin ja nieli sen koukkuineen ja siimoineen.

En niele Lassilan selityksestä sanaakaan, vaikka se olisi blenderillä laitettu smoothieksi. Fakta on, että mikään videolta nähty ei tue Lassilan selityksiä. Lyönnin lähtiessä Lassilan maila oli jo Grattonin housujen korkeudella, joten miten vuosikymmeniä ammattilaisena pelaava jääkiekkoilija voi lyödä kohteestaan ohi toista metriä?

Lassilan teon perusteella Liusjärvellä ja Liigan kurinpitoryhmällä oli ainekset mätkäistä turkulaiselle kaksinumeroinen pelikielto. Mikäli pelikielto olisi asettunut jonnekin Juuso Salmen (12 ottelua) ja Semir Ben-Amorin (18 ottelua) väliseen maastoon olisi sen hyväksynyt jokainen. Tällä rangaistuksella kurinpito veti taas kerran median huomion itseensä lätkäisemällä käsittämättömin pelikielto miesmuistiin.

Seitsemän pelin rangaistus tapahtumasarjasta, jota ei tulisi tapahtua missään sarjassa tai missään olosuhteissa on uskomaton. Rangaistus on sama kuin antaisi pankkiholvin tyhjentäneelle pankkiryöstäjälle ehdollisen tuomion, koska ryöstäjän tarkoituksena oli viedä vain tuhat euroa holvista.

Lassilan viikate levisi keskiviikon tapahtumien jälkeen nopeasti useampaan amerikkalaiseen jääkiekkomediaan. Olisikin voinut luulla, että Liiga olisi osoittanut omistavansa miehiset pelivälineet ja lätkäisevän kauden karmaisevimmasta tapahtumasarjasta huomattavan pelikiellon pelkästään imagollisista syistä.

Luonnollisesti näinhän ei voi tehdä, koska Lassila ei tarkoittanut lyödä viikatteella toista pelaajaa päähän.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös