Aika ajoin julkisuuteen pamahtavat rikosepäilyt urheilusankareista saavat esiin vääristyneitä arvoja sankarien seuraajissa.
Patrick Kanen tuore raiskausepäily ei tee tässä poikkeusta.
Ensimmäisenä menevät yleensä sekaisin perusarvot. Syntyy huolta organisaatiosta ja seurasta sellaisenaan. Tapauksen osapuolet ovat yksilöitä, joilla on jokaisella oma ihmisarvonsa. Seura taas on vain ihmisten ylläpitämä yhteisö − ei sen enempää. Ihmisarvoa organisaatiolla ei ole.
Tämän jälkeen huolehditaan rikoksesta epäillystä urheilutähdestä. Tässä vaiheessa alkaa homma mennä pieleen, jos prosessi laukaisee ylimitoitettua suojeluvaistoa urheilusankarin puolelle.
Myytti onnenonkijoista perustuu pelkkiin ennakkoluuloihin ja todistamattomiin käsityksiin raiskauksia ilmiantaneista ihmisistä.
Kane, Mike Ribeiro ja esimerkiksi koripalloilija Kobe Bryant ovat ja olivat kaikki syyttömiä rikokseen, kunnes toisin on todistettu. Ribeiro ja Bryant sopivat lopulta omat tapauksensa ennen oikeuden käsittelyä. Kanen tapaus on vielä kesken, eikä syytteiden nostamisesta ole vielä päätetty.
Tapausten sopiminen ei merkitse syyllisyyden myöntämistä. Jokainen tapaus täytyy silti ottaa vakavasti, eivätkä edes urheilun supertähdet ole immuuneja töppäilyille, tai tässä tapauksessa karmiville teoille toista ihmistä kohtaan.
Päätään nostaa helposti raiskauksiin liitettävä myytti: "komea ja rikas tähtiurheilija saisi seksiä muutenkin". Ei. Seksiä ei pidä sekoittaa raiskaukseen, sillä raiskauksessa ei ole kyse seksistä. Seksi on osapuolten yhteisestä tahdosta tapahtuva asia. Raiskauksessa on kyse voimankäytöstä ja nöyryytyksestä. Seksi halukkaan tai prostituoidun kanssa ei ole vaihtoehto raiskaukselle.
Vielä enemmän mennään pieleen, jos tapauksen uhreista tehdään syyllisiä ennen kuin poliisi ja oikeus ovat antaneet päätöksensä. Tyypillistä suunsoittoa urheilutähtien rikosepäilyissä on se, että tutkittavaa uhria syytetään onnenonkijaksi tai rahanhimoiseksi kalastelijaksi. Se on väärin.
Näin sellaisissakin tapauksissa, joiden yksityiskohtia tai epäilyn perusteita ei ole tuotu kattavasti julkisuuteen. Minne unohtui se, että myös uhri on syytön mihinkään ennen oikeuden päätöstä? Tai se, että väitetyn raiskaajan syyttämättä tai tuomitsematta jättäminen ei merkitse aina väärää ilmiantoa tai valehtelua?
Tätä havaintoa tukevat tilastot. Yhdysvalloissa on tehty kansallisia tilastoja ja tutkimuksia, joiden mukaan alle kymmenessä prosentissa tapauksia näyttöä raiskaukselle ei löydetä. Olisi syytä ottaa uhrin sanat useammin vakavasti. Myytti onnenonkijoista perustuu pelkkiin ennakkoluuloihin ja todistamattomiin käsityksiin raiskauksia ilmiantaneista ihmisistä.
Kanen tapauksessa ja muissa vastaavissa tapauksissa täytyy osata muistaa Kanen syyttömyys ennen toisin todistamista, mutta hyväksyä samalla se, että myös urheilutähti voi raiskata.
Ja varsinkin se, ettei väitetty uhri ole ilmiantonsa takia syyllinen mihinkään.
