Mielipide

"Kyllä on tarkoitus koko kausi täällä pelata"

LIIGA / Kolumni
Turkulaisyleisöä pitkin kesää kohahduttanut Mikko Laine sai tulikasteensa kotiyleisönsä edessä ottelussa Jokereita vastaan.

Nuori, vasta 19-vuotias, Mikko Laine kehui ottelun tauottua TPS:n yleisilmettä ja asennetta pitkin peliä. Mies itse pääsi kokeilemaan pariin otteseen hieman haparoiden pelanneen Jokeri-vahdin Juuso Riksmanin refleksejä. SM-liigauran ensimmäinen maali jäi vielä kuitenkin tulevaisuuteen.

TPS voitti ottelun hyvällä liikkeellä ja tiukalla joukkuepelaamisella. Laineella oli kuitenkin lisäsyy 4-1 -voitolle.

– Meidän halu voittaa oli sillä tasolla, että voitto irtosi.

– Myös itselle jäi sellainen olo, että meni henkilökohtaisesti hyvin, mies kertaa omaa tekemistään ottelussa.

Turkulaisia oli saapunut paikalle hieman yli 7000 silmäparia, mikä ei kauden alussa ole mitenkään tavanomaista Turussa. Läpi ottelun kannustanut yleisö sai myös Mikko Laineen hyväksynnän.

– Yleisö oli mahtava ja tunnelma erittäin hyvä. Tosi hieno peli.

Onnistunut kesäkausi

Laine oli TPS:n harjoitusotteluiden pistenikkari. Nuori hyökkääjä palkittiin sopimuksella edustusjoukkueeseen, vaikka alunperin suunnitelmissa oli yliopistokiekkoilu Pohjois-Amerikassa.

– Se kuvio vedettiin puihin heti kun tämä mahdollisuus tuli.

– Harjoituspeleissä meni ihan hyvin sisälle, mutta nyt ei vielä toistaiseksi ole osunut, tänään kolme kertaa laukonut Laine kommentoi.

Nuori mies ei koe jäävänsä paitsioon pukukopissa. Laine kiittää kanssapelaajia hyvästä vastaanotosta ja on mielissään myös hyvistä neuvoista kokeneemmilta pelimiehiltä.

Turun Palloseura ilmoitti kuluvalla viikolla uudesta yhteistyöstä paikallisen Mestis-seura TuTon kanssa. Tarkoituksena on antaa peliaikaa niille pelaajille, joille ei välttämättä pelipaikkaa edustuksessa niin helposti löydy. Laine ei kuitenkaan ole toistaiseksi menossa pelailemaan Mestikseen, vaan haluaa jatkaa koko kauden "ylhäällä".

– Kyllä on tarkoitus koko kausi täällä pelata.

» Lähetä palautetta toimitukselle