Mielipide

Kultaisen sukupolven jäähyväiset

MAAJOUKKUE / Kolumni
Kaikki oli pedattu Slovakian menestystä varten, mutta kisaisännät pelasivat reilusti alle odotusten. Monelle pelaajalle kisat olivat viimeiset Slovakian paidassa, ja joukkueen turnaus saikin arvoisensa päätöksen.

Tämän piti olla Slovakian vuosi. Viime vuosina heikosta kisamenestyksestä kärsinyt Slovakia sai kotikisoihinsa käytännössä kaikki suurimmat tähtensä. Tien mitalipeleihin piti olla raivattu auki. Toisin kävi.

Slovakia voitti ensimmäisen ottelunsa nihkeästi. Slovenia kaatui 3-1 ailahtelevan esityksen jälkeen. Tämän jälkeen alkoi romuluinen alamäki. Ensimmäinen kompastuskivi oli ottelu Saksaa vastaan. Saksa siirtyi nopeasti 4-0-johtoon, ja Slovakia yritti viimeiseen asti kuroa eroa kiinni. Aika ei riittänyt, ja Saksa vei ottelun 4-3.

Ensimmäiset huhut alkoivat velloa jo ennen Saksa-ottelua. Slovakkitoimittajien mukaan päävalmentaja Glen Hanlon saisi lähteä välittömästi, mikäli Saksaa vastaan tulisi tappio. Tappio tuli, mutta Hanlon jäi. Mediamylly kanadalaisvalmentajan ympärillä oli mieletön.


Slovakia oli Pavol Demitran joukkue.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Venäjää vastaan nähtiin kahden alle oman potentiaalinsa pelaavan joukkueen kamppailu. Slovakia esiintyi ehkä pirteimmin koko turnauksen aikana, mutta sortui ottelun lopussa jäähyilyyn, ja hävisi lopulta 3-4-numeroin. Slovenia-voitto vei isännät kuitenkin välisarjaan.

Hegemoniaottelu Tshekkiä vastaan oli tasainen numeroiden valossa, mutta Tshekki oli ottelussa selkeästi hallitsevampi joukkue. Ansaittu voitto paikallispelistä Tshekkiin luvuin 3-2. Slovakialla oli edessä samanlainen tilanne kuin useina aikaisempinakin vuosina. Pakko voittaa, tai puolivälieräpaikka jää haaveeksi. Seuraavaan otteluun vastaan luisteli Suomi.

Slovakia meni johtoon ensimmäisen erän lopussa. Unelma paikasta kahdeksan joukossa eli kolmannen erän loppupuolelle saakka, mutta Suomi meni muutaman minuutin sisään vastustamattomaan 2-1-johtoon. Slovakia oli siis hävinnyt Saksalle, Venäjälle, Tshekille ja Suomelle – kullekin yhdellä maalilla.

Aikakauden päätös

Viimeinen, tulosten valossa merkityksetön ottelu pelattiin Tanskaa vastaan. Juutit siirtyivät johtoon, kun ensimmäinen laukaus painui maaliin. Slovakia ei masentunut, vaan halusi antaa fanaattiselle kotiyleisölleen vielä viimeisen näytöksen. Vakuuttavin ottein Slovakia vei ottelun 4-1.

Jo kansallislaulun aikana alkoi tapahtua. Jumbotronille ilmestyi kapteeni Pavol Demitran kuva ja teksti Dakujeme Pal'o Demitra – kiitämme Pavol Demitraa. Kapteenilla oli tunteet pinnassa ja ne purkaantuivat itkuun kansallislaulun jälkeen. Tämä oli Pavol Demitran viimeinen esiintyminen Slovakian maajoukkueessa.

Demitra kävi heittämässä mailansa, kypäränsä ja hanskansa yleisöön ja poistui viimeisenä joukkueesta jäältä. Yksikään slovakkikannattaja ei poistunut katsomosta, vaan he jäivät seisaaltaan kannustamaan omiaan. Viimein Slovensko, Slovensko -huutojen jälkeen Demitra johdatti joukkueensa uudestaan kunniakierrokselle. Täysi Orange Arena, reilut 9000 ihmistä, hurrasi omilleen. Demitra jäi viimeisenä jäälle, ja heitti vielä pelipaitansa yleisöön.

Joukkue petti yleisönsä peleissä, mutta se oli nyt unohdettua. Jäällä nähtiin monta miestä todennäköisesti viimeistä kertaa näissä kekkereissä. Pavol Demitran lisäksi kisat olivat viimeiset Marian Hossalle, Marian Gaborikille, Jozef Stümpelille, Miroslav Satanille ja Richard Zednikille. Siinä on isoja nimiä.

Joukkue oli Pavol Demitran, ja turnaus oli Slovakian kultaisen sukupolven joutsenlaulu.

» Lähetä palautetta toimitukselle