Kommentti: Pojat, kanadalaiset tulivat säästä huolimatta

Buffalon nuorten MM-kisat ovat olleet yleisömääriltään ja tunnelmaltaan yhdet heikoimmista vuosiin. Syykin taitaa lopulta olla jossain muussa kuin säässä.

Buffalon MM-kisojen kisaorganisaation johto ja kiekkopamput Rene Faselin johdolla julistivat torstaina lehdistötilaisuudessa, että huono lipunmyynti johtui kylmästä säästä ja siitä, että alueella on pelattu monta kansainvälistä turnausta lähivuosina.

Hih.

Erityisesti sääkommentti jaksaa huvittaa. On selvää, että suurin syy ihmisten poissaoloihin on ollut korkeahkot lippuhinnat ja se, että jääkiekko ei kiinnosta itsessään tällä markkinalla.

New Era Fieldille ulkoilmapeliin porukkaa valui liki 45 000 kappaletta ilman, että tuulesta ja lumisateesta valitti kukaan. Huolimatta siitä, että moottoritiet olivat täynnä kilometrejä ennen ulkoilmaottelun päänäyttämöä.

Ulkoilmapeli oli kuitenkin poikkeuksellinen tapahtuma. Pääareenalla yleisöä ei ole juuri näkynyt.

Finaalipäivänä Buffalossa oli kirpeä vajaan 20 asteen pakkanen. Tästäkin huolimatta kanadalaiset olivat leiponeet menopelinsä käyntiin ja ajelleet Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla sijaitsevaan Buffaloon.

Hyvät herrat.

Lippujen myynti lippupaketteina oli huono idea ja liput liian kalliita tälle markkinalle. Kanadalaiset kyllä tulevat hinnasta huolimatta lyhyen matkan finaaliin kannustamaan maataan, se on selvää.

Onneksi MM-kisoihin saatiin nyt edes yksi ottelu, jossa on MM-kisojen arvoinen atmosfääri. Edes tässä viimeisessä ottelussa.

Muut pelit olivatkin sitten tunnelmaltaan kuolleita, eikä yleisöstä ollut tietoakaan.

Halli on finaaliottelussa likimain täynnä ja punainen äänekäs meri tekee ottelusta kokemisen arvoisen. Olisi ollut surullista viettää MM-finaalikin hautajaistunnelmissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Viime vuonna pettynyt kanadalaisvahti pääsi tänä vuonna juhlimaan: ”Yksi kiekko kerrallaan”

MAAJOUKKUE | 6.1.2018 9:06
Jo viime vuonna Kanadan alle 20-vuotiaiden mukana kiekkoja torjunut Carter Hart pääsi tänä vuonna juhlimaan mestaruutta. Viime vuonna mies joutui pettymään finaalissa. lue lisää

Kanadan tehopuolustaja Makar mestaruuden syistä: "Emme olleet missään vaiheessa tyytyväisiä peliimme"

MAAJOUKKUE | 6.1.2018 8:53
Kanadan tehokkaimman puolustajan Cale Makarin mukaan mestaruuden avaimena oli, ettei joukkue tyytynyt missään vaiheessa omaan suoritustasoonsa. Vielä 2–1-johdossa Makar toppuutteli joukkuetovereitaan. lue lisää

Kanadan kapteeni neuvoi joukkuetovereitaan ottelun lopussa: "Kuvitelkaa, että tämä on jatkoaika"

MAAJOUKKUE | 6.1.2018 7:06
Kanada palasi nuorten maailmanmestariksi kolmen vuoden jälkeen, kun se kaatoi finaalissa Ruotsin lukemin 3–1. Kultajoukkueen kapteeni Dillon Dube neuvoi joukkuettaan pelaamaan kuin jatkoajalla, kun ottelua oli jäljellä kaksi minuuttia. lue lisää

Kisojen tähdistökenttä valittu - kultajoukkue Kanadasta vain yksi mahtui tähdistöön

MAAJOUKKUE | 6.1.2018 6:07
Finaalin ratkettua nuorten MM-kisojen tähdistökenttä ja parhaimmat pelaajat palkittiin. Kultaa voittaneelta Kanadalta tähdistöön pääsi vain yksi pelaaja. Yhdysvalloilta kenttään pääsi kaksi pelaajaa, hopeaa saavuttaneelta Ruotsilta myös kaksi ja Tšekiltä yksi. lue lisää

Kanada ollut läpi turnauksen tyly ylivoimalla – "Toivottavasti se toimii finaalissakin"

MAAJOUKKUE | 5.1.2018 14:00
Kanada kaatoi Tšekin leikitellen välierässä. Nyt joukkue pääsee kokeilemaan viime vuoden hopean kirkastamista kullaksi. Kanada on ollut tähän asti murhaavan tehokas ja lähtee hienoisena suosikkina turnauksen viimeiseen otteluun. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat