Sunnuntaina Leijonat puski käytännössä koko 60 minuuttia ylöspäin ilman tilan tekemistä. Hyökkäykset olivat jatkuvasti alivoimaisia ja epäorganisoituja. Ei syntynyt syöttöketjuja ja sitä kautta tarvittavaa pelinopeutta.
Maalin taakse pysähtyminen oli suorastaan kiellettyä. Nähtiinhän se esimerkiksi Ruotsin kolmannessa maalissa, jota Janne Niskala vahvasti avusti. Viivelähtö olisi pelastanut Leijonat siinä ja monessa muussakin tilanteessa.
Täytyy muutenkin ihmetellä, miksi Jalosen Leijonat ei luota viivelähtöihin. Maalin taakse pysähtymällä saadaan viisikko kasaan ja päästään hyökkäämään organisoidusti. Onnistunut viivelähtö johtaa yleensä kulmapeliin hyökkäysalueelle, minkä avulla pelin virtaus kääntyy.
Muutamia yksittäisiä viivelähtöjä toki oli, mutta nekin olivat rakenteeltaan surkeita. Toistojen vähäinen määrä harjoituksissa selkeästi näkyi viivelähtöjen toteutuksessa, vaikka olihan Leijonilla useampi päivä harjoitella ja saada kuviot kuntoon. Ilmeisesti viivelähtöjen rakenne ei ole Jalosen listalla tärkeimpänä asiana.
Jalosen pelitapa ei ole tunnettu viivelähdöistä tai kiekkokontrollista, mutta nämä kaksi asiaa ovat olennainen osa nykyjääkiekkoa.
Kevään MM-kisoja ajatellen pelaajille täytyy antaa enemmän vapautta kentällä reagoida tilanteisiin. Myös pelin rakenteita tulee parantaa huomattavasti.
