Mielipide

Kommentti: Marjamäki oli Kärpille enemmän kuin lottovoitto

LIIGA / Kolumni
Leijonat sai parhaan mahdollisen päävalmentajan, mutta miten käy Oulun Kärpille Lauri Marjamäen aikakauden jälkeen?

Jääkiekkoliitto tiedotti perjantaina Lauri Marjamäen valmentavan Leijonia kaudet 2016-2018. Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti, mutta miten tässä kuviossa käy Kärpille?

Kukaan Oulussa ei varmasti halua muistaa, kuinka sekaisin koko organisaatio oli Marjamäen saapuessa pohjoiseen. Kari Jalosen aikainen dynastia oli ajettu alas ennätysajassa. Kärpistä oli tullut lyhyessä ajassa säälijoukkue.

Koko organisaatio kääntyi Marjamäen ohjauksessa täydet 180 astetta. Kärpät oli hetkessä jälleen suurin ja kaunein. Urheilullisuus ja työnteko palasivat seuraan. Selittely katosi täysin. Suoraselkäisyys nousi kunniaan.

Marjamäen kärppävuosien aikana joukkueessa on ollut ajoittain suuriakin haasteita. Yhtenä esimerkkinä voidaan nostaa se, että viime kaudella Oulussa pelasi yhdeksän ulkomaalaista - suurin osa täysiä floppeja. Silti Kärpät juhli keväällä toista perättäistä Suomen mestaruutta. Väitän, ettei olisi juhlinut yhdenkään toisen valmentajan komennossa.

"Marjamäki oli Kärpille enemmän kuin lottovoitto. Hän oli Eurojackpotin täysosuma."

Kun Marjamäki tuli Kärppiin, oli hänen pelikirjansa jo valmentajien eliittiä. Oulussa Marjamäestä on kasvanut myös todellinen johtaja. Liigassa Marjamäellä ei ole enää saavutettavaa, joten tänään julkistettu pesti on uralle luonnollinen jatkumo.

Kärppien kannalta voi vain toivoa, että kevään 2008 virheestä on opittu. Kärppien valmentajavalinta on seuran tulevaisuuden kannalta elintärkeä. Valmentajat, jotka voivat kääntää liigaorganisaation kurssin ovat harvassa, joten tulevan päävalmentajan on syytä vaalia Marjamäen perintöä. Keskiössä täytyy olla urheilullisuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Valinnassa kannattaa kuunnella erittäin herkällä korvalla myös Marjamäen mielipidettä, sillä tuoreen leijonaluotsin päässä on edelleen se kirkkain visio siitä, mihin ja miten Oulun Kärppiä pitää urheilullisesti viedä.

Juha Junnon ja Harri Ahon lyhyen listan ykkösnimi on Karri Kivi. Olipa uusi valmentaja kuka tahansa, ei hänellä ole Marjamäen jälkeen Oulussa helppoa. Vertaistukea voi ongelmien kasautuessa pyytää vaikka Heikki Leimeeltä tai Pekka Virralta.

Kävipä Kärpille miten tahansa, Marjamäelle on helppo povata menestystä. Marjamäki on uuden valmentajasukupolven kirkkain tähti, joka voi yltää lopulta jopa NHL-tasolle saakka.

Kärppien ja kärppäkannattajien on syytä kumartaa syvään ja kiittää. Marjamäki oli Kärpille enemmän kuin lottovoitto. Hän oli Eurojackpotin täysosuma.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös