Mielipide

Kolumni: HPK:n toimitusjohtaja on osoittautunut noloksi somemölisijäksi

LIIGA / Kolumni
HPK:n vaikea kausi sai vanteen toimitusjohtaja Antti Toivasen pään ympärillä kiristymään ja se purkautui nolona huuteluna sosiaalisessa mediassa.

HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen on paljastunut sosiaalisessa mediassa noloksi mölisijäksi. Liigajoukkueet henkilöityvät isolta osin myös toimitusjohtajiinsa ja pelissä on ennen kaikkea HPK:n maine.

Ehkä Toivanen ei vain yksinkertaisesti ymmärrä sosiaalista mediaa, mutta senkin voi opetella tai jättäytyä siitä kokonaan sivuun. HPK:n kannalta kriittisempi asia on se, että näyttää, ettei toimitusjohtajan – kansankielellä ilmaistuna – perse kestä merivettä.

"Toivasen itse tykkäämien viestien joukossa olivat Sihvosen pahoinpitelyyn ja "ihmiskyrväksi" nimittelyyn viittaavat kommentit"

Viime kaudella HPK:lla kulki kaukalossa ja sen ulkopuolella. Mediassa hymyilleeseen tuoreeseen toimitusjohtajaan Toivaseen yhdistettiin mairittelevia adjektiiveja kuten uskottava ja ammattimainen.

Päättyneellä kaudella Kerhon peli ei kulkenut kaukalossa ja tuore toimitusjohtajakin oli ensimmäistä kertaa todellisessa paineessa. Lopulta läikkyi yli ja ammattimaisuus vaihtui noloon mölinään sosiaalisessa mediassa.

Maakuntalehti Hämeen Sanomat oli pitkin kautta esittänyt urheilutoimituksensa esimiehen Samuel Savolaisen ja asiantuntija Petteri Sihvosen suulla kritiikkiä milloin päävalmentaja Antti Pennasen valitsemaa pelitapaa, milloin Toivasen johtaman organisaation rakenteita kohtaan.

Tämä on täysin poikkeuksellista aiemmin HPK:ta silkkihansikkain käsitelleeltä julkaisulta. Aiemmin talutusnuorassa nätisti kulkeneet säyseät puudelit olivat vaihtuneet terävähampaisiin dobermanneihin.

Lopulta kritiikki seuran strategian ja operatiivisen toiminnan välillä vallinneesta ristiriidasta oli Toivaselle liikaa. Hymy hyytyi ja sitä seurasi lyhyt, mutta kummallinen kannanottojen sarja, joka sai alkunsa Hämeen Sanomien Facebook-seinältä.

− Journalismin taso on valitettavasti laskenut kun lehmän häntä, klikki media vie ja toimittajat vikisee.... mutta meitä tämä ei lannista vaikka niin toivovatkin, Toivanen kirjoitti.

Kritiikin nielemisen tai vasta-argumentoinnin sijaan Toivanen on julkisissa päivityksissään keskittynyt arvostelemaan journalismin tason laskua ja hänen mielestään puutteellisia taustatietoja. Kaveripiirin ulkopuolelle toiminta näyttää lähinnä huutelulta.

Kauden päätyttyä HäSa:n kirjoituksen jakanut Toivanen meni pidemmälle ja syytti lehteä rakennemuutokseen painostamisesta sekä yrityksestä kampittaa HPK:n liiketoimintaa. Viesti keräsi kaveripiiriltä runsaasti kannustavia viestejä. Toivasen itse tykkäämien viestien joukossa olivat Sihvosen pahoinpitelyyn ja "ihmiskyrväksi" nimittelyyn viittaavat kommentit.

Mediatyö on julkista työtä, jossa avoin ja roisi kritiikki on työsuhde-etu. Toivasellakin on täysi oikeus esittämäänsä kritiikkiin ja äkillinen täyskäännös paikallismedian toiminnassa on varmasti lisännyt painetta päänupissa. Tapa ja kanava kritiikin esittämiselle vain ontuu pahasti. Jos lehdessä on suoraan virheellistä tietoa, kannattaa pyytää oikaisua. Toisena vaihtoehtona Toivanen voi tuoda kantansa ilmi HPK:n verkkosivuilla, kunhan pahin tunnekuohu on laantunut.

Näitä asioitahan voisi kirjata ylös vaikka seuran viestintästrategiaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös