Mielipide

Kiekko-Vantaan pelaaja-arviot

MESTIS / Kolumni
Joukkue ylitti ennakko-odotukset, joten pelaajistokin arvosteltiin lempeän kriittisellä otteella. Viiden pelaajan edesottamukset arvioitiin täyden viiden tähden – tai lohen – arvoisiksi.

Maalivahdit

#32 Jani Nieminen


Runkosarja: 12 kertaa kokoonpanossa, 12 pelattua ottelua, 705:27 min, 1,62, 94,74 %

Alkukauden sensaatio. Johdatti Tomas Jaskon kanssa Kiekko-Vantaan liitoon, johon tuskin kukaan ennen kauden alkua uskoi. Lyhyessä ajassa sulavaliikkeinen nuori mies pelasi itsensä vantaalaisyleisön suosikiksi ja teki 12 pelaamansa pelin aikana sekä huipputorjuntoja että oli ennen kaikkea ilahduttavan suoritusvarma. Teki myös harvinaisen tempun johdettuaan yhdessä vaiheessa sekä Mestiksen että SM-liigan maalivahtitilastoja.

#32 Aleksis Ahlqvist

Runkosarja: 17, 15, 890:31, 2,36, 91,94 %

Seurasi Niemisen jalanjälkiä Kiekko-Vantaassa, eli tuli HIFK:n leiristä ja poistui lopulta takaisin petopaitaan. Aloitti epävarmasti ja jännittyneesti, mutta nousi lopulta vakuuttavalle tasolle. Moni vantaalaiskannattaja olisi toivonut miehen jatkavan kauden loppuun saakka lohipaitojen maalilla, mutta Pitkämäen vuokraus HIFK:sta Ruotsiin nosti Ahlqvistin kuitenkin siirtorajalla takaisin liigamiehistöön.

#33 Jussi Rynnäs

Runkosarja: 17, 7, 391:14 min, 3,99, 88,65 %

Playoffs: 5, 5, 269:49 min, 2,22, 94,05 %

Vantaalaisen maalivahtiruletin viimeinen osa. Joutui heti suureen rooliin ja alun haparoinnin jälkeen kantoi vastuun oivallisesti. Ei noussut Niemisen tai Ahlqvistin tasolle vakuuttavuudessaan, mutta toisaalta joutui pelaamaan runkosarjan lopulla ajoittain pahastikin tuuliajolla olleen vantaalaispuolustuksen takana. Pudotuspeleissä pelasi tasapäisesti neljässä ottelussa viidestä Mestiksen ehkä parhaan maalivahdin, Teemu Seppäsen, kanssa. Potentiaalia on jopa seurata Pekka Rinteen tietä NHL:ään asti.

#32 Jan-Erik Kaisla

Runkosarja: 6, 3, 183:14 min, 3,27, 88,37 %

Playoffs: 5, 1, 26:12 min, 4,58, 83,33 %

Saapui täydentämään Vantaan maalivahtiosastoa siirtoajan lopulla HeKissä. Heinolassa kausi oli sujunut mollivoittoisesti. Ehti pelata lohimaalilla kolme ottelua aivan kelvollisesti, mutta jäi lopulta kakkosmaalivahdiksi Rynnäksen taakse.

#31 Joakim Wessman

Runkosarja: 16, 4, 184:07 min, 2,93, 86,76 %

Pääsi tolppien väliin vain muutaman kerran. Syyskaudella jäi liigalainojen varjoon ja sittemmin kärsi nivusvammasta. Tyypillinen pelituntumasta kärsivän vahdin esitys: sinänsä ihan kelpoa perustorjuntatyöskentelyä, mutta myös muutama helpohko upposi.

Edellämainittujen lisäksi lohimaalilla ehtivät vaihtelevalla menestyksellä kiekon eteen myös TPS-laina Atte Engren, Simo Vehviläinen ja Joonas Lindberg.

Puolustajat

#42 Ville Vuorisaari

Runkosarja: 32, 1+15=16, +6, 14 min

Playoffs: 5, 0+3=3, -2, 4 min

Loukkaantui kesken kauden pahanlaisesti Lempäälässä Tommi Välimaan törkeän taklauksen seurauksena ja oli pitkään sivussa. Kentälle palattuaan palautti puolustuspelaamisen rauhan ja maltin. Haapasaaren ohella joukkueen kantavia, kokeneita voimia. Maalisaldo olisi ylivoimavastuuseen suhteutettuna voinut olla suurempikin, mutta erään legendaarisen tv-kommentaattorin sanoin "ei kautta ilman maalia".

#14 Rony Ahonen

Runkosarja: 36, 2+8=10, +2, 20 min

Kiekko-Vantaa menetti upean kauden pelanneen Ahosen HIFK:hon siirtoajan lopulla. Olisi ollut arvokas peruspakki pudotuspelejä ajatellen. Ahonen oli ratkaisuissaan varma ja rauhoitti oman pään pelaamista. Oli eräs huomattavimman profiilinnoston joukkueessa tehnyt pelaaja, mikä liigakomennuksella palkittiinkin.

#20 Niko Mäntylä

Runkosarja: 44, 2+4=6, -1, 30 min

Playoffs: 5, 0+3=3, -3, 4 min

Niko Mäntylä oli puolustuspään asennepelaaja. Otti fyysistä roolia, kun sille oli tarvetta, mutta intoutui myös jo aiemmilta kausilta tuttuihin kiekollisiin nousuihin, mikäli paikka aukesi. Nosti oman pelaamisen tasoa, kun eturivin puolustajia poistui kokoonpanosta. Syöttötyöskentelyssä paljon parantamisen varaa.

#6 Jamie Dowhayko

Runkosarja: 17, 2+2=4, -1, 16 min

Playoffs: 5, 0+1=1, -3, 2 min

Vuodenvaihteessa hankittu Dowhayko ei noussut kentällä erityisen näkyväksi missään roolissa. Peruspakki, joka luisteli hyvin, mutta laukoi aranlaisesti eikä kiekollisena ollut erityisen taitava. Hoiti oman puolustusvelvoitteensa kohtuullisen hyvin, mutta pudotuspeleissä osoittautui epävarmaksi ja arkuus paistoi katsomoon saakka. Ei silti huono hankinta, sillä Vantaa tarvitsi leveyttä kapeaksi käyneeseen pakistoonsa.

#4 Niko Koskela

Runkosarja 33: 1+5=6, +6, 51 min

Playoffs 5: 0+1=1, 0, 0 min

Edelliskauden lupaavien otteiden jälkeen Niko Koskela ei noussut Vantaan puolustuksessa aivan siihen rooliin, mihin moni miestä varmasti odotti. Toisaalta junioritehoihin peilaten odotuksetkin saattoivat olla turhan korkealla. On nuori ja alkukaudesta oli vielä kolmos-nelosparin puolustaja, mutta muutokset kokoonpanossa nostivat miehen roolin suuremmaksi. Hoiti tonttinsa mukavasti.

#24 Juha-Petteri Purolinna

Runkosarja: 38, 2+8=10, -3, 14 min

Playoffs: 5, 0+1=1, -3, 6 min

Purolinna luuti vantaalaispuolustuksessa loppujen lopuksi melko tehokkaastikin. Ei vielä fyysiseltä voimakkuudeltaan aivan tarpeeksi kova, mutta perustaitava puolustajaksi. Joutui tulokaskaudellaan ehkä astetta liian suuriin saappaisiin, suoritukset jäivät kauden loppua kohden varsin hampaattomiksi.

#36 Jarmo Mikonsaari

Runkosarja: 30, 0+0=0, +3, 4 min

Playoffs: 5, 0+0=0, 0, 4 min

Käväisi välillä Suomi-sarjan Huntersissa, kun ei mahtunut syyskaudella mahtunut Lohen kokoonpanoon. Kauden lopulla sai säännöllisesti vastuuta myös Mestiksessä. Rahkeet eivät vielä riittäneet luovaan kiekolliseen peliin, mutta hoiti oman tonttinsa kelvollisesti, kuten tehotilastokin osoittaa.

#5 Jukka-Pekka Suomalainen

Runkosarja: 16, 0+1=1, +2, 4 min

Playoffs: 5, 0+0=0, 0, 0 min

Pelasi odotusten mukaisesti osan kauden Suomi-sarjassa KJT TuusKissa. Mestiksessä jääaika jäi vähiin, mutta pystyi täyttämään pienen ruutunsa silloin kun vastuuta tuli. Avasi Mestiksen pistetilinsä runkosarjan viimeisen ottelun viimeisellä minuutilla.

Lisäksi Kiekko-Vantaan alakerrassa esiintyivät kauden mittaan hyväksi vahvistukseksi osoittautunut Henry Acres, jonka kausi päättyi loukkaantumiseen ja myöhemmin valmennusportaaseen liittymiseen vain 12 ottelun jälkeen, Aki Tuominen, joka siirtyi ensimmäisen sarjaneljänneksen lopulla ulkomaille, jokerilaina Vesa Kulmala, Blues-laina Ari Gröndahl, kaukalopallon pariin kesken syksyn siirtynyt Timo Ahonen, tammikuussa joukkueeseen liittynyt, mutta vain seitsemän ottelua myöhemmin loukkaantunut Jussi Ruohola, HIFK-laina Ilari Melart, kahden ottelun jälkeen Suomi-sarjaan matkannut kanadalainen Mike McKenna sekä oma A-juniori Tony Sandberg.

Keskushyökkääjät

#40 Jussi Haapasaari

Runkosarja: 39, 13+25=38, +13, 20 min

Playoffs: 5 2+2=4 -1 2 min

Joukkueen sielu. Ei pettänyt millään kohtaa, mutta tammikuun vaikeimpana jaksona Haapiksen johtotähteyttä olisi ehkä kaivattu nähtyä enemmän. Silti joukkueen todellinen esitaistelija ja ykkössentteri. Sekä henkilökohtaiset pisteet että plusmiinus-tilasto kertovat miehen roolista; monipuolinen tehohyökkääjä ja joukkueen johtava pelintekijä.

#91 Milan Kopecky

Runkosarja: 29, 9+13=22, +2, 28 min

Playoffs: 5, 1+2=3, +2, 6 min

Hankittiin Tomas Jaskon rinnalle lohipaitojen ykkösnyrkkiin. Alku oli lupaava, mutta sen jälkeen taitava ja uskomattoman luovan pelisilmän omaava tshekki vaipui varjojen maille. Loppukaudesta nosti jälleen profiiliaan, mutta ulkomaalaisvahvistukseen kohdistuvat aina kovemmat odotukset kuin kotimaisiin pelaajiin, joten lievä pettymys kokonaisuutena. Suhteessa sarjan muihin ulkomaalaishankintoihin kuitenkin parhaasta päästä.

#39 Toni Jeskanen

Runkosarja: 33, 6+7=13, -3, 6 min

Playoffs: 5, 2+0=2, -2, 2 min

Toni Jeskanen teki viime kauden lopulla huikean nousun joukkueen ykkössentteriksi ja nousi myös tällä kaudella loppua kohti jälleen parrasvaloihin, vaikka pelillinen rooli oli välillä hakusessa. Pelasi välillä myös laitahyökkääjänä. Voima- ja fysiikkapuolella parannettavaa, mutta taito- ja asenneominaisuuksiltaan hyvää tasoa.

#18 Panu Pättiniemi

Runkosarja: 43, 1+9=10, +4, 22 min

Playoffs: 5, 0+1=1, 0, 4 min

Viime kaudella Kiekko-Vantaan miehistössä vakiomiehistöön noussut Pättiniemi pelasi pääosan kaudesta 13. hyökkääjänä tai nelossentterinä. Ei edelleenkään kiekollisena erityisen hyvä, mutta plusmiinustilasto todistaa, että peliminuutteihin nähden mies jäi mukavan paljon plussalle. Tasainen suorittaja.

#8 Teemu Mustaniemi

Runkosarja: 44, 1+2=3, -9, 8 min

Playoffs: 5, 0+0=0, -3, 6 min

Valmennuksen ideapelaaja Teemu Mustaniemi pelasi läpi kauden kolmos-nelosketjun sentterinä. Teki töitä nöyrästi. Ei loistanut tehopisteillä ja plusmiinuksissakin jäi ilkeän paljon miinukselle puolustavan sentterin statuksesta huolimatta, joten kehitettävää riittää vielä. Kontribuutio hyökkäystyöskentelyyn jäi varsin rajalliseksi.

Laitahyökkääjät

#23 Tomas Jasko

Runkosarja: 24, 20+7=27, +13, 14 min

Lempäälästä maalintekijäksi hankittu Jasko ylitti kaikki odotukset niin reippaasti, että läpimurtokausi päättyi jo ennen joulutaukoa siirtymiseen Lappeenrannan kirkkaampiin valoihin. Ei saanut kauden ensimmäisissä otteluissa juuri mistään sisään, mutta kun itseluottamus löytyi, oli lähes pitelemätön. Sen lisäksi, että röyhkeydellään iski ison liudan tärkeitä maaleja, oli myös erinomainen joukkuepelaaja. Oli Mestis-tasolle riittävän vahva myös kulmavääntöihin ja puolustusasenne oli kohdallaan.

#17 Roope Ranta

Runkosarja: 43, 10+22=32, +6, 47 min

Playoffs: 5, 1+2=3, -2, 6 min

Nuori herra Ranta sykähdytti harjoituspeleistä lähtien. Oli alkukaudesta todellinen kentän kurko. Loppukaudesta virtuoosimaisen Rannan sooloiluja osattiin vastustajien leirissä jo varoa, joten mies ei päässyt enää loistamaan alkukauden malliin. Maalivahdin kanssa nokikkain sattuessaan oli lähes poikkeuksetta juonikkaampi osapuoli, mistä osoituksena eniten tehtyjä maaleja voittomaalilaukauskilpailuissa. Nuoresta iästään ja pienestä koostaan huolimatta oli koko sarjan parhaita tulokkaita ja monelle katsojalle iloinen yllätys. Jäähyjen kalasteluja voisi jättää jatkossa vähemmälle.

#19 Roope Talaja

Runkosarja: 39, 17+9=26, +8, 50 min

Playoffs: 5, 0+1=1, -4, 14 min

Vasta 20-vuotias Roope Talaja osoitti kentällä mitä asenne ja ennakkoluulottomuus merkitsevät. Taklasi ahkerasti, joskus otti jopa turhan yksipuolisen ihmiskuulan roolin. Mutta teki siinä sivussa myös pisteitä ja monen monta upeaa maalia päämäärätietoisuutensa turvin. Tilastojenkin valossa onnistui, mutta erityisesti mies jäi mieleen tinkimättömästä asenteestaan, joka ei täysin näy tilastoissa, mutta sitäkin paremmin kaukalossa. Kehnot pudotuspelitilastot eivät täysin tee oikeutta väriläiskän suorituksille kaukalossa, onnistumiset vain jäivät odottamaan seuraavaa kertaa.

#21 Matias Perkkiö

Runkosarja: 40, 9+7=16, -2, 12 min

Playoffs: 5, 1+0=1, -1, 0 min

Perkkiö oli vantaalaisvalmennukselta hyvä valinta tryout-miehistä. Pelasi paljolti kolmos- ja nelosketjuissa, mutta loppujen lopuksi haistoi perusvarman suorittamisen lisäksi hyvin maalipaikkoja ja osui monesti aivan maalin edestä. Potentiaalia on kasvaa roolissaan ja nousta ykkös-kakkosketjun laituriksi.

#22 Mikko Siren

Runkosarja: 31, 5+10=15, +4, 29 min

Playoffs: 5, 0+1=1, -3, 0 min

Rikkonainen kausi Kiekko-Vantaan tämän kauden pelityylin ruumiillistumalle. Yksi sarjan parhaita ja ärhäkimpiä karvaajia, vaikkei miehelle ole fyysistä kokoa siunaantunut erityisen paljoa. Ei säikähdä myöskään tilanteita, joissa saa kiekon lapaan, vaan kykenee viisaisiin ratkaisuihin myös kiekollisena. Arvokas pelaaja ja kehityskäyrä varmasti ylöspäin, mikäli asennepuoli pysyy lujana. Olkapäävamma haittasi pahasti kevätpuoliskolla.

#12 Henri Manninen

Runkosarja: 41, 7+9=16, 0, 59 min

Playoffs: 5, 0+0=0, -2, 2 min

Henri Mannisen kauden muistiinpainuvin hetki oli, kun mies kotiottelussa LeKiä vastaan pyysi Tommi Välimaata julkiseen sovitteluhetkeen Lempäälässä sattuneen törkeän taklauksen jäljiltä. Tanssiinkutsu jäi valjuksi, kun vastapuoli ei lämmennyt, mutta Manninen sai sulan hattuun asenteestaan. Mies oli lohipaitojen fyysisen osaston johtohahmoja ja sytytti rymistelyllään joukkueen taisteluun kerta toisensa jälkeen.

#15 Robert Nyholm

Runkosarja: 25, 7+4=11, -9, 10 min

HIFK:n sopimushyökkääjä edusti kauden mittaan sekä Kiekko-Vantaata että HIFK:ta, jonne lopulta jäi siirtoajan lopulla. Erottui Vantaan yleisestä pelaajaprofiilista voimallaan ja teki muutaman röyhkeän maalin. Kokonaisuutena oli hyökkääjistössä yksi muiden joukossa, mutta olisi voinut olla pudotuspeleissä arvokas pelaaja fyysisyytensä ansiosta.

#16 Petr Jaros

Runkosarja: 17, 4+2=6, -4, 12 min

Playoffs: 5, 2+0=2, +1, 6 min

Jaros nähtiin jo edellisenä keväänä lohipaitojen riveissä. Silloin jälki oli vakuuttavaa, mutta tällä kertaa visiitti oli valju. Mies oli keskenkuntoinen ja esitykset kentällä olivat kaikkea muuta kuin odotettuja. Sai valmennukseltakin kovaa julkista kritiikkiä eikä kausi Vantaalla varmasti ollut helppo lopun hienoisesta piristymisestä huolimatta.

#80 Henri Peltola

Runkosarja: 32, 3+5=8, 0, 8 min

Playoffs: 3, 0+0=0, 0, 0 min

Peltolan suhteen odotukset olivat korkealla, olihan mies taituroinut edelliskaudella KooKossa tehot 10+15. Ei pärjännyt etenkään fyysisessä pelissä, joten roolissaan kolmos-nelosketjuissa oli ehkä mies väärässä ruudussa. Sai pari mahdollisuutta myös ylemmissä ketjuissa, mutta taiteilijaluonne ei kunnolla löytänyt rytmiä peliinsä missään vaiheessa kautta ja jäi sähäkämpien ja suoraviivaisempien laitahyökkääjien varjoon.

#25 Amir Palmen

Runkosarja: 29, 2+4=6, -2, 4 min

Playoffs: 3, 0+0=0, 0, 0 min

Palmen käväisi paikkurin roolissa jopa ykkösketjun laiturina. Hajanainen kausi, sillä välillä ei ollut kokoonpanossa lainkaan mukana. Täytti paikkansa hyvällä asenteella kaukaloon päästyään.

#60 Tuomas Nikoskelainen

Runkosarja: 19, 3+5=8, -8, 26 min

Playoffs: 2, 1+0=1, 0, 0 min

Valtava pettymys. Nikoskelainen siirtyi Vaasasta Vantaalle kesken kauden ja odotukset miehen suhteen olivat korkealla. Ei millään kohdalla pystynyt odotuksia lunastamaan, vaan jätti vaisun kuvan. Ei pystynyt tuomaan Kiekko-Vantaan ylivoimaan sitä viivapelotetta, jota olisi kipeästi tarvittu. Näkemättä jäi, kuinka paljon konkarihyökkääjä olisi petrannut pudotuspeleihin, kun sydänlihaksen tulehdus pilasi kevätkauden.

Arvosteltujen hyökkääjien ohella lohipaidan pukivat päälleen kauden aikana myös Jaska Vilen, Henri Nuutinen, Hannu Väisänen, Matti Uusivirta, HIFK-lainat Antti Pehkonen ja Eetu Pöysti, Tappara-lainat Niclas Lucenius ja Matti Aho sekä omat A-nuoret Niko Ahola, Teemu Toivanen ja Aapo Sepponen.

» Lähetä palautetta toimitukselle