Mielipide

Katsomossa on tunnelmaa

LIIGA / Kolumni
Jääkiekon SM-liigan yleisömäärät kasvavat vuosi toisensa jälkeen. Yhä useampi katsoja sonnustautuu jonkun tietyn seuran pelipaitaan sekä muuhun rekvisiittaan. Fanikatsomot ovat tulleet jäädäkseen, ne kuuluvat olennaisena osana jokaiseen liigahalliin. Ollaan alettu puhumaan jääkiekon katsomokulttuurista. Mutta miten sitten fanit katsomossa käyttäytyvät? Kuinka järjestäytyneitä nämä hallien omituiset mölyäjät ovat? Jatkoaika tutustui neljän perinteisen seuran faneihin elo-syyskuun vaihteessa Ärrä-cupissa.

Nunnuka, nunnuka, lai-lai-lai

Kenties kaikista mielenkiintoisin faniryhmä tulee Oulusta. Tai itse asiassa kaikki etelässä näkyvät kärppäfanit eivät ole Oulusta. Oulun Kärppien Fan-Clubin jäsenmäärä on tällä hetkellä n. 250 jäsentä sekä Etelä-Suomessa vaikuttavan erillisen järjestön Line5:n jäsenmäärä 120 henkeä. Kuten otsikko viittaa kärppäfanit mielletään usein lappalaisiin, koska Oulu on melko eristyksissä muista liigakaupungeista. Pohjoinen sijainti saa etelässä usein pahat kielet liikkeelle. Tuo kyseinen huutohan oli 90-luvulla kova hitti P-P Peteliuksen ja Aake Kallialan tähdittämissä sketsisarjoissa. Samaan törmättiin aikoinaan liigakarsinnoissa keväällä 2000, kun Vaasassa paikallinen fanikatsomo hoilasi kyseistä lausetta kärppäfanien saapuessa halliin. Silloin maksettiin samalla mitalla takaisin ja vietiin liigapaikka Sportin ja Pelicansin nenän edestä.

Kärppien fanit ovat kovaäänisiä ja joidenkin mielestä uhoavia. Se kuuluu osaltaan pohjoisen ihmisten luonteeseen. Kuvia ei kumarrella, eikä omaa porukkaa hävetä. Huuto raikuu katsomossa alusta loppuun asti, tuloksesta tai pelitilanteesta riippumatta. Kärppien kannattajat ovat yhtä suurta perhettä ja puheenaiheita ei ole vaikea keksiä. Puhutaan sitten vaikka pakkasista, jos muuta ei keksitä. Kärppien fanit ovat olleet niin kauan näistä ympyröistä poissa, että muiden seurojen faneilla saattaa mennä oma aikansa asian sulatteluun.Kärppien Fan-Club järjestää kauden aikana Oulusta fanimatkaan n. 10-15 otteluun. Pitkä matka on haittaava tekijä, joten ainoat viikkoreissut suuntautuvat Jyväskylään. Pudotuspeleissä reissu järjestetään jokaiseen vierasmatsiin päivästä riippumatta. Kärppäfanit ovat erittäin rauhallisia sekä seurallisia. He tulevat toimeen loistavasti muiden seurojen kannattajien kanssa. Mitään suurempia skismoja ei minkään faniryhmän kanssa ole. Järjestyshäiriöitä he eivät aiheuta juuri koskaan.

Kärppien fanit erottuvat muista faniporukoista parhaiten siinä, että kärppäfaneilla on selvästi eniten kannatuslauluja. Oikeastaan tunnelmaa katsomossa voidaan verrata englantilaisiin futiskatsomoihin. Joidenkin mielestä tuollaiset kannustuslaulut eivät kuulu jääkiekkokatsomoon, mutta oululaiset uskaltavat erottua siinäkin asiassa. Oikeastaan kärppäfaneja ei paljoa kiinnosta, mitä muut heistä ajattelevat. Katsomossa seisotaan läpi ottelun, jos se vaan on mahdollista. Usein tästä aiheutuukin ylimääräistä harmia, koska suurin osa peleistä seurataan istumapaikoilla. Neuvottelu järjestysmiesten kanssa kuitenkin rauhoittaa tilanteet nopeasti. Kärppien fanit ovat erikoistuneet myös siinä, että heillä on jokaisessa vierasotteluissa mukanaan useita rumpuja. Kun Fan-Club ja Line5 yhdistävät voimansa saattaa paikalla olla parhaimmillaan kymmenkunta rummunpaukuttajaa. Kärppäkatsomossa näkee harvinaisen paljon joukkueen fanipaitoja. Niiden kirjo on kattava, vanhimmat lienevät jopa 10 vuotta vanhoja!

Raksilan kotihallissa ei kärppäfaneilla ole yhtä yhtenäistä fanikatsomoa. Tai no, kyllähän sellainen on, mutta sen toiminta ei ole mitenkään korkealentoista. Kotikaukalossa yleisö syttyy perinteisiä menestysjoukkueita vastaan. Vierasmatkoilla kärppäfani on paljon äänekkäämpi kuin tutuissa ympyröissä. Tämä lienee perinteistä myös muiden joukkueiden faneille. Ehkäpä suurena syynä tuohon "riehaantumiseen" on myös se, että vieraalla paikkakunnalla halutaan näyttää oululaista osaamista. Ärrä-cupissa ei Kärppäfaneille oikein vastusta löytynyt, koska perjantaina oli yleisöä melko vähän ja lauantaina Jokereiden selkäranka katkesi melko helposti. Molemmat turnauspäivät päätettin laulamalla "Voi veljet, voitto on meidän!".

Perinteet velvoittavat

Perjantai-iltana oli edessä kauden ensimmäinen paikallismatsi Jokereiden ja IFK:n välillä. Kenellekään lienee turha erikseen mainita, millainen tunnelataus näiden seurojen välillä on. Ja perjantai on mitä otollisin päivä tällaisen ottelun pelaamiseen, sillä katsomosta ei kannustusta puutu. IFK-fanit olivat järjestäytyneet Jokereiden maalin taakse Areenan katsomoihin 112-114. Näky oli mahtava, kolme katsomonosaa täynnä punaisia paitoja. Tuossa olisi nimittäin millä tahansa seuralla tekemistä.

IFK-fanit käyttäytyvät katsomossaan todella asiallisesti, mitään törkeyksiä tai herjauksia ei katsomossa huudella. Kannustus on rytmikästä ja se keskittyy taputtamiseen sekä muutamaan yksittäiseen huutoon. Mitään kannustuslauluja ei ole. IFK:n leirissä näkee kaikista turnausjoukkueista eniten vanhoja fanipaitoja, jotka ovat kieltämättä upea näky lehtereillä. IFK:n fanikatsomossa ei ole ketään erityistä johtajaa, joka pitäisi rytmiä yllä ja kannustaisi muita huutamaan. Pienen hiljaisuuden keskeyttää Jokereiden avausmaali: Maalintekijänä numero 16 Ville Peltonen! Jokainen voi varmasti kuvitella millaisen buuauksen tuo saa aikaan.

Hallin käytävältä ravintolasta löytyy muutama IFK-fani. Päätänpä mennä haastattelemaan, koska kavereilla on jokin muu kuin pelin seuraaminen mielessä. Fani ilmoittaa nimekseen Jude ja paidassa lukee selässä #14 Eskelinen. Millainen on sitten fiilis Areenalla?
"Fiilis on hyvä. Kyllä tällä turnauksella selkeä tilaus on".

Tulevan kauden IFK:sta kysyttäessä Judella on selvä mielipide siitä, miten seura tulee menestymään.
"Odotan runkosarjassa joukkuetta sijoille 4-6. Tämä jo pelkästään siitä syystä, että nyt Matikainen on onnistunut pelaajahankinnoissaan. Runkosarjan jälkeen mennään pudotuspeleissä 2. kierrokselle ja keväällä juhlitaan mitalia", Jude ennustaa. "Ensi kaudella IFK:sta esiin nousee muutamia uusia profiilipelaajia. Yksi heistä on Kim Hirschovits", Jude jatkaa.
Ensimmäinen paikallispeli on perinteisesti jo ennen kauden alkua. Liigan aikana niitä on pelkästään runkosarjassa 8. Jude, mitä mieltä tästä olet?
"Kyllä paikallispelejä on aivan liikaa. Mielenkiintohan tässä menee".

Ottelu päättyy Jokereiden voittoon 2-0. IFK pelasi hienosti ja hallitsi ottelua aika ajoin selvästikin. Kari Lehtonen Jokereiden maalilla sekä huono viimeistely veivät mahdollisuudet pelin voittoon. Kaukalossa ei tapahdu mitään ylilyöntejä, vaikka moni niitä odottikin. IFK-leiri poistuu Ilmalasta kiroilleen.

Jullit kaatuu!

Samaan aikaan toisessa päädyssä omiaan kannustavat Jokerifanit. Heidän katsomonsa on varmasti monille tuttu, sillä sitä pidetään yhtenä Suomen parhaista fanikatsomoista. Toimittajan suurimmaksi vaikeudeksi reissun aikana osoittautui pääseminen katsomoon jutun tekemiseen, vaikka asianmukaiset luvat Jokereilta olikin hommattu. Järjestysmiehen kanssa piti neuvotella pitkään ja hartaasti. Lopulta järjestyksenvalvoja päästi minut katsomoon, kun lupasin olla siellä kiltisti.

Katsomossa on meininki kohdallaan. Kannustus on jatkuvaa ja se hiljenee ainoastaan pieniksi toveiksi, kun vedetään henkeä seuraavaan rysäykseen. Paikallisottelu pistää adrenaliinin virtaamaan myös katsomossa. Jokerifanit poikkeavat suurelta osin muista faneista siinä, että heidän fanikatsomossaan on yksi ns. johtaja. Lähes ikonin asemaan itsensä vuosien varrella kannustanut Pave kertoo muutaman faktan jokerifaneista:
"Jokerifaneissa on rekisteröityneitä jäseniä noin parisataa. Yhdistys tarjoaa fanimatkoja peleistä kiinnostuneille sekä yleistä toimintaa jäsenistölle. Järjestyshäiriötä aiheuttavat kyllä karsitaan nopeasti pois", Pave valottaa.

Jokerifaneille punainen vaate on tuomari. Ja kun sekin on vielä vahvasti IFK-taustainen Simo Saarinen. Nuija-huudot raikuvat vähän väliä, kun jokeripelaajia lähtee jäähyaitioon. Alivoimalla oltaessa fanikatsomon kannustus kovenee entisestään, mitään ei anneta vastustajalle anteeksi. Loukkaavia huutoja ei katsomosta kuulu, muutama "Jullit kaatuu" kylläkin. "Julli" on erittäin käytetty haukkumanimi IFK-fanille, mutta ainakaan allekirjoittaneelle ei tuo yhtälö ole vielä auennut. Muutenkin jokerifaneilla tuntuu olevan aitoa ironiaa naapuria kohtaan, epäonnistuneesta suorituksesta annetaan reilut aplodit.

Jokereiden fanikatsomosta löytyy myös tuttu hahmo. NHL-ammattilainen Jarkko Ruutu seuraa peliä hyvin vaitonaisesti katsomon yläosassa. Vahvan IFK-taustan omaava Ruutu Jokereiden fanikatsomossa?
"Ei tässä mitään ihmeellistä ole, ei tunnu oikeastaan yhtään miltään. Velipojan peliä tulin katsomaan. Tämä oli ovesta tullessa ensimmäinen katsomo, joten tulin tähän", Ruutu kertoo.

Ruudulla on myös selkeä käsitys siitä, mitä eroa on pohjois-amerikkalaisessa kiekkokatsomossa sekä perinteisessä liigakatsomossa. "Ero on kuin yöllä ja päivällä. NHL:ssä yleisö huutaa koko pelin ajan. Täällä yleisö herää vasta, kun kentällä tapahtuu jotain merkittävää".

Järjestäytynein fanitoiminta

Tapparan Fan-Clubia voidaan hyvällä syyllä pitää järjestyneimpänä fan-clubina. Parhaimmillaan 80-luvulla Tapparan fan-clubin jäsenrekisteri oli jopa 15000 henkilöä. Toiminta oli tuolloin kuitenkin melkoisen hataralla pohjalla, eikä liittymismaksua ollut lainkaan. Tapparan fan-clubissa on nykyisin n. 2000 jäsentä, joka on jatkuvassa kasvussa. Nykyisellään, kuten muillakin fan-clubeilla, Tapparallakin toiminta on maksullista.

Tapparan faniklubi tarjoaa lisäksi varsin mittavat edut. Mm. reilu alennus kausikortista, alennus fanimatkoilta sekä 10%:n alennus fanituotteista lienevät käytetyimmät edut. Tapparan fan-club järjestää fanimatkoja ympäri Suomen ja sen jäsenet ovat erittäin aktiivisia. Tapparan fanit lienevät ainut fan-club Suomessa, jossa on faniasioita varten jouduttu palkkaamaan oma työntekijä. Tämä kertoo aika paljon toiminnan tasosta.

Myös Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen on huomannut fanitoiminnan tason:
"Fanitoiminta on kasvanut kiitettävästi. Tottakai on mukava nähdä, että se on palannut 80-luvun meininkiin, eli fanikatsomot ovat mittavia ja siellä on iloista meininkiä. Mukana on niin nuoria kuin vanhojakin", Lehtonen kertoo. "Luulen, että tällä hetkellä Tapparan fanitoiminta on ykkönen Suomessa. Myös Kärpillä on vahva fanitoiminta".

"Joukkueen pelaajisto on ottanut fanitoiminnan hyvin vastaan ja uskon, että kasvua tapahtuu varmasti lisää. Vaikka joukkueelle tulisi notkahduksia uskon, että tämä juttu kestää. Ja uskon, että tuollaisessa tilanteessa fanit kannustavat joukkueen uuteen voittoputkeen", toimitusjohtaja kommentoi.

Tapparan faneja oli Areenalla molempina päivinä yllättävän vähän, tai sitten he eivät olleet tarpeeksi näkyvillä. Mitään yhteistä katsomonosaa ei Tappara-faneilla ollut. Perinteisesti tamperelaiset käyttäytyvät katsomossa kiitettävästi, enkä ole vielä koskaan nähnyt mitään kärhämää. Tapparalla on lisäksi Hakametsässä kooltaan yksi liigan suurimmista fanikatsomoista.
Ärrä-cup on loistava paikka fanien kohtaamiseen. Toivottavasti turnauksen formaatti pidetään kasassa, eikä sitä lähdetä väkisin muuttamaan. Ja kun kyseessä on vain harjoitusturnaus ei faneillakaan ole verenmaku suussa!

Kiitokset haastatteluista, Jatkoajan Tappara-toimittaja Johannes Järviselle sekä Kärppien Fan-Clubin kuvaajalle Ville Honkoselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös