Mielipide

KalPan pelaaja-arvostelut 2009–2010

LIIGA / Kolumni
Toisena kautena peräkkäin välieriin saakka yltäneestä KalPasta löytyy tänäkin vuonna enemmän onnistujia kuin alisuorittajia. Jatkoajan KalPa-toimitus laittoi pienen hengähdystauon jälkeen kuopiolaispelaajat luupin alle, ja jakoi perinteiset kilpitähdet.

Kuopiolaispoppoosta on helppo poimia tähdistä kirkkaimmat. Sami Kapanen, Adam Andersson ja Teemu Hartikainen olivat joukkueen ehdotonta eliittiä ja koko SM-liigan mittakaavalla tähtiluokkaa. Myös muita onnistujia oli paljon, vaikka muutamilta johtavilta pelaajilta odotettiin ehkä hieman nähtyä enemmän. Kokonaisuutena KalPa onnistui kuitenkin vähintäänkin tyydyttävästi ja suuren suuria pettymyksiä joukkueesta on vaikea hakea.

Arvosanat ovat asteikolla 1-5. Päätöksistä ei voi valittaa, mutta keskustelu sallittakoon.

Maalivahdit


Ari Ahonen


Runkosarja 43. 2,28 ka, 90,31%

Pudotuspelit 10. 2,36 ka, 89,54%

Otti ykkösvahdin paikan heti alkukaudesta. Pelasi tasaisen kauden, mutta maagisuus otteista puuttui. Pystyi vain harvoin kantamaan joukkuetta silloin, kun kenttäpelaajilla ei luistin kulkenut. Ei kuitenkaan missään vaiheessa pettänyt ja ensi kaudella ykkösmaalivahdin paikka on entistäkin tukevammin Ahosen näpeissä.

Mika Järvinen


Runkosarja 19. 1,97 ka, 92,17%

Pudotuspelit 3. 2,15 ka, 90,14%

Jäi paremmista tilastoistaan huolimatta selvästi kakkosmaalivahdin rooliin. Pelasi jälleen totutunlaisesti – unelmapeliä seurasi usein heikompi esitys ja maagista torjuntaa helppo maali. Kuopiosta liigayleisön tietoisuuteen ponnistaneen Järvisen ensi kauden sopimus purettiin yhteisymmärryksessä, ja nuoren maalivahdin ura jatkuu Helsingin Jokereissa.

Puolustajat


Timo Seppänen

Runkosarja, 44. 1 + 4 = 5 +2 34min

Pudotuspelit 12. 1 + 0 = 1 -3 10min

Mitä tapahtui Seppäsen Timolle? IFK-taustainen puolustaja ei koskaan kunnolla sopeutunut KalPan kiekottelevaan pelityyliin, vaan sortui usein tehottomaan kiekon kuskaamiseen. Pistemäärä tippui edellisiltä kausilta, mutta virheiden määrä ei ainakaan vähentynyt. Joutui välillä jopa katsomon puolelle tilastomiehen hommiin. Jatkaa uraansa Elitserienissä, Södertälje SK:ssa.

Janne Jalasvaara


Runkosarja 55. 9 + 16 = 25 -3 34min

Pudotuspelit 13. 2 + 4 = 6 +3 2min

Luotettava peruspuolustaja, jonka voi heittää kentälle tilanteeseen kuin tilanteeseen. Teki hyvät tehot ja viime kaudella väliin jääneet pudotuspelitkin sujuivat tänä keväänä mallikkaasti. Oli välillä vaikeuksissa vikkelien hyökkääjien kanssa ja joutui ottamaan jäähyjä. Yksi KalPa-puolustuksen peruspilareista jatkaa Kuopiossa myös ensi kaudella.

Ville Varakas

Runkosarja 58. 5 + 5 = 10 +1 90min

Pudotuspelit 12. 0 + 1 = 1 -3 12min

Hoiti runkosarjassa oman roolinsa vähintäänkin tyydyttävästi. Kiekolliset taidot rajalliset, mutta useat taklaukset menisivät heittämällä vuoden parhaiden listalle. Pudotuspeleissä Varakkaan taso laski, eikä totuttua räväkkyyttä otteista näkynyt. Kolmen KalPa-vuoden aikana missasi vain yhden runkosarjapelin. Ensi kaudella ura jatkuu Espoon Bluessissa.

Pasi Hirvonen

Runkosarja 16. 0 + 1 = 1 +5 6min

Pudotuspelit 1. 0 + 0 = 0 0 4min

Alkukausi oli Hirvoselle Mestis-komennuksineen ja loukkaantumisineen vaikea. Kärsi SM-liigan uudesta kokoonpanosäännöstä, eikä peliaikaa tahtonut tulla. Pääsi loppukaudesta hieman pelaamaankin ja täytti roolinsa. Joutuu tosissaan taistelemaan pelipaikasta myös ensi vuoden joukkueessa.

Mika Strömberg


Runkosarja 48. 6 + 12 = 18 +9 69min

Pudotuspelit 13. 2 + 3 = 5 -7 4min

Nelikymppisen Strömbergin viimeinen kausi SM-liigassa oli hyvä ja monipuolinen puolustaja hoiti pelit loppuun saakka tyylikkäästi. Paikkasi sijoittumisella hieman verkkaista liikkumistaan ja johti kokemuksellaan kuopiolaisten alakertaa.

Adam Andersson




Runkosarja 42. 16 +15 = 31 +8 34min

Pudotuspelit 13. 1 + 4 = 5 +3 6min

KalPan pelaajatarkkailun löytö yllätti kaikki. Oli kuopiolaisten ylivoiman tärkein palanen ja nakutti siniviivalta peräti 16 maalia, vaikka loukkaantuminen rajoitti pelimäärän runkosarjassa 42:een. Loppukaudesta vastustajat pelasivat Anderssonin vetomahdollisuudet tarkasti pois, eikä alkukauden tehoja enää syntynyt. Silti peräti kolmen vuoden jatkosopimuksen KalPan kanssa tehnyt Andersson ansaitsee kaikki tähdet.

Mikko Kukkonen


Runkosarja 29. 1 + 1 = 2 +5 8min

Pudotuspelit 7. 1 + 0 = 1 +2 2min

Kukkosen maalihanat aukenivat vihdoin myös liigatasolla, kun kuopiolaispuolustaja onnistui kerran niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Peruspakki, jolta voi odottaa hyvää oman pään pelaamista ja jota myös saatiin. Oli lähtökohtaisesti joukkueen seitsemäs pakki, eikä paikka kokoonpanossa ollut aina selviö. Jatkaa KalPassa myös parin seuraavan kauden ajan.

Jussi Timonen



Runkosarja 56. 2 + 7 = 9 +11 34min

Pudotuspelit 10. 1 + 1 = 2 +4 -14min

Timonen oli KalPan pelaajiston suurin tasonnostaja. Muodosti Anderssonin kanssa toisiaan täydentävän pakkiparin, jossa roolit olivat hyvin selvillä. Oli KalPan tehopörssin paras niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä, ja laittoi myös tehopiste-ennätyksensä uusiksi. Jatkaa kasvattajaseurassaan myös ensi kaudella.

Hyökkääjät


Tommi Miettinen



Runkosarja 58. 11 + 30 = 41 +9 44min

Pudotuspelit 13. 4 + 5 = 9 -4 8min

Kauden alku meni Miettiseltä uusvanhaan ympäristöön ja uuteen pelitapaan totuttelemisessa, mutta vauhtiin päästyään kokenut pelimies johti KalPan ykkösketjua varmoin ottein. Teki erinomaista työtä kentän molemmissa päissä ja oli kuopiolaisryhmän tasaisimpia suorittajia. Henkilökohtainen SM-liigan piste-ennätyskin jäi vain pisteen päähän.

Jaakko Rissanen

Runkosarja 15. 3 + 1 = 4 -2 4min

Pudotuspelit 6. 0 + 0 = 0 +1 2min

A-nuorissa hurjia pisteitä paukutellut Rissanen nousi liigamiehistöön kesken kauden ja sai loppukaudesta vastuuta jo hieman enemmän. Hyökkäyspäässä homma toimi usein, mutta puolustuspelaamisessa on vielä runsaasti kehitettävää. Laiturina useimmiten viilettäneeltä Rissaselta voi jatkossa odottaa entistä enemmän.

Joonas Riekkinen


Runkosarja 47. 5 + 5 = 10 +4 24min

Pudotuspelit 13. 1 + 5 = 6 +4 2min

Riekkisestä on kasvanut KalPalle luotettava kahden suunnan sentteri ja Varpaisjärven mies on nostanut tasoaan kausi kaudelta. Runkosarjassa syntyi henkilökohtainen piste-ennätys ja pudotuspeleissä Riekkinen oli KalPan tehopörssissä jaetulla kärkisijalla lukemalla +4. Kahden vuoden jatkosopimus kielii myös seuran luottamuksesta pelaajaa kohtaan.

Toni Dahlman

Runkosarja 20. 3 + 4 = 7 -3 4min

Pudotuspelit 13. 1 + 1 = 2 -2 6min

Loppukaudeksi KalPaan saapunut Dahlman ei pystynyt auttamaan joukkuettaan riittävän hyvin. Reilussa kolmessakymmenessä ottelussa syntyneet neljä maalia eivät olleet sitä, mitä seurajohto ja kannattajat halusivat. Teki kuitenkin pirteästi töitä joukkueensa eteen ja paransi loppua kohden. Ei jatka KalPassa.

Iiro Pakarinen


Runkosarja 38. 3 + 5 = 8 +1 37min

Pudotuspelit 12. 3 + 0 = 3 +2 8min

Juuri kauden alla ajokortti-ikään ehtinyt Pakarinen lunasti syksyllä itselleen paikan vakiokokoonpanossa, eikä tarvinnut paikastaan luopua. Nuorten MM-kisoissakin Suomea edustanut Suonenjoen mies pelasi ennakkoluulottomasti ja fyysisesti. Terävään laukaukseen kun laitetaan tulevaisuudessa lisää tarkkuutta, niin maali- ja pistemäärätkin nousevat huimasti.

Tuomas Kiiskinen



Runkosarja 50. 13 + 30 = 43 +9 10min

Pudotuspelit 3. 1 + 2 = 3 0 0min

KalPan epäonnensoturi numero yksi. Kiiskinen aloitti kauden loisteliaasti, kunnes loukkaantumiset puuttuivat peliin. Taitavan mailataiturin loppukausi oli hankala ja kaiken ”kruunasi” pudotuspeleissä sattunut sormivamma, joka lopetti Kiiskisen kauden ennen aikojaan. Loukkaantumissävytteisestä kaudesta huolimatta Kiiskinen teki runkosarjassa ennätyspisteensä 13+30=43. Rahakkaan jatkosopimuksen myötä odotukset nousevat entisestään.

Kalle Kerman


Runkosarja 57. 17 + 11 = 28 +8 61min

Pudotuspelit 13. 3 + 4 = 7 -3 6min

Kerman hankittiin joukkueeseen maalintekijäksi ja seitsemäntoista maalia täytti jotakuinkin nuo toiveet. Pistemäärä jäi kuitenkin alle kolmenkymmenen, joten parempaan olisi ollut aineksia varsinkin, kun pelipaikka löytyi läpi kauden ylimmistä ketjuista. Jatkaa kasvattajaseurassaan myös tulevalla kaudella.

Sami Kapanen




Runkosarja 49. 15 + 31 = 46 -6 58min

Pudotuspelit 13. 6 + 7 = 13 +1 0min

Joukkueen selkäranka pelasi jälleen erinomaisen kauden. Loppusyksystä peliä haitanneet selkävaivat saatiin kevääksi kuriin ja tulosta alkoi syntyä. Pudotuspeleissä piste per peli –tahtia takoneella laitahyökkääjällä olisi SM-liigalle annettavaa vielä vuosiksi, mutta maajoukkuekapteenin jatko on vielä toistaiseksi hämärän peitossa.

Teemu Hartikainen




Runkosarja 53. 15 + 18 = 33 +6 22min

Pudotuspelit 13. 6 + 1 = 7 +4 8min

Syyspuolella ”Härskin” menoa hieman hillitsi armeija, mutta ”teejiin” painuessa nollaan, ei toisen kauden kirouksesta ollut tietoakaan. Hankki vastustajalle lukemattomat määrät jäähyjä ja loi yleensä itse omat maalipaikkansa. Usein verkko heiluikin lähietäisyydeltä lauottujen vetojen päätteeksi. Kuopiolaisen juniorityön tuoreimman helmen ura jatkuu ensi kaudella Edmonton Oilersin organisaatiossa.

Kalle Sahlstedt


Runkosarja 58. 13 + 28 = 41 -2 18min

Pudotuspelit 13. 0 + 2 = 2 -1 6min

Oli alkukaudesta yksi liigan kuumimpia hyökkääjiä, mutta kauden loppua kohden kokenut sentteri painui varjojen maille. Pudotuspeleissä verkko ei heilunut kertaakaan ja syöttöpisteitäkin kertyi vain kaksi kappaletta. Vahvan runkosarjan alun vuoksi oli kuitenkin sisäisen pistepörssin kolmas ja kokonaisuutena täytti paikkansa. Kaukaloiden herrasmiehelle kuluva kausi jäi uran viimeiseksi.

Tommi Jokinen


Runkosarja 57. 6 + 11 = 17 +4 12min

Pudotuspelit 12. 0 + 5 = 5 +1 2min

Kuopiolaisten nuori kiekkotaituri otti urallaan jälleen askeleen eteenpäin. Taitava ja röyhkeä laituri sai välillä vastuuta ylemmissä kentissäkin, mutta tehottomuus vaivasi usein. Omat piste-ennätykset menivät silti uusiksi ja mikäli työnteko maittaa jatkossakin, voi Jokisesta kasvaa erinomainen liigapelaaja.

Toni Hyvärinen

Runkosarja 33. 1 + 3 = 4 +2 10min

Pudotuspelit 9. 0 + 3 = 3 +2 4min

Ei kyennyt lunastamaan vakiopaikkaa liigatasolla ja pistemäärä tippui viime kauteen verrattuna. Mestiksestä vauhtia hakeneen pelimiehen ura on ensi kaudella vedenjakajalla, sillä varsinkin laitahyökkääjien kilpailu pelipaikoista tulee KalPassa olemaan äärimmäisen kovaa.

Timo Salo


Runkosarja 46. 3 + 6 = 9 +11 12min

Pudotuspelit 7. 0 + 0 = 0 -2 2min

Ei liene yllätys, että Salo kärsi tälläkin kaudella loukkaantumisista. Oli kunnossa ollessaan liigan parhaimpia alivoimalla ja blokkasi vastustajien laukauksia uskomattomat määrät. Hyökkäyspäässä Salosta ei joukkueelle edelleenkään suurta iloa ole, vaikka uran ennätyspisteet kirjataankin nyt lukemin 3+6. Roolipelaaja jatkaa KalPassa.

Tapio Laakso


Runkosarja 58. 12 + 7 = 19 -1 26min

Pudotuspelit 13. 1 + 3 = 4 +2 10min

Viime kaudella maajoukkuepelejä maistelleen Laakson kausi oli kohtuullinen. Puolustusvelvoitteet hoituivat edelleen hyvin ja alivoimalla mies oli tärkeässä roolissa. Muutoinkin on päävalmentaja Pekka Virran luottopelaajia. Hyökkäyspäässä tehoja olisi voinut tulla reippaasti enemmän, sillä paikkoja oli.

Ja ne muut

Yllä olevien pelaajien lisäksi KalPan pelipaitaa kaudella 2009–2010 yllään kantoivat Turussa mestaruutta keväällä maistellut Aatu Hämäläinen (22 ottelua, 0 maalia + 6 syöttöä) Mestiksessä pääosin pelannut Jarkko Malinen (10, 0+1), kevääksi Bluesiin siirtynyt Toni Mäkiaho (12, 1+2), try-outilla vuodenvaihteessa piipahtanut Daniel Charleston (4, 0+0), uran avausmaalinsa iskenyt Petteri Rasi (7, 1+0) sekä liigadebyytissään tammikuussa esiintynyt Mikko Nuutinen (1, 0+0).

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös