Mielipide

Juhlakauden ässämiehet syynissä

LIIGA / Kolumni
Ässien 40-vuotisjuhlakausi oli totaalinen romahdus. Tässä Jatkoajan arvio ässäpelureista heidän odotusarvoihinsa nähden.

Maalivahdit:

Kimmo Kapanen (Voitot-tasapelit-tappiot: 4-6-16 GAA: 3.71 Torj.%: 88.69)

Alkukaudella kykeni pelaamaan ihan hyvin, mutta taso romahti pysyvästi jo aikaisin. Motivaatiossa puutteita ja voittotorjuntoja ei ole näkynyt. Laiskaa ja flegmaattista tekemistä. Ei noussut voittavaksi
maalivahdiksi. Menetti ykkösvahdin paikan ilman näkyvää taistelua, vaikka paikoitellen paikkasikin Kilpeläisen sairausloman ajan maalinsuuta umpeen kohtalaisesti.

Kapanen jatkaa Ässien maalinsuulla myös ensi kaudella.

Eero Kilpeläinen (6-2-21, 3.36, 91.03)

Kaappasi ykkösmaalivahdin paikan heikolta Kapaselta. Pelasi välillä hyvin, mutta tasaisuus puuttui. Taso heilahteli jopa kesken ottelun. Muutaman loistotorjunnan jälkeen iski lapsus, jonka myötä itseluottamus mureni palasiksi, joita ei löytänyt edes mikroskoopilla ja silloin Ässät oli syvissä vaikeuksissa. Ei voittava ykkösmaalivahti, ainakaan toistaiseksi.

Jatkosopimus Ässiin kauteen 2008-2009 saakka.

Puolustajat:

Pasi Peltonen (52 ottelua, 5 maalia + 10 syöttöä = 15 pistettä, tehotilasto: -9, 72 jäähyminuuttia, keskimääräinen peliaika: 18:52)

Kaikesta huolimatta Peltonen oli porilaisten parhaita pakkeja tällä kaudella. Paikkaa puutteitaan kokemuksella ja varmuudella. Oli jälleen ylivoiman luottomies, vaikka välillä jarruttaakin muuta viisikkoa hitailla ratkaisuillaan.

Alkukaudella hyllytys/loukkaantumisepisodi toi syvän arven miehen
maineeseen. Kapteenius lähti myös, mutta kokonaisuudessaan tämän kauden
umpisurkean puolustuksen varmimpia suorittajia. Paransi otteitaan reilusti sen jälkeen, kun kapteenilogo siirrettiin Matti Kuparisen rintaan.

Sopimus kattaa ensi kauden.

Marko Toivonen (42. 1+0=1, -19, 46 min, 16:38)

Totaalinen romahdus kymmenisen pistettä tekevästä peruspuolustajasta miinusmieheksi. Hidas, mutta kankea. Otti tyhmiä jäähyjä. Pelkkä tuijotus ei enää riittänyt, kun jalat eivät liikkuneet. Fyysisyyttä ei päässyt käyttämään, kun ei ikinä ehtinyt taklaamaan. Viimeisin tehopiste on 22.9.2007 Ässät-HIFK –ottelusta.

30 vuotta täyttävän Toivosen ura on jälleen vedenjakajalla. Sopimus päättyi Ässien kanssa kuluvaan kauteen. Löytyykö pelipaikkaa vielä SM-liigasta vai pitääkö lähteä muihin sarjoihin?

Jesse Jyrkkiö (16. 0+2=2, -3, 16 min, 15:43)

Jyrkkiön odotettiin pääsevän tällä kaudella korkeintaan muutamaan liigapeliin haistelemaan ilmapiiriä, mutta Ässien pakkipulan vuoksi pelasi loppukauden ylhäällä kokeneen Peltosen parina.

Otti paikan edustuksessa, koska puolustus oli liigan huonoin. Se ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että Jyrkkiö on osoittanut potentiaalia ja onnistunut varsin hyvin myös SM-liigassa. Jyrkkiöllä on hyvä itseluottamus kiekollisena ja hän uskaltaa tehdä ratkaisuja. Varteen kaivataan kesän aikana lisää voimaa.

Anssi Tieranta (20. 0+0=0, -11, 18 min, 10:35)

Tieranta pelasi toisella SM-liigakaudellaan edelleen riskitöntä peruspeliä, johon eivät hienoudet kuulu. Loukkaantuminen pilasi kauden lopullisesti. Teki välillä karmeita virheitä, eikä ole noussut toistaiseksi todelliseksi liigapakiksi. Purkukiekot ovat usein katsojille vaarallisia.

Teki kauden lopussa Ässien kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Aika näyttää, onko Tierannalla kykyjä nousta pysyvästi liigajoukkueen kolmosparin puolustajaksi.

Eetu Heikkinen (41. 0+2=2, -17, 6 min, 8:26)

Odotukset olivat huomattavasti korkeammat ennen kauden alkua. Otti selvästi takapakkia kehityksessä tällä kaudella. Ei tuntunut pääsevän loukkaantumisen jälkeen normaaliin pelirytmiin, ja itseluottamus karisi nopeasti. Ei näy peleissä ainakaan positiivisesti ja maisemanvaihto voisi olla oikea ratkaisu. Heikkisen sopimus päättyi Ässien kanssa kuluvaan kauteen.

Olli Korkeavuori (10. 0+2=2, -2, 12 min, 13:28)

Korkeavuori siirtyi Ässiin HPK:sta siirtorajan kynnyksellä ja kauden päätteeksi julkistettiin miehen jatkavan patapaidassa myös ensi kaudella. Peruspuolustajaksi miellettevä Korkeavuori on pelannut Ässissä vain vähän pelejä. Peli ei ole silmiä hivelevää, muttei myöskään täyttä surkeutta. Täytti paikkansa peruspakkina. Päätti kautensa kahden ottelun syöttöputkeen.

Tapio Sammalkangas (49. 1+6=7, -23, 42, 19:34)

Toivosen ohella toinen uskomaton romahdus. Viime vuonna Sammalkangas iski peräti yhdeksän maalia, mutta tänä vuonna mies komeili vain miinustilastossa. Oikeastaan mikään osa-alue ei ole tällä kaudella ollut riittävällä tasolla. Pelistä olivat kateissa kaikki viime kaudesta totutut elementit, edes luistin ei liikkunut.

Sammalkankaan sopimus jatkuu Ässissä myös ensi kauden.

Henrik Petré (50. 6+11=17, -7, 26 min, 21:36)

Petré oli alkukaudella välillä jopa hyvä. Taso on laskenut tasaisesti muun joukkueen mukana. Ei ole ollut joukkueen johtava pakki, vaikka sitä odotettiin. Antaa hyviä avauksia, mutta ei ollut ylivoimassa sellainen moottori, jota Ässät olisi tarvinnut. Viivamiehenä pakoili vastuuta tai sitten ampui hätäisesti ensimmäistä miestä jalkoihin. Tehotilasto on runsaaseen peliaikaan nähden tyydyttävä.

Petrén sopimus loppui tähän kauteen.

Hyökkääjät

Teemu Virkkunen (40. 6+10=16, -13, 30 min, 14:26)

Virkkusesta odotettiin kakkos- ja kolmoskentän varmaa noin 25 pisteen miestä, mutta todella heikko alkukausi pilasi tämän rajapyykin tavoittelun. Virkkunen pelasi ihan kelvollisesti sen jälkeen, kun ykköseen ei muitakaan pelaajia ollut laittaa.

Harvoin näkyy pelissä, kaikessa tekemisessä huokuu pikkunätti näprääminen. Parhaimmillaan nopeassa kiekonliikuttelupelissä, johon muu ässähyökkäys harvoin pystyi.

Jatkaa Ässissä ensi kaudella.

Tuomas Huhtanen (29. 0+4=4, -10, 2 min, 9:03)

Paha loukkaantuminen haittasi kautta. Välillä väläytteli, mutta kokonaisuus toistaiseksi turhan harmaa. Huhtanen otti viimeisissä otteluissa selkeämmin kiekollista vastuuta ja haastoi rohkeasti vastustajia.

Sopimus jatkuu vuoteen 2010.

Masi Marjamäki (24. 5+6=11, -8, 28 min, 16:08)

Pohjois-Amerikassa ilman pelipaikkaa jäänyt Marjamäki täytti paikkansa ässäpakassa. Hän on tehnyt useasti ketjukavereistaan parempia kovalla työnteolla. Marjamäki taklaa ja pelaa fyysisesti, mutta kovasta pelistä huolimatta ottaa aika vähän jäähyjä. Taisteli aina loppuun asti tulostaulun tai sarjataulukon tilanteista huolimatta. Uskomattoman tasapainonsa turvin taistelee kiekosta vielä huonommissakin asennoissa. Maalipaikoissa kädet jäätyivät vielä turhan helposti.

Marjamäellä ei ole sopimusta tulevasta kaudesta, ja lienee Ässien jatkosopimusmiehistä ykkösprioriteetin pelaajia, mutta nuoren voimahyökkääjän perään riittää varmasti kyselijöitä myös Porin ulkopuolella.

Jesse Joensuu (56. 17+18=35, -23, 89 min, 17:16)

Alkukausi sujui tuskaisissa merkeissä, mutta pelasi sen jälkeen koko kauden pelimiehen ottein ja nappasi sen roolin, jota odotettu pitkään. Joensuu pelasi pisteiden perusteella läpimurtokautensa, mutta suurin muutos tapahtui pelillisessä ilmeessä. Junnutähti kannatteli joukkuetta lähes yksin heikkoina hetkinä.

Joensuu sai tähän kauteen tehoharjoittelun myötä selvästi lisää liikettä, eikä vauhti lopu kesken heti, kun jalat lopettavat polkemisen. Pelissä oli selkeästi enemmän järkeä, Joensuu näki kenttää ja peliä aikaisempia kausia paremmin. Kauteen teki tahran kaamea miinustilasto, joka ei selity pelkästään huonolla alkukaudella. On jaksanut taistella pelistä toiseen, vaikkei ketjukavereita aina niin ole napannutkaan. Ässien ehkäpä paras hyökkääjä tällä kaudella, mutta kilpailua ei tässä kategoriassa turhan
paljoa ole ollut.

Ei jatka ensi kaudella Porissa. Tähtää tosissaan NHL:ään saatuaan 3-vuotisen sopimuksen New York Islandersiin.

Sakari Salminen (30. 3+10=13, -12, 2 min, 11:34)

Salminen oli tulokaskaudellaan Ässien valopilkkuja. Salminen ei alkukaudella pystynyt ryöstämään paikkaa hyökkäävistä kentistä kovapalkkaisten pelimiesten nenän edestä, vaan tie vei A-nuorten kautta Mikkelin Jukureihin. Nuorten MM-kisojen jälkeen oli vahvasti jälleen Ässien mukana. Ei ole vielä tasainen suorittaja, mutta onnistui ylittämään odotukset. Pyöritti ylivoimaa välillä 400 pelin veteraanin varmuudella. Salmisen kädet ovat sametin pehmeät ja syöttötaito on loistava, mutta voimapuolella vielä työsarkaa ja siksi kaksinkamppailuissa vastustaja vie usein kiekon. Potentiaali myös maalintekoon, kävi 12 A-nuorten pelissä iskemässä hurjat 18 maalia.

Salminen jatkaa Ässissä myös ensi kauden, ja jos kehitys jatkuu yhtä kovana, voidaan mieheltä odottaa jo 30 pisteen kautta.

Marko Kivenmäki (20. 2+18=20, -6, 14 min, 15:47)

Kivenmäki pelasi koko kauden loukkaantuneena ja oli silti piste per peli tahdissa. Oli tärkeä palanen ryhmässä, ja Maven poissaolo näkyi pahiten ylivoimapelissä.

Kivenmäen sopimus jatkuu 2010 saakka. Selkävaivat olivat jopa päättää Kivenmäen uran, mutta nyt kuntoutus on edennyt odotetusti. Terveenä ollessaan liigan eliittiä, puolikuntoisenakin apu Ässille.

Matti Kuparinen (52. 2+14=16, -17, 93 min, 13:21)

Kuparinen ei yltänyt aivan viime kauden tasoonsa. Hän jäi myös pisteissä viime kauden tasosta, tosin ei Kuparisen varaan pistetehtailua ole rakennettukaan.

Kuparisella oli kauden aikana runsaasti vaikeuksia osua maalipuiden väliin. Välillä tuntui, ettei ässäkapteeni olisi saanut kiekkoa maaliin, vaikka se olisi ollut maaliviivalla.

Yritti kovasti, mutta kaipaisi myös toimivampaa ketjua toteuttaakseen parasta osaamistaan. Joutui kauden aikana välillä liian hyökkäävään rooliin, ja se söi tehoja miehen omimmasta osaamisalueesta. Tehotilastossa komeilee ruma lukema -17. Jakoi edelleen mojovia taklauksia myös avojäällä. Kuparinen otti aloituksia Ässille 48,87 prosentin tehokkuudella.

23-vuotiaalla ässäkapteenilla on sopimus myös ensi kaudesta.

Tuomas Takala(52. 2+1=3, -14, 30 min, 9:12)

Takalan kolmas liigakausi oli uran huonoin. Alivoimalla
hyödyllinen, mutta kadonnut itseluottamus vei kaiken hyödyn hyökkäyspäässä ja kiekollisena ratkaisut ovat aina aivan liian yksinkertaisia. Ei juuri esittänyt viime kaudelta tuttua taistelua. Aloittajana Takala oli yksi SM-liigan heikoimmista senttereistä (40,92%). Pelasi peräti 19 viimeistä ottelua ilman tehopistemerkintöjä.

Patrik Forsbacka (53. 5+2=7, -7, 120 min, 7:55)

Forsbackan kausi ei sujunut odotetulla tavalla. Taklaajana edelleen hyödyllinen, mutta tämän kauden kunnossa ei yksinkertaisesti ehtinyt edes taklausetäisyydelle. Pelkästään kiekollisena miehestä ei apua ole. Hänelle aukesi loppukaudesta tukuttain avopaikkoja, mutta kädet jämähtivät syväjäähän, ja kiekko löysi tiensä maalivahdin syliin.

Rymistelevän laiturin ässäura jatkuu myös ensi kaudella, mutta mikäli Forsbacka ei saa tulevana kesänä itseään parempaan kuntoon, saattaa liigaura olla ohi ässäsopimuksen jälkeen.

Petteri Tasku (39. 6+5=11, -2, 26 min, 9:08)

Tasku pelasi uransa parhaan kauden. Oli keväällä hetkellisesti jopa joukkueen parhaimmistoa hyökkäyspäässä, mikä kertoo paljon muun ryhmän lamasta. Sai lisää vastuuta pelaajien kauppaamisen seurauksena ja uskalsi ottaa roolia myös kiekollisena, eikä aina tyytynyt aiemmilta kausilta tutuksi tulleisiin helppoihin ratkaisuihin. Alivoimalla Tasku on aina tärkeä lenkki ja hän oli tällä kaudella myös tehotilastossa joukkueen kärkeä.

22-vuotiaan ässäkasvatin sopimus päättyi tähän kauteen. Loppukauden otteet osoittivat, että Taskusta saattaisi olla hyötyä liigajoukkueen neloskentässä.

Tommi Huhtala (51. 6+7=13, -10, 20 min, 11:05)

Huhtala esitti ensimmäisellä ässäkaudellaan ajoittaisia välähdyksiä, joskin ne hetket olivat harvassa. Yritystä riittää ottelusta toiseen. Ei taklannut kovinkaan usein, mikä oli pettymys esimerkiksi harjoituskauteen nähden. Kunto ei ollut paras mahdollinen ja liike kärsi siitä rajusti.

20-vuotiaan yritteliään Ilves-kasvatin sopimus kattaa myös kauden 2008-2009.

Joonas Kemppainen (22. 1+1=2, -9, 0 min, 8:49)

Kemppainen esitti vasta aivan viimeisissä peleissään välähdyksiä. Sitä ennen kausi oli kulkenut kiikaritehoilla ja mies haki vauhtia välillä Mestiksestä.

Kemppaisen ässäsopimus päättyi tähän kauteen. Saiko Kemppainen ässäurallaan kunnon näyttöpaikkaa vai ei, on jokaisen päätettävä itse. Hän ei kuitenkaan itse omalla loistavalla tekemisellään kaapannut itselleen pelipaikkaa korkeammissa ketjuissa. Pelasi loppukauden A-nuorissa, koska ei tehnyt jatkosopimusta patapaitoihin.

Markku Tähtinen (56. 7+17=24, -22, 105 min, 16:31)

Pelasi monista ennakkoveikkailuista huolimatta kaikki runkosarjapelit ainakin tilastojen mukaan, kentällä miestä ei välttämättä aina näkynyt. Tähtinen pelasi suuren osan kaudesta ykkösketjussa ilman sen suurempia näyttöjä siitä, että paikan ansaitsisi.

Liian vähän tulosta ja aivan liian paljon typeriä jäähyjä. Tähtinen ei pelaa niin aktiivisesti kuin tämän päivän liigasentterin kuuluisi. Muutamia väläyksiä lukuunottamatta katosi kuvasta turhan usein. Koukki aloituksia itselleen 46,27 prosentin tahdilla.

Selvä pettymys. Hyökkääväksi sentteriksi hankitun Tähtisen tuskin odotettiin jäävän viimeisten ässäkausiensa pisteisiin.

30 vuotta täyttävän sentterin sopimus kattaa myös ensi kauden.

Jussi Peltomaa Ei arvioitu (5. 0+1=1, +1, 2 min, 4:45)

Peltomaa pelasi vain viisi ottelua liigassa, muu kausi kului A-nuorten mukana. Pelasi muutamat pelit erittäin ennakkoluulottomasti, ja ehti avata syöttötilinsäkin liigapeleissä. Ainoana ässäpelaajana Peltomaalle jäi plusmerkkinen tehotilasto.

Sopimus päättyi Ässien kanssa kuluvaan kauteen.

Veli-Matti Savinainen (48. 4+7=11, -3, 52 min, 8:42)

Ajoittaisia onnistumisia, mutta tasaisuus puuttui. Pääsi yrittämään myös ykköskentässä, jossa tehopisteitä kertyikin ihan mukavalla tahdilla. Huonon ja hyvän päivän ero suuri, välillä aggressiivista karvausta ja väläyksiä kiekon kanssa, välillä Savinaista ei taas kentällä juuri näkynyt.

Savinaiselle sorvattiin vuodeksi jatkoa Ässissä kauden päätteeksi.

Joukkueesta kesken kauden siirtyneet:

Toni Häppölä (40. 14+14=28, -12, 6 min, 18:26)

Häppölä oli koko kauden yksi Ässien parhaista hyökkääjistä. Oli aivan edelliskauden veroisessa pistetahdissa. Juonikas sentteri, joka joutui vastaamaan paljolti myös maalinteosta muiden ratkaisupelaajien ollessa kohmeessa. Merkillepantavaa on miehen jäähysaldo. Viime kauden 103 minuutin sijaan Häppölä istui ainoastaan kolme (!) kaksiminuuttista. Oli liigan viidenneksi paras aloittaja 54,05 prosentillaan.

Tero Konttinen (37. 0+5=5, -16, 16 min, 10:52)

Viime kauden tulokaspörssin kärkimiehestä kehkeytyi yhdessä kesässä hyljeksitty vilttimies. Virheiden ja viltitysten myötä menetti uskon tekemiseensä, eikä myöskään saanut toteuttaa ominta pelityyliään. Siirtyi loppukaudeksi Turun Palloseuraan, jossa taisteli loppuun saakka tehotilaston jumbotilasta jo toisena kautena perätysten.

Nick Kuiper (45. 3+7=10, -13, 73 min, 19:46)

Lähes 200 ottelun AHL-kokemuksen omaava pelaaja osoittautui nopeasti käyttökelpoiseksi yleispuolustajaksi. Peruspelaaminen oli hyvällä tasolla, eikä kanukkipakki yrittänyt enempää kuin osasi. Lähti Ässien tyhjennysmyynnin yhteydessä loppukaudeksi Luulajaan.

Rob Hisey (14. 2+4=6, -8, 16 min, 13:44)

Tuli harjoituskaudelle pahasti vajaakuntoisena ja joutui nopeasti valmennusjohdon kynsiin. Loukkaantumiset hidastivat entisestään kuntoon pääsemistä. Ehti kerätä 14 ottelussa kiitettävän miinussaldon, ja Hisey sai kunnian olla ensimmäinen ässäpaidan tällä kaudella jättänyt pelaaja.

John Lammers (23. 0+4=4, -5, 24 min, 13:09)

Yksi kaikkien aikojen hutivahvistuksista ässäpaidassa. Dallas Starsin kolmoskierroksen varaus sai peliaikaa ja vastuuta välillä jopa ykkösketjussa, mutta itseluottamus romahti nopeasti muun joukkueen tasolle. Kovaa yritystä pelistä toiseen, mutta eipä juuri mitään muuta. Maaleja ei syntynyt hyvistäkään paikoista huolimatta.

Dallas Stars kutsui miehen 23 ottelun jälkeen takaisin Pohjois-Amerikkaan. Miehen pelit ovat jatkuneet ECHL:ssä Idaho Steelheadsin paidassa.

Matt Nickerson (25. 1+6=7, -7 106 min, 20:28)

Tuli, hurmasi ja lähti. SM-liigan kohupelaaja, jonka kaikki tekemiset kiinnostivat mediaa. Pelasi ihan mukiinmenevästi toisella visiitillään patapaidassa, mutta muutamat kilahdukset ja niitä seuranneet pelikiellot haittasivat joukkuetta enemmän kuin hyödyttivät.

Siirtyi Ilvekseen tammikuun aikana jälleen suuren kohun saattelemana.

Pasi Saarela (40. 12+5=17, -11, 30 min, 16:44)

Alkukaudella kovassa iskussa, jopa odotuksia kovemmassa vireessä, sillä Laitilan kaurajätti kävi jopa maalipörssin kärjessä. Sen jälkeen maalihanat tyrehtyivät täysin, eikä armoitettuna maaliruiskuna tunnettu Saarela osunut enää mistään maaliin.

Kun joukkueen ykköspyssy jäi 18 peräkkäisessä ottelussa ilman maaleja, eikä tuonut joukkueelle juuri muutakaan lisäarvoa harvojen väläytysten lisäksi, siirtyi Saarela vanhaan tuttuun kettupaitaan.

Siirtonsa jälkeen Saarela ratkaisi heti paikalliskamppailun Lukko-paidassa rangaistuslaukausmaalillaan ja on kauden viimeisissä peleissä iskenyt raumalaisille yhteensä kuusi täysosumaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle