Mielipide

Loukkaantumissuma pilaamassa Jokereiden hienon kauden

KHL / Kolumni
Laajalla materiaalilla KHL-mittapuullakin operoiva Helsingin Jokerit on joutunut käyttämään pudotuspeleissä jo 24 kenttäpelaajaa ja olisi varmasti kaivannut kahta puolustajaa heidän lisäkseen. Venäjällä on huhuttu liigan suosivan moskovalaisia ja pietarilaisia suomalaisia vastaan, mutta tänä keväänä menestyksen tiellä ei Jokereilla ole tuomarit – vaan kokoonpano-ongelmat.

Huipentumaisillaan olevaan kauteen Helsingin Jokerit lähti todella hyvistä asetelmista. Joukkue vahvistui merkittävästi jokaisella osa-alueella. Erityisesti materiaalin laajuus oli merkittävä vahvuus runkosarjassa, jossa kokoonpanojen kierrätys toi lisää virtaa pitkien matkojen vieraspelimatkoille.

Puolustukseen helsinkiläisillä on ollut laittaa tällä kaudella yhdeksän eri pelaajaa, joiden lisäksi keskushyökkääjänä tunnettu Petteri Wirtanen on paikkaillut loukkaantumisia puolustuksessakin mallikkaasti.

Tätä materiaalin leveyttä, kun on ihasteltu, niin tuntuu käsittämättömältä – ja jo suorastaan vääryydeltä – Jokereiden kamppailu kokoonpano-ongelmien kanssa pudotuspeleissä. Maanantaina kotivoittoon päättyneessä ottelussa Hartwall Areenan jäällä luisteli kolmannen erän alun jälkeen ainoastaan neljä Jokerit-puolustajaa – sillä kaksi ajettiin ulos ja yksi loukkaantui. Näistäkin neljästä yhtenä pelasi loukkaantumisia paikannut Wirtanen.

Huonoimmillaan Jokerit ovat pelanneet suuren osan pelistä vain neljällä puolustajalla

Tiistaiseen toiseen kotiotteluun suomalaisjoukkue lähti ilman viittä puolustajaa, kun kolmen loukkaantuneen lisäksi Jesper B. Jensen kärsi yhden ottelun pelikieltoa ja Matt Gilroy oli sairaana. Neljän pelaamaan pystymään puolustajan lisäksi debyytin pudotuspeleissä teki Tomi Mäki. Mäki on 34-vuotias pitkän uran tehnyt kokenut pelaaja – mutta hyökkääjä. Moskovan TsSKAn 1-0 maalissa helsinkiläinen hävisi ratkaisevasti kaksinkamppailun Aleksandr Popoville.

Myös hyökkääjien keskuudessa on epäonnea ollut kosolti tiukassa läntisen konferenssin välieräsarjassa. Ensimmäisellä kierroksella HK Sotšia vastaan loistanut Olli Palola oli Jokereiden onneksi vain yhden ottelun sivussa. Sen sijaan pitkään sivussa ollut maajoukkuepelaaja Antti Pihlström loukkaantui jo toisessa ottelussaan palattuaan tositoimiin.

Viimeiseen otteluun syvien puolustajahuolien lisäksi hyökkäykseen jouduttiin kutsumaan pelipäivän aamuna suomenvirolainen debytantti Erik Embrich. 21-vuotias hyökkääjä pelasi vielä viime lauantaina tappioon päättyneessä puolivälieräsarjassa Kiekko-Vantaan riveissä. Nuorta hyökkääjää tarvittiin, kun joukkueen yksi parhaista hyökkääjistä Marko Anttila oli sairaana sivussa sekä Palolan ketjukaverina useasti urallaan pelannut Pekka Jormakka oli joutunut myös lasaretin puolelle.

Hyökkäysmateriaalissa löytyy ratkaisijoita kaikkiin neljään ketjuun, mutta jos jokaisesta ketjusta lähtee maajoukkuetasoisia pelaajia pois, ajautuu Jokeritkin ongelmiin kokoonpanon kanssa.

Satsauksien, hyvän runkosarjan ja 50-vuotisjuhlakauden johdosta Jokereiden toivoisi vihdoin kykenevän pääsemään pudotuspeleissä pitkälle. Jäällä on näkynyt, kuinka helsinkiläiset kykenevät haastamaan TsSKAn tosissaan. Päävalmentaja Jukka Jalosen pestin soisi päättyvän onnistuneeseen kevääseen. Toivon siksi terveyttä pelaajille – kovasta kamppailusta huolimatta.

22.3. Klo 8.45: Otsikkoa muutettu. Alkuperäinen otsikko: Jokerit kamppailee kokoonpanonsa kanssa

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös