Mielipide

Järventien uusi tuleminen

LIIGA / Kolumni
Ilves-faneilta eniten valitusta viimeisen vuoden aikana on kirvoittanut konkaripuolustaja Martti Järventien pelaaminen. 38-vuotiaan Ilves-kasvatin pelissä on kuitenkin nähtävissä muutoksia positiiviseen päin.

Kokenut Ilves-puolustaja Martti Järventie oli viime kaudella ja vielä tämän kauden syys-lokakuussakin vain varjo entisestään. Takavuosilta tutut napakat pystysyötöt eivät löytäneet hyökkääjien lapoja ja valtavat avojään pommit menivät lähes poikkeuksetta ohi kohteistaan aiheuttaen omaan päähän ylivoimahyökkäyksen.

Järventie sai paljon kuraa niskaansa niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa ja fanien keskustelupalstoilla. Miestä on ehdotettu milloin lainattavaksi LeKiin, milloin Ranskaan ja milloin koko sopimus pitäisi vain yksiselitteisesti purkaa.

Vaan mitäpä kävikään? Lokakuun loppupuolella maajoukkuetauon lähestyessä Järventien pelin taso teki täyskäännöksen. Jopa pelityyli on muuttunut.

Uransa alkupuoliskolla Järventie tunnettiin jo aiemmin mainituista loistavista pystysyötöistään, rohkeista ja taitavista nousuista mukaan hyökkäykseen ja kovista avojään taklauksista. Uuden ajan Järventiellä näitä kolmea ei enää näy.

Vanhakin koira nähtävästi oppii uusia temppuja. 38-vuotias puolustaja on yksinkertaistanut peliään ja jättänyt puolustamisessa aggressiota selvästi vähemmälle. Tämä on johtanut huomattavasti aiempaa pienempään määrään ylipelaamisesta johtuvia virheitä ja puhtaasti ohiajamisesta seuraavia vastustajan ylivoimahyökkäyksiä.

Kiekollisessakin pelissä Järventien peli on muuttunut seuraamaan Tuomas Tuokkolan pelitapaa, mikä ei tarkoita jatkuvia nopeita pystysuuntaisia lähtöjä vaan fiksua reagointipeliä ja modernia hybridikiekkoa.

Vielä vuosi sitten näytti siltä, että Järventie on, hieman esimerkiksi Petteri Nummelinin tapaan, fiksaantunut 1990-lukulaiseen jääkiekkoiluun, eikä pysty mukautumaan moderniin pelitapaan. En tiedä mitä on tapahtunut, onko Tuokkola adjutantteineen pitänyt Järventielle kalvosulkeiset vai onko mies vain kokenut itse ahaa-elämyksen, mutta täyskäännös on tapahtunut.

Uuden ajan Järventie ei todennäköisesti enää tao samankaltaisia pistemääriä kuin parhaina vuosinaan, mutta peruspuolustajana hänestä on jatkossa joukkueelle selvästi hyötyä myös kaukalossa.

Järventie oli pitkään susien hampaissa, kun fanit arvostelivat konkarin pelejä. Kiinnostavaa nähdä, osaavatko arvostelijat enää nähdä peliesitysten suunnanmuutoksen, vai onko mielikuva hasardi-Järventiestä piirtynyt liian tiukasti verkkokalvoille?

» Lähetä palautetta toimitukselle