Ilves luopuu kiekosta

Tositarina Hakametsän jäähallista tältä kaudelta. Päivämäärän löytää otteluohjelmasta, siellä on lista Ilveksen kotiotteluista.

Tampereen Ilves lähtee hyökkäykseen omalta alueeltaan. Kiekko on puolustajalla, joka lähtee tuomaan sitä jalalla ylöspäin. Molemmilta laidoilta laitahyökkääjät lähtevät polkemaan kovaan vauhtiin kohti vastustajan päätyä. Kiekollinen puolustaja, kutsutaan häntä vaikkapa koodinimellä villekoistinen, näyttää etsivän syöttöpaikkaa vauhdissa oleville laitahyökkääjille.

Syöttöä ei kuulu. Laiturit joutuvat jarruttamaan vastustajan siniviivalla tai kaartamaan takaisin omiin päin. Villekoistinen on tässä vaiheessa jo noussut yli punaviivan. Mitään ei vaan ole enää tehtävissä. Laitahyökkääjät ovat pelanneet itsensä ulos tilanteesta. Sentteri on seisovalla jalalla jossakin kiekollisen pelaajan vieressä. Villekoistinen joutuu heittämään kiekon päätyyn.

Pohjois-Amerikassa on pitkät perinteet dump'n'chase -tyyppiselle jääkiekolle. Kun kiekko on heitetty päätyyn, sinne kohdistetaan kova paine ja joko taistellaan kiekko omalle joukkueelle tai pakotetaan puolustava joukkue virheeseen. Ilveksen tapauksessa tämä ei toteudu. Kiekkoon ehtii poikkeuksetta ensimmäisenä puolustavan joukkueen pelaaja, sillä laitahyökkääjät eivät olleet vauhdissa menossa kiekon perään.

Lopputuloksena lupaavasti alkaneelle, suhteellisen hyvin organisoidulle hyökkäykselle on vapaaehtoinen kiekosta luopuminen. Ilves on pelannut näin koko alkukauden ja todistetusti täsmälleen samaa tapahtuu myös joukkueen harjoituksissa.

Syytä tälle toiminnalle ei ole vielä löytynyt. Arvelen yhdeksi syyksi sitä, että pelätään nopeaa vastahyökkäystä. Laittamalla kiekko vastustajan päätyyn, ovat kaikki omat pelaajat kiekon alla ja puolustaminen on helpompaa. Sitä ei silti missään tapauksessa voi kutsua tehokkaaksi tavaksi hyökätä.

On vaikea sanoa, onko Raimo Helmisen ruutuvihossa kirjattuna ratkaisuksi puolustajan avaus vauhdissa olevalle laitahyökkääjälle vai oikea-aikainen päätykiekko niin, että kiekko ja laiturit ylittävät siniviivan yhtä aikaa. Mutta oli suunnitelmana kumpi tahansa, fakta on se, että ajoitus on joka tapauksessa aivan pielessä.

Helminen oli omalla pelaajaurallaan taitokiekon ilmentymä. Hän osasi syöttää juuri oikealla hetkellä ja pystyi tuomaan kiekon hyökkäysalueelle myös henkilökohtaisella taidollaan. Nyky-Ilves pelaa aivan päinvastaista jääkiekkoa. Kokoonpanosta on yritetty koota pohjoisamerikkalaistyyppistä hyvin luistelevaa ja fyysistä ryhmää. Tässäkin on yksi perustavanlaatuinen ongelma.

Ilves-hyökkääjien keskipaino on 82,8 kg. SM-liigan puolustajien keskipaino, Ilveksen puolustajat pois lukien, on 88,4 kg. Yli kuuden kilogramman painoero tarkoittaa hävittyjä kaksinkamppailuja ja hukattuja hyökkäysvuoroja. Ilveksen kokoonpanosta löytyy taitavia ja nopeita pelaajia, mutta heidän ominaisuutensa menevät täysin hukkaan nykyisessä pelitavassa.

Antti Kangasniemen, Ville Korhosen ja kiertävän keikkalaiturin muodostama kakkosketju on ollut virkistävä poikkeus harmaassa Ilveksessä. Heidän onnistumisprosenttinsa kiekon ylöstuonnissa on huomattavasti muuta joukkuetta suurempi. Myös Matias Sointu uhmaa pelitapaa tuomalla kiekon usein jalalla hyökkäysalueelle.

Raimo Helminen, meriittisi jääkiekossa ovat kiistatta yhdet suurimmista suomalaisessa jääkiekkoilussa. Luomasi pelitapa on eri maata, se ei toimi. Nuoret ja taitavat Ilves-pelaajat saisivat tulosta paremmin aikaan taitoon ja oivalluksiin perustuvassa pelitavassa, kuin yksipuolisessa koohotusjääkiekossa. Pelitavan muuttaminen ei tapahdu päivässä eikä edes kahdessa, mutta lopputuloksena voi olla sarjapisteitä.

Keskipainot korjattu oikeiksi 17.46.