Mielipide

Ilveksen viimeisen iskun paikka

LIIGA / Kolumni
Hallitsevan mestarin kone alkoi kehrätä neljännessä puolivälieräottelussa tuttuun tapaan. Mikäli Ilves tahtoo vielä kukistaa Tapparan ja tehdä kaudestaan sensaation, täytyy keskiviikkona onnistua.

Karri Kiven ensimmäinen kausi Ilveksen peräsimessä on lähellä jättipottia. Tähän mennessä Ilveksen kausi on kuin kuusi osumaa Lotto-rivissä, kun viimeinen numero on vielä arpomatta.

Kevät on ollut pitkästä aikaa täynnä myönteistä Ilves-pöhinää: uusi omistaja, osakkeet menevät kaupaksi ja kaukalossa pelataan pidempään kuin aikoihin. Kivi on nyt jo tehnyt sen, mitä Ilveksessä ei ole hetkeen nähty. Monena kautena potentiaaliseksi kuvaillusta joukkueesta on viimein saatu parasta irti.

Ilveksen peli on ollut pudotuspeleissä hienoa katseltavaa. Jos nyt ei mietitä sitä, mitä maanantaina tapahtui. Iskeäkseen Tapparan kanveesiin ei yhdenkään Ilveksen pelaajan takaraivossa saa enää kuumotella edellinen ottelu.

Neljäs paikallisvastustajien kohtaaminen alkoi Ilveksen osalta vahvasti, mutta viimeistään Tapparan 0−2-maalin kohdalla tupsukorvien pakka hajosi täysin käsiin. Katsomon yläriveille näytti siltä, että kokeneempien pelaajien puntti alkoi tutista, eivätkä syötöt meinanneet mennä enää yhdelläkään Ilves-pelurilla lapaan tappioasemassa.

Käy Ilvekselle loppupeleissä miten tahansa, kausi on ollut onnistunut.

Samaan aikaan Tapparan supertähdet onnistuivat viimein Ilvestä vastaan. Kirvesrinnat vyöryivät kissimirrien yli vakuuttavalla, runkosarjasta tutulla tyylillä.

Keskiviikon peli on sarjan kannalta ratkaiseva. Jos Tappara vie voiton, ei se enää taivu Ilvekselle. Tappara on tottunut voittamaan ja nyt, kun sinioranssi höyryjuna sai ensimmäistä kertaa kunnolla pökköä pesään, on Tappara vaarallisempi vastustaja kuin aikoihin.

Tappara tottui viime kaudella johtamaan pudotuspelisarjoja − ja säilyttämään sarjan johdon loppuun asti. Ilveksellä sen sijaan on vähän kokemusta selkä seinää vasten –pelaamisesta näissä ympyröissä. Ässät-sarjan Ilves onnistui kääntämään, mutta Ässien ja Tapparan materiaalit ovat eri planeetoilta.

Käy Ilvekselle loppupeleissä miten tahansa, kausi on ollut onnistunut. Kassaan tyrkytetään tuohta, kun pudotuspeliottelu toisensa perään on loppuunmyyty. Ensi kauden joukkueen rakentamista ajatellen kevät on ollut Ilvekselle tärkeää PR-työtä. Karri Kiven Ilves on joukkue, johon halutaan tulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös