Mielipide

Iggy Pops - parantunut Calgary Flames matkalla playoffseihin

NHL / Kolumni
Ennätykselliset kuusi kevättä ilman playoffs-pelejä Calgaryssä ovat vieneet monen Flames-fanin epätoivon partaalle. Mutta valoa on jo näkyvissä; parantunut Etelä-Albertan joukkue on muuttunut koko ajan oikeaan suuntaan.

Lyhyt kertaus viime kaudesta

Kausi 2001-02 oli vähintäänkin outo Cowtownissa. Flames hävisi
ensin vain kaksi ensimmäisistä 21:sta ottelustaan ja istui tyylikkäästi
Läntisen Konferenssin toisella sijalla sarjataulukossa.

Jarome Iginlan puhkesi täyteen kukkaansa jääkiekkoilijana, maalivahti
Roman Turek oli erinomainen, ylivoimapeli oli parhaita koko NHL:ssä.
Mutta kun päästiin joulupöytään, vain Iginla pystyi enää pitämään
tasonsa alkukauden vertaisena.

Turek kirjoitti nimensä hulppeaan jatkosopimukseen marraskuun
puolivälissä ja pelasi tämän jälkeen huomattavasti huonommin kuin
kauden alussa. Ylivoimapeli - vielä kauden ensimmäisen neljänneksen
pylväällä liigan toiseksi paras (21.8%) - putosi seuraavien 50 pelin
aikana laajennusjoukkuesarjaan (9.4%). Flamesin alamäkeä vauhditti
vielä ykköspakki Derek Morriksen rannevamma marraskuun lopussa.

Flames onnistui voittamaan vain 19 peliä kauden ensimmäisen neljänneksen
jälkeen ja jäi lopulta playoffs-rajan alapuolelle.

Kausi oli selkeästi pettymys Calgary Flamesille, mutta joitakin
ilonaiheita tuli esiin. Hyökkääjä Dean McAmmond pelasi uransa
parhaan kauden, kuten myös Craig Conroy, jonka 75:n pisteen
kausi ykkösketjun puolustavana sentterinä vei peräti Selke-palkinto
ehdokkaaksi kauden päätteeksi.

Kauden tarina oli kuitenkin Jarome Iginla, josta tuli Flamesin
historian ensimmäinen Art Ross-palkinnon voittaja sekä NHL:n
ainoa 50-maalin kerhon mies. Iginla kantoi joukkuettaan läpi
raskaan toisen puoliskon periaatteessa yksinään tehden 25 maalia
ja 24 syöttöä 41:ssä pelissä.

Kesän ajan tapahtumat ja muutokset joukkueessa

Yleisön kadotessa Saddledomen lehtereiltä paineet joukkueen
parantamiseen olivat selvästi GM Craig Buttonin harteilla. Button teki
parhaansa saaden kahden kovan tulokkaan nimet sopimuspaperiin, WHL:n
Kelownan maalipyssy Chuck Kobasewn sekä Minnesotan yliopiston Jordan Leopoldin.

Energinen karvaaja Martin Gelinas hankittiin Carolinasta, jo 1992 varattu Mathias Johansson houkuteltiin jättämään Ruotsi. Kokenut Jamie McLennan hankittiin kakkosmaalivahdiksi Mike Vernonin lopetettua
mahtava uransa.

Yksi Flamesin pahoja puutteita viime kaudella oli maalien tekoon
pystyvän kakkosketjun puuttuminen; Gelinaksen ja Kobasewn hankinnoilla
tämä ongelma pitäisi pystyä poistamaan.

Loppukesän tärkein onnistuminen Buttonilta oli Jarome Iginlan
nimen saaminen kaksivuotiseen sopimukseen.
Vielä training campin aikana Button teki toistaiseksi suurimman
pelaajakaupan tämän kauden NHL:ssä hankkiessaan Coloradosta
Chris Druryn ja Stephane Yellen; Calgaryn menettäessä Derek
Morriksen, Dean McAmmondin ja Jeff Shantzin vaihdossa.

Druryn saapuminen viimeistään toisi Flamesille hyökkäystehoa
kakkosketjuun, mutta pelaamissaan harjoitusotteluissa Drury
on pelannut ykkösketjussa.

Yli tuhat NHL-ottelua taistellut vielä vuosi sitten joukkueen
kapteenin C:tä kunnialla kantanut Dave Lowry ei ollut Greg Gilbertin
suosikkeja - viime kaudella lähti C rinnasta ja training campin
aikana Lowry lähetettiin farmijoukkueeseen päättämään uransa.
Flames olisi voinut ostaa Lowryn yli 900 tuhannen taalan sopimuksen
ulos jo kesällä, mutta kunnioituksesta esimerkillisen pelaajan
pitkää palvelusta kohtaan hänen annetaan ansaita NHL-palkkansa
AHL:ssä.

Valmennus

Valmentaja Greg Gilbert oli pelaajana Mike Keenanin tyylinen
peluri, suurella tunteella pelannut voittaja, (Stanley Cupeja kaksi
Islandersin ja yksi Rangersin kanssa) ja hän valmentaa hyvin paljon
samalla tyylillä kuin itse aikoinaan pelasi. Ensimmäinen täysi kausi
päävalmentajana oli Gilbertille opettavainen kokemus.

Gilbert on tehnyt kovasti työtä tehdäkseen joukkueestaan itsensä
näköisen, asettaen vaatimukset jokaisen kohdalla erittäin korkealle.
Tunteella johtaminen on välillä aiheuttanut ristiriitoja pelaajien
kanssa, kuten riidat monta kertaa treidiä pyytäneen Marc Savardin
kanssa.

Greg Gilbertin valmentaman pelifilosofian perusta on nopeus, joka
on yksi Flamesin vahvuuksista - Gilbert haluaa perustaa hyökkäyspelin
nopean luistelun pohjalle. Hyökkäyspeli perustuu kiekollisen
karvaamiseen ja jatkuvaan liikkeeseen Gilbertin pelissä.
Vastakarvaajien on ehdittävä nopeasti puolustajien kimppuun, jotta
suunnanmuutoksia voidaan luoda.

Oman puolustusalueen pelissä Flames pelaa passiivisemmin tavoitteenaan
hyvän sijoittumisen avulla estää vastustajan pääsy hyviin
maalintekotilanteisiin.
Heti kun kiekko on saatu omille, ylivoimahyökkäyksiä yritetään saada
liikkeelle tekemällä pari nopeata syöttöä.

Toisesta täydestä kaudesta tullee tasaisempi valmentaja Gilbertille.
Calgary Flamesista on Gilbertin johtamana tullut yksi NHL:n kovimmin
yrittävistä ja eniten töitä tekevistä joukkueista.

Kaudella 2002-03 tulee olemaan mielenkiintoista seurata, ottaako
Gilbert rennomman asenteen pelaajiaan kohtaan vai jatkaako hän
mikekeenanmaista vaatimistaan tyylillä, joka saattaa epäonnistuessa
viedä pelaajien kiinnostuksen - vähän samaan tapaan kuin Ken
Hitchcockille kävi Dallasissa.

Maalivahdit

Ykkösvahti Roman Turekin palkka kohoaa $4.7 miljoonaan alkavalla
kaudella ja paineet ison miehen harteilla ovat kovat.
"Large" on kokenut maalivahti, jonka henkistä virettä ei ole helppo
horjuttaa, ei vaikka aina ei menisi hyvinkään.
Turekin vahvuuksia ovat hyvä sijoittuminen sekä suuri koko - iso
ja oikein sijoittunut maalivahti ei jätä paljoa tilaa kiekolle mennä.
Heikkouksia Turekilla ovat hitaus tolpalta tolpalle poikittaisliikkeessä
sekä urheilullisuuden puute - iso mies nousee jäähän laskeuduttuaan
ylös hitaasti ja menettää joskus tasapainonsa lähtiessään jahtaamaan
reboundeja.

Flamesin on annettava Turekille enemmän lepoa kauden aikana
kuin viime kaudella jolloin hän kärsi pienten loukkaantumisten
lisäksi myös liikarasituksesta ajoittain.

Vietettyään kauden Minnesotan farmissa Houstonissa Jamie McLennan
saattaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kokenut kakkosvahti
on Turekille tuttu St.Louisista ja hän on jopa pelannut valmentaja
Gilbertin alaisuudessa Worcesterissa aikaisemmin.

McLennanin iloinen persoonallisuus ja yritteliäs meininki muistuttaa
kaikkien kakkosvahtien äitiä Bob Essensaa ja jo tämä tulee auttamaan
ilmapiiriä Flamesin pukuhuoneessa Mike Vernonin aikoihin
verrattuna.

Puolustus

Flamesin puolustus oli monen mielestä joukkueen kivijalka -
nyt ykköspakki Morriksen lähdettyä tilanne saattaa hieman muuttua.

Neljän huippupuolustajan joukosta on jäljellä vielä kolme; Robyn
Regehr, Toni Lydman sekä Denis Gauthier.

Regehr on hyvä esimerkki siitä miten hyväksi NHL-pakiksi kehittyminen
vie aikaa. Kolmannella kaudellaan showssa Regehriltä odotetaan
paljon; ronskimpaa otetta kontaktipelissä ja tasaisempia esityksiä
ottelusta toiseen.

Gauthierista on lyhyessä ajassa tullut NHL:n pelätyimpiä taklaajia
avojäällä, samalla kun tämä suurikokoinen ja hyvin liikkuva 25-vuotias
on kehittynyt kiekon kanssa pelaamisessa.
Uudet sääntötulkinnat alaspäin pelaajan jalkoihin kohdistuviin
taklauksiin saattavat tehdä Gauthierista silmätikun.

Lydman on ollut Flamesin eniten kehittynyt pelaaja viimeisen kahden
kauden aikana ja kehitys jatkunee ylöspäin. Hän saattaa olla jo
tarpeeksi hyvä kiekon kanssa pelatakseen pelinrakentajana
ylivoimapelissä.
Flamesissa on aina panostettu pisteitä tekeviin pakkeihin - nyt
Derek Morriksen ja Igor Kravchukin poistuttua joukkueesta Lydmanilla
on tilaisuus nousta joukkueensa ykköspakiksi hyökkäyspäässä.

Bob Boughner kantaa kapteenin C:tä kotiotteluissa Calgaryssä ja
on kovuudellaan Flamesin puolustukselle tärkeä.

Nuori Jordan Leopold tulee jonain päivänä olemaan tärkeä kiekollinen
puolustaja Calgaryssä. Leopold pelasi niin hyvin training campillä,
että Flamesin johdon uskotaan sen perusteella tehneen lopullisen
päätöksen Derek Morriksen treidaamisesta muualle.

Leopold pelasi täydet neljä kautta amerikkalaista yliopistokiekkoa
Minnesotassa lopettaen mestarina, joukkueensa kapteenina ja
arvostetun Hobey Baker-palkinnon voittajana.

NHL:ssä vastus on nopeampaa, isokokoisempaa ja kovempaa kuten
Jordan Leopold jo sai oppia harjoitusottelussa Edmonton Oilersia
vastaan Daniel Clearyn tiltattua hänet sairaalaan puhtaalla
olkapäätaklauksella. Leopold tulee olemaan seuratuimpia pelaajia
rookie-kaudellaan.

Petr Buzek on erittäin taitava puolustaja, joka sai uuden
mahdollisuuden elvyttää NHL-uransa Calgaryssä.

Hyökkäys

Calgary Flamesilla oli viime kaudella ensimmäistä kertaa kymmeneen
vuoteen asettaa jäälle kova ykkösketju, joka pystyi pelaamaan mitä
tahansa NHL-ketjua vastaan.

Iginla & Conroysta tuli yksi NHL:n pelätyimpiä parivaljakkoja.
Mutta muutaman hyökkääjän pelatessa uransa huippukaudet, muu
hyökkäyspeli joukkueessa jäi pahasti taakse.

Calgaryssä toivotaan Gelinaksen ja Kobasew'n hankintojen muodostavan
kaksi kolmannesta hyvän kakkosketjun luomiseksi.
Druryn merkitys joukkueelle tulee riippumaan siitä peluutetaanko
häntä ykkösketjussa - kuten training camp-peleissä - vai muodostetaanko
hänen ympärilleen vieläkin kovempi kakkosketju.

Joka tapauksessa, alkavalla kaudella Iginlan & Conroyn paineet
hyökkäyspäässä tulevat helpottumaan.

Hyökkäyksen syvyyden parantamiseksi GM Button hankki joukkueeseen
uusia pelaajia pääasiassa treideillä, vapaa-agentti hankinnoilla.
Pienten markkina-alueitten NHL-seurat parantavat yleensä
kokoonpanoaan kehittämällä omia varaustilaisuuden kautta hankittuja
prospektejaan, mutta Calgary on tehnyt kaikki parannuksensa
toisenlaisella tavalla.

Voidaan sanoa, että ensimmäistä kertaa vuosiin Calgary Flamesilla
on käytettävissään kolme NHL-tasolla hyökkäyspeliin pystyvää
hyökkäysketjua.

Erikoistilannepelaaminen

Calgary Flamesin ylivoimapelitehokkuus nousi ja laski viime
kauden aikana jyrkin muutoksin.
Tällä kaudella joukkueeseen liittyneitten uusien pelaajien avulla
tilastoista pystytään tekemään tasaisempia.

Jarome Iginla teki 16 ylivoimamaalia, Conroyn ja Savardin tehdessä
seitsemän mieheen. Flamesin hyökkäykselle tyypillisesti tehokkuutta
on vaikea löytää muutaman kärkinimen jälkeen.

Chris Drury johti ajoittain ylivoimapeliä Coloradossa pelaamalla
pointia siniviivalla ja pystyy tekemään samaa Calgaryssä.
Kobasewn ja Gelinaksen liittyminen joukkueeseen vie paineita pois
ykkösylivoimalta.

Alivoimapeli oli yksi NHL:n huonoimpia viime vuonna (vain Florida
ja NY Rangers olivat huonompia) ja tilannetta pahensi vielä se,
että Flames oli yksi NHL:n eniten jäähypenkkiä kuluttaneista
joukkueista.

Calgary oli Lännen eniten jäähyjä ottanut joukkue, lähes 20
minuuttia per ottelu. Alivoimapeli oli Lännen huonoin, yhtä
huono kuin Chicago Blackhawksilla ja vielä erityisen huono
vieraissa.

Alivoimapeliin on odotettavissa huomattava parannus. Turek,
Boughner ja Gauthier olivat viime kaudella Flamesin alivoiman
avainpelaajat, mutta ongelmana olivat hyökkääjät. Vain Conroy
ja McAmmond pystyivät tappamaan jäähyjä tehokkaasti joukkueessa.

Nyt Blake Sloanin liityttyä joukkueeseen viime kauden helmikuussa
sekä Stephane Yellen saavuttua Coloradosta Flamesilla on kaksi
alivoimapelin erikoismiestä käytettävissään.

Luultava aloitusillan kokoonpano

Drury - Conroy - Iginla

Gelinas - Savard - Kobasew

Begin - Yelle - Clark

Sloan - Niedermayer - Wright

Boughner - Lydman

Leopold - Regehr

Gauthier - Buzek

Turek, McLennan

Menestysennustus

Calgary Flamesilla on paljon parantamisen varaa ja paljon näytettävää
epäilijöille. Kovassa Läntisessä Konferenssissa taistelu viimeisistä
playoffpaikoista on aina armottoman kovaa ja Flames yrittää
päästä mukaan taisteluun.

Monien tekijöiden on pudottava kohdalleen playoff-paikan
saavuttamiseksi, Iginlan, Conroyn ja Druryn on onnistuttava
hyökkäyksessä, nuoren puolustuksen on luisteltava esiin ja Turekin on
onnistuttava maalilla - ja muitten NHL-seurojen on annettava vähän
tilaa…jos kaikki ei mene kohdalleen, Calgaryssä saatetaan kärsiä vielä
seitsemäskin perättäinen kevät ilman Stanley Cup-jääkiekkoa.

Mutta tällä kaudella Flames vaikuttaa paremmalta kuin kertaakaan
viimeisten kuuden vuoden aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle