Mielipide

IFK:n pelaaja-arvostelut 2001-2002

LIIGA / Kolumni
Katastrofikauden pelaajistosta ei yksikään täysin puhtaita papereita saanut. Valoa tunnelin päässä kuitenkin loistaa, mutta kausi 01-02 ei jää historiankirjoihin kuin unohduksen kautena.

Maalivahdit:

34 Juuso Riksman (mv) 25 v 186 cm / 82 kg / L 2004

Aloitti kautensa kolmosvahtina ja haki vauhtia syksyllä Forssan Mestis-joukkueesta, mutta syrjäytti kauden mittaan Mikko Strömbergin, ja jakoi loppukaudesta torjuntavastuun Sakari Lindforsin kanssa. Isokokoinen ja rauhallinen torjuja. Maalivahtikolmikon vakuuttavin ja tasaisin esitys. Vakuutti otteillaan myös maajoukkuevalmentaja Aravirran, josta esimerkkinä ensiesiintyminen leijonapaidassa huhtikuun harjoitusmaaottelussa Venäjää vastaan. Tom Draperin hankinnan jälkeen jatko IFK:ssa vaakalaudalla. Monet IFK-kannattajat näkisivät miehen mielellään jatkavan punapaidassa.

35 Sakari Lindfors (mv) 36 v 171 cm / 71 kg / L 2002

Setä jaksaa heilua. Pienikokoinen veteraanivahti osoitti pystyvänsä torjumaan vielä liigatasolla. Ei kuitenkaan pystynyt pitämään joukkuetta pystyssä vaikeilla hetkillä, joita IFK:lla kaudella 01-02 riitti. Reaktiot edelleen hyvät, ja lähitorjunnoissa mies oli paikallaan. Jos ovat Saken taidot tallella, ovat tallella myös hieman kyseenalaisemmat tavaramerkit, kuten heikko mailapeli, jäihin pudottaminen ja ajoittainen tilanteiden ”ylipelaaminen”. Jakoi jälleen mielipiteet katsomossa, värikkyyden ja IFK-sydämen puutteesta ei miestä kuitenkaan voida syyttää. Monivuotinen IFK-ikoni lopettaa pelaajauransa ja jatkaa IFK:ssa maalivahtivalmentajana. Seuraava paita Helsingin Jäähallin katossa?

Mikko Strömberg (mv) 23 v 186 cm / 84 kg / L 2002

Aloitti kautensa pelaavassa kokoonpanossa, mutta joutui joulun tienoilla Riksmanin syrjäyttämäksi. Puki kauden aikana ainoastaan 20 peliin, ja haki loppukaudesta pelituntumaa Mestiksestä. Ura jatkuu Ruotsin Kirunassa.

Puolustajat:

3 Marek Zidlicky (p) 25 v 180 cm / 86 kg / R 2003

Ei pelkästään puolustuksen vaan koko joukkueen johtohahmo kentällä. Pelasi viimeistään nyt itsensä SM-liigan ykköspuolustajaksi. Puolustuksen lisäksi osallistui hyökkäykseen ja nakutteli hurjat pisteet 11+29=40, jonka ansiosta sai kunnian kantaa lähes koko kauden ajan kultaista kypärää. Nautti sekä Mälkiän että Suhosen luottamusta ja pelasi jälleen hurjia minuutteja läpi kauden. Kiekollisena nopea ja taitava, pystyi hyvän mailatekniikkansa ansiosta hyökkäyspäässä luoviin ratkaisuihin. Pienehköstä varrestaan huolimatta myös ihailtavan fyysistä ja aggressiivista peliä. Todellinen kultakimpale ja fanien suosikki. Jokakesäinen juupas/eipäs –leikki Rangersin ja IFK:n välillä aiheuttaa jälleen fanien takamusten alle kylmän ringin.

6 Kari Rajala (p) 25 v 180 cm / 80 kg / R 2002

Syyskuisessa Saipa-kotiottelussa hankittu solisluuvamma oli alkusoittoa pieleen menneelle kaudelle. Oli pitkään poissa vaivan takia, eikä missään vaiheessa päässyt juoneen mukaan. Pelasi ainoastaan 23 ottelussa – usein hajavaihtoja - joissa merkkautti tehot 1+1=2. Pieni koko ja fyysisyyden puute edelleen suurimpia ongelmia. Lisäksi avauspeli tuotti harmaita hiuksia. Sortui liian usein hätäilyyn ja turhaan ryntäilyyn. Tällä hetkellä ilman sopimusta.

14 Tuomas Eskelinen (p) 23 v 181 cm / 88 kg / L 2002

Sulavaliikkeinen pakki. Suurin osa kaudesta tasaisen varmaa suorittamista kakkospakkiparissa. Olisi saanut käyttää enemmänkin nopeutta hyödykseen ja nousta mukaan tukemaan hyökkäyksiä. Ei-fyysinen rooli säästi myös pitkästä aikaa pahemmilta loukkaantumisilta, ja pelasi ehjänä lähestulkoon koko kauden. Monien harmiksi miehen ura jatkuu Hämeenlinnassa.

16 Antti-Pekka Lamberg (p) 20 v 186 cm / 95 kg / L 2003

Oli kokoonpanossa ainoastaan seitsemässä ottelussa. Pelasi pääasiassa junnupelejä. Sopimus kattaa myös ensi kauden.

33 Robert Kantor (p) 25 v 183 cm / 95 kg / L 2003

Isokokoinen ja ilkeä tsekkipakki pelasi paljon maanmiehensä Marek Zidlickyn parina. Pääasiallinen rooli oli varmistaa oman pään pitävyys Zidlickyn tehdessä nousuja. Merkkautti itselleen tehot 8+7=15, ja istui jäähypenkillä peräti 155 minuuttia. Miehen vajavainen liike tuotti toisinaan ongelmia omassa päässä. Käytti turhan harvoin parasta asettaan, hirmuista lyöntilaukausta. Yksi harvoista nyky-SM-liigapelaajista, joka haki aktiivisesti myös keskialueella vartalotaklauksia. Pommien osuessa kohdalleen sai katsomolta ansaitut aplodit. Ohi ajaessaan aiheutti luonnollisesti ongelmia omassa päässä. Kaikkiaan miehen debyyttikausi SM-liigassa sujui vähintään tyydyttävästi. Peliajassa mitattuna IFK:n kakkospuolustaja. Sopimus IFK:n kanssa kattaa myös ensi kauden.

37 Aki Tuominen (p) 24 v 181 cm / 92 kg / L 2002

Pienestä jääajasta huolimatta usein pelottavan näkyvässä roolissa. Kolmos-nelosparin pakki puki lähes jokaiseen otteluun. Väläytteli osaamistaan etenkin alkukaudesta, mutta joulun tienoilla alkoi alamäki, ja mies oli kentällä päättömästi poukkoileva ja vastustajan lapaan kiekkoja jakava nitropakki. Suurimmat ongelmat tärkeimmällä osa-alueella eli oman pään pelissä. Iski suurimman osan pisteistään (4+6=10) ylivoimalla, jossa väläytteli toisinaan hyviä puoliaan. Plusmiinustilasto kuitenkin roimasti pakkasen puolella. Ensi kaudella Saipassa yhdessä Aigars Cipruksen kanssa – monien mielestä IFK:n onneksi.

41 Riku-Petteri Lehtonen (p) 31 v 186 cm / 99 kg / L 2003

Kesken kauden Saksan DEL-liigasta hankittu peruspakki hoiti oman tonttinsa pomminvarmasti. Näkymätön puolustava puolustaja. Toipui Peter Schaeferin aiheuttamasta aivotärähdyksestä varsin nopeasti. Harvoja onnistuneita kesken kauden tehtyjä hankintoja. Ei juuri pörssipisteillä mässäillyt: 28 ottelussa 3+3=6 pistettä, ja 9 maalin verran positiivinen plusmiinussaldo. Sopi hyvin varmistavaksi pariksi hyökkäävälle pakille. 31-vuotias puolustuksen seniori jatkaa punapaidassa myös ensi kaudella.

42 Mikko Kurvinen (p) 23 v 187 cm / 90 kg / L 2003

Selkävaivat sotkivat jälleen koko kauden, eikä pukenut kuin 14 otteluun. Vammojen takia uran jatkuminen vaakalaudalla.

55 Pauli Levokari (p) 24 v 198 cm / 110 kg / L 2003

Kausi yhtä vuoristorataa. Aloitti lupaavasti, mutta loukkaantumiset ja pelikielto sotkivat pasmat. Vajavainen liike ja turha kiltteys edelleen suurimpina ongelmina. Merkkautti 29 pelaamassaan ottelussa tehot 3+5=8, jäähyjä kerääntyi 86 minuuttia, joista luvattoman suuri osa ns. turhia. Istui pitkään pelikiellossa suurta mediakohua keränneen Harri Suutarisen telomisen seurauksena. Läpimurtokausi antaa edelleen odottaa itseään. Ehkä ensi vuonna?

Hyökkääjät:

9 Kimmo Kuhta (lh) 26 v 182 cm / 84 kg / L 2003

Kapteeni Kuhta oli yksi suurimmista flopeista kaudella 01-02. Armoitettuna maalintekijänä pidetty laituri vaikutti olevan jaloistaan ja käsistään umpijäässä. Luistelu vaikutti tervanjuonnilta eikä kiekko tahtonut pysyä lavassa. Tehot 10+13 olivat ykkösketjun hyökkääjälle luvattoman pienet. Ilmeisesti pää ei kestänyt luvattua suurta roolia, ja kapteenin saappaat jäivät täyttämättä. Kantoi silti sitkeästi C-kirjainta kauden alusta loppuun, vaikka peliesitystensä perusteella ei olisi kunniaa välttämättä ansainnutkaan. Ykkösketjun pistenikkarin rooli väärä Kuhdalle, omimmillaan kakkos-kolmosketjussa ilman paineita. Jatkaako kapteenina tai ylipäätään joukkueessa myös ensi kaudella? Riippunee paljon siitä, saako mies henkisen takalukkonsa auki, potentiaalia pärjätä SM-liigassa kun kuitenkin olisi.

12 Joonas Vihko (lh) 21 v 176 cm / 80 kg / R 2004

Vikkelä laituri oli tehopistein laskettuna junnuhyökkääjien ykkönen. Vihko oli IFK:n sisäisen pistepörssin neljäs tehoilla 13+11=24, ja korkealla myös SM-liigan tulokkaiden pörssissä. Pienestä koostaan huolimatta esitti ensimmäisellä liigakaudellaan ihastuttavan fyysistä peliä. Sortui välillä ylilyönteihin, josta osoituksena 89 jäähyminuuttia. Pelasi loppukaudesta itselleen paikan aina ykkösketjussa ja ykkösylivoimassa, ja sitä kautta vakuutti myös Hannu Aravirran, jonka seurauksena pääsi kokeilemaan maajoukkueessa. Sopimus jatkuu vuoteen 2004.

13 Toni Häppölä (kh) 21 v 187 cm / 93 kg / L 2003

Junnusentteri tuli puskista ja yllätti kaikki. Rauhallinen ja nöyrä puolustava sentteri, jonka mahdollisuuksia pärjätä liigassa moni epäili. Pelasi kaikki hyökkääjät mukaan lukien kenties tasaisimmin läpi kauden. Muodosti pitkän aikaa hyökkäyspäässä toimivan parivaljakon Kimmo Salmisen kanssa. Häppölälle soviteltiin ennen kauden alkua roolia nelosketjun puolustavana sentterinä, mutta nousi tasaisten otteittensa ansiosta IFK:n kakkossentteriksi. Nöyrän puolustuspelaamisen (plusmiinustilastossa +7) lisäksi osoitti, että myös maalinteko luonnistuu. Ihastutti pomminvarmoilla läpiajomaaleillaan, ja merkkautti itselleen kelpo tulokaspisteet 12+9=21. Hiljainen työmyyrä nautti valmentajien luottamusta, josta osoituksena kesken kauden saatu varakapteenin A-merkki. Tasaisen varmaa suorittamista joka osa-alueella. Lisää kokemusta liigapeleistä kaivataan, fyysisiltä ominaisuuksiltaan valmis liigapeluri. Eräänlainen kädellinen versio nuoresta Valeri Krykovista. Koko ikänsä IFK:ta edustaneen Häppölän sopimus jatkuu myös ensi kaudella.

15 Carlo Grünn (lh) 21 v 179 cm / 85 kg / L 2003

Taitava ja nopea hyökkääjä vaikutti vielä hieman köykäiseltä miesten peleihin. Ei saanut lunastettua ennen kautta suunniteltua paikkaa kakkosketjun laidassa. Väläytteli välillä nopeutta ja taitoaan, mutta kokonaisuutena kausi jäi miinuksen puolelle. Kenties liian suuret odotukset vaikeuttivat miehen liigataivalta. Kuvaavaa oli, että joutui luovuttamaan kesken kauden varakapteenin A:n Toni Häppölälle. Puki silti lähes kaikkiin otteluihin, tehot odotettua heikommat 5+4=9. Liigakokemuksen ja fyysisten ominaisuuksien kartuttua varmasti hyödyllinen joukkueelleen, taito jo nyt hyvällä tasolla. Pelaajapakan ollessa tällä hetkellä avoinna ensi kauden rooli vielä epäselvä.

21 Jonni Vauhkonen (lh) 27 v 190 cm / 94 kg / L 2002

Hutihankinta. Ei pystynyt täyttämään rooliaan puolustavan lihaketjun rikkojana. Päätöntä horjuilua ja muutamat lentopallomailatalkoot, siinä kausi lyhykäisyydessään. Istui joko viltissä tai kaarteli hajavaihtoja yhdessä muiden ylijäämäpelureiden kanssa. Ilmeisesti fyysiseksi pelotteeksi hankittu Vauhkonen rikkoi kuparisensa koko kautta hyvin kuvaavalla tavalla: päätöskotipelissä HPK:ta vastaan merkityksetön jokojoko-rannelaukaus upposi pienestä kulmasta. Maalin lisäksi sai nimensä pöytäkirjoihin neljällä syötöllä ja 36 jäähyminuutilla. Kaiken järjen mukaan ei jatka IFK:ssa ensi kaudella.

22 Mika Kortelainen (lh) 34 v 183 cm / 83 kg / R 2002

Vanhan IFK-jermun luistin ei kulkenut enää toivotulla tavalla. Vaipui muiden kokeneempien patujen kanssa yhteiseen koomaan, jota kesti käytännössä koko kausi. Vauhdin puute heijastui myös asennepuolelle vaipui usein täydelliseen pimennykseen tai kuumeni omiin otteisiinsa. Parhaita aseita edelleen kokemus ja taito pienessä tilassa, pääsi väläyttelemään maalinedustilannepelaamistaan kovin harvoin. Harjoittelee tällä hetkellä omatoimisesti, uran jatko avoin, edellisen kauden näytöillä paikka joukkueessa työn ja tuskan takana.

24 Kimmo Salminen (lh) 28 v 178 cm / 77 kg / L 2003

Energinen taskuraketti ei flopannut eikä juuri yllättänytkään positiivisesti. Toi kokemusta ja vauhtia junnuvitjaan. Vauhtia ja yritystä usein enemmän kuin järkeä, kiekko ei aina tahtonut pysyä vauhdissa mukana. Jaksoi taistella esimerkillisesti vaikeillakin hetkillä. Oli toisinaan helisemässä omassa päässä pienikokoisen pelaajana. Paransi pistesaldoaan viime kauteen verrattuna tehot 8+8=16 varsin kelvolliset rooli huomioon ottaen, ruma miinussaldo laski kuitenkin arvosanaa. Sopimus ensi kaudeksi.

27 Ville Viitaluoma (kh) 21 v 185 cm / 85 kg / L 2003

Junnusentteri, kärsi loukkaantumisista ja Viitaluomalla oli vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon. Jäi muiden junnuhyökkääjien varjoon ja haki välillä vauhti Mestis-joukkue KJT:sta. Merkkautti pelaamassaan 31 ottelussa tililleen 3 maalia sekä 30 jäähyminuuttia. Pelasi pääasiassa hajavaihtoja kolmos-nelosketjussa. Sopimus jatkuu myös ensi kaudella.

29 Aigars Cipruss (kh) 30 v 176 cm / 79 kg / L 2003

Naapurileiristä hankittu ykkössentteri sai faneilta kauden mittaan armotonta ryöpytystä osin syystä, osin syyttä. Liian suuret saappaat eivät täyttyneet. Pisteiden valossa mies ylsi kuitenkin rutiinisuoritukseen. Aloitukset ja voimanpuute aiheuttivat harmaita hiuksia punaisessa katsomonosassa. Ryöpytyksestä huolimatta ylsi varsin rutiinisuoritukseen: pelkästään edellisten kausien pistemääriä vertaamalla onnistui vähintään kohtuullisesti. Nöyrä ja näkymätön pelaaja varmasti valmentajien mieleen, yleisö kuitenkin toista mieltä. Ensi kaudella Saipassa yhdessä Aki Tuomisen kanssa.

36 Ilkka Pikkarainen (lh) 21 v 188 cm / 87 kg / R 2003

Värikkäänä luonnonlapsena tunnettu Pikkarainen aiheutti usein päänvaivaa vastustajan maalivahdeille, etenkin Fredrik Norrenalle Pikkaraisen nimi lienee melkoinen kirosana. Rikkova ja fyysinen rooli sopi Pikulle kuin nakutettu. Uskalsi pelata omalla tyylillään myös liigassa, josta osoituksena IFK:n sisäisessä pörssissä kolmanneksi isoimmat jäähymäärät (111 min). Tehot junnusarjoihin verrattuna luonnollisesti pienet, joskaan pisteet 9+9=18 eivät aiheuta häpeää lähinnä rikkovaan rooliin suunnitellulta pelaajalta. Pikkarainen debytoi menneellä kaudella maajoukkueessa Venäjä-harjoitusotteluissa. Sopimus myös ensi kaudeksi.

38 Roman Vopat (lh) 26 v 192 cm / 100 kg / L 2003(2004)

Ilveksestä kesken kauden hankittu Vopat nousi hetkessä fanien suosioon eikä vähiten fyysisen roolinsa ja show-miehen elkeidensä ansiosta. Lentopallomailan heiluttelun ja show:n tekemisen lisäksi mies oli varsin hyödyllinen myös hyökkäyspäässä mm. raivaten tilaa muille ja tehden maskia. Isokokoiselta yrmyltä luonnistui myös maalinteon, josta osoituksena pisteet 10+13=23. Maailmankansalainen oli hyödyllinen pelaaja pelkästään hurjan kokemuksensa ansiosta, nuoresta iästä huolimatta on ehtinyt nähdä useita NHL-, farmi- ja liigajoukkueita. Sai valmennusjohdolta vapaat kädet pelata omalla tyylillään, joka näytti maistuvan miehelle. Jäähyminuutteja kerääntyi Ilves mukaan lukien peräti 177. Ei ollut alunperin IFK-johdon ensi kauden suunnitelmissa mukana, mutta ahkerat fanit saivat lopulta haluamansa, ja mies jatkaa liigassa pelatessaan myös ensi kaudella IFK:n väreissä.

40 Kim Hirschovits (lh) 19 v 185 cm / 82 kg / L 2004

Nuori laituri Hirschovits alkoi päästä vauhtiin loppukeväästä, jolloin väläytteli kiekollisia taitojaan ykkösketjussa, usein jopa ylivoimassa. Harmi vaan, että IFK:n kausi loppui kovin aikaisin. Pelaamassa reilussa 40 ottelussa pisteet 6+10 tyydyttävät. Joukkueen toiseksi paras +/- -tilasto (+12). Nuoresta iästään huolimatta käytti kokoaan ennakkoluulottomasti eikä kaihtanut kontakteja. Nopea ja taitava, maalintekotilanteissa kokemattomuus paistoi usein läpi. Ehti menneellä kaudella moneen paikkaan: IFK:n lisäksi pelasi muutaman ottelun KJT:ssa, edusti Suomen pikkuleijonia MM-kisoissa sekä liigakauden päätyttyä ehti Chicago Steelin USHL-joukkueeseen, jossa kuudessa pelissä tehtaili kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä. Monipuolinen ja -käyttöinen tulevaisuuden lupaus. Fyysiset ominaisuudet kunnossa, kaipaa lisää kokemusta kovista peleistä. Entistä suuremmassa roolissa tulevina vuosina, ellei NHL vedä välistä.

47 Jukka-Pekka Seppo (kh) 34 v 188 cm / 95 kg / L 2002

Kesken kauden paluun punanuttuihin tehnyt Juki näytti epäilijöilleen närhen värkit. Miehen vauhti oli hiipunut entisestään, mutta etenkin ylivoimalla mies oli edelleen hyvää tasoa. Pelikäsitys huippuluokkaa, syötöt menivät harvoin väärään osoitteeseen. Miehen osakkeita nosti entisestään joukkueen paras plusmiinus-tilasto, +15, joka osoitti että mies jaksoi myös puolustaa. Etenkin loppukaudesta vakiotavaraa ykkösketjussa ja ylivoiman dynamona. Pitkään vaivanneet selkävaivat asettavat uran jatkon kyseenalaiseksi.

75 Toni Mäkiaho (lh) 27 v 182 cm / 99 kg / R 2003

Voimalaiturin ura alkaa olla menneen kauden näyttöjen perusteella ehtoopuolella. Kankeaa ja halutonta surffailua. Lisävaikeuksia aiheuttivat loukkaantumiset. Kauden ainoaksi "kohokohdaksi" taisi jäädä TPS:n Peter Schaeferin kouluttaminen tulikuumassa TPS-ottelussa. Puri tuppia ja vaihtoi mielipiteitä säästä vaihtopenkillä yhdessä Jonni Vauhkosen kanssa. Ura jatkuu Tapparassa vuokrasopimuksella.

Sandy Moger (olh) 33 v 190 cm / 100 kg / R 2002

Ässistä kauden loppumetreillä hankittu Moger osoittautui hänkin hudiksi. Ässien pörssikärjen odotettiin kannattelevan IFK aina pudotuspeleihin asti. Katsomoon näytti, että mies olisi kärsinyt jonkin asteen kulttuurishokista, sen verran tehot laskivat siirryttyään Porista Helsinkiin. Pienentyneestä roolistaan huolimatta luvattoman saamatonta peliä, jonka seurauksena mies istui viimeiset pelit ansaitusti katsomossa.

Jeff Scissons

Mies, joka oli kieltäytynyt lähtemästä farmin farmiin, kelpasi IFK:lle, mutta miehen kädettömyys kuitenkin näkyi maalitilanteissa. Vaikka yrittikin kovasti, niin ei täyttänyt missään vaiheessa vahvistuksen kriteerejä.

» Lähetä palautetta toimitukselle