Huomioita vanhoista tutuista ja uudemmista JYP-kasvoista

JYPissä tapahtui viime kauden jälkeen jonkin verran pelaajaliikennettä sisään ja ulos. Myös kauden aikana on päästy näkemään uusia pelaajia hurrikaanipaidassa liigajäillä. Tässä jutussa lyhyesti esittelyssä nuo mukaan liittyneet uudemmat sekä vanhemmat kasvot. Lisäksi hieman hajahuomioita taustareserveistä. Tehdään samalla pieni katsaus heidän tämän hetken kuulumisiinsa.

Puolustuksen kärkihahmoksi täksi kaudeksi hankittu Arto Laatikainen kantoi alkukaudesta JYPin kultaista kypärää, mutta onnistui kehnosti puolustuspelaamisessaan. Laatikaisen pelit päättyivät ikävään loukkaantumiseen lokakuun puolivälissä ja hän joutuu parantelemaan itseään pelikuntoon vielä pitkään.


Pihlman on kaukana kultakuuppa-ajoistaan

Tuoreimmasta pakkihankinnasta Pavel Skrbekistä oheisessa ulkomaanavut-artikkelissa.

Uusi hyökkääjätulokas A-P Jaatinen on esiintynyt pirteästi liigaotteluissa. JYP-Akatemissa pelatessaan hän johtaa suuressa roolissa nuorta Mestis-joukkuetta ja on Akatemia-hyökkäyksen ykköspyssy.

Mikko Viitasen paluu pätkäsopimuksella tuttuun ympäristöön auttoi JYPiä, mutta herätti kuitenkin paljon keskustelua ja porua esimerkiksi Jatkoajan keskustelupalstan JYP-osiossa. Kyse on Viitasen tarpeellisuudesta muutenkin laajassa pakkiringissä, jossa mukana myös nuoria projektipelaajia.

Viitasen maaottelutauolla julkaistu kevääseen asti kestävä jatkosopimus jatkanee keskustelua aiheesta. Puheista huolimatta, Suomen mestaruudenkin JYPissä voittaneen Viitasen mukaan tulo toi tärkeää kokemusta ja kaivattua ryhtiä JYPin takalinjoille, sekä annoksen johtajuutta ja huumoria pukukoppiin.

Huomion arvoista on sekin, että jo 12:ssa pelaamassaan liigapelissä Viitanen on ollut mukana vain kolmessa ottelussa mistä ei JYPille sarjapisteitä herunut.

Pihlmanin kunto askarruttaa

Vanhempi hyökkääjätulokas onkin paluumuuttaja.
Tuomas Pihlman teki paluun Jyväskylään vaikean Jokerit-kauden jälkeen. Asiat eivät kuitenkaan ole sujuneet Pihlmanin itsensä, eikä JYPin suunnitelmien mukaan. Kärkihyökkääjäksi kaavailtu Pihlman ei ole ollut lähimainkaan huipputasoaan pelaamissaan alkukauden koitoksissa. Mies on joutunut seuraamaan jo useita otteluita katsomon puolelta.

Pihlman ei ole tällä hetkellä pelikuntoinen ja valmennusjohto on ollut vaitonainen koko syksyn hänen tilanteestaan. Välillä hän kävi pelaamassa yhden ottelun Akatemian puolella Mestistä, kunnes palasi taas "hodarikatsomoon" seuraamaan JYPin otteita.

Helenius liekeissä

Nuoremmista tulokkaista maalivahti Riku Helenius taistelee nykyotteiden jatkuessa keväällä jopa SM-liigan tulokkaan tittelistä. Heleniuksen tilastot ovat tässä vaiheessa kautta komeat. Hän on pelannut 10 ottelua torjuntaprosentilla 93,3, päästänyt keskiarvoisesti 1,51 maalia/ottelu ja ehtinyt pelaamaan peräti neljä nollapeliä.

Uudet nuoret JYP-puolustajat Kristian Näkyvä ja Harri Ilvonen ovat esiintyneet edukseen. Parivaljakosta nuorempi, Näkyvä, on näyttänyt syksyn aikana huiman potentiaalinsa. Ilvosen alku oli hankala, eikä mahtunut JYP-kokoonpanoon, mutta viimeisissä otteluissaan liiganäyttöjä antanut Ilvonen onnistui hyvin.

Sähäkkä ranskalaispakki Yohann Auvitu on joutunut viettämään aikaansa jo tovin katsomon puolella kättään parannellen. Myös Akatemian puolella alkukauden pelannut puolustaja Antti Jaatinen on yhä loukkaantuneena.

JYP-Akatemian puolelta kolmeen liigapeliin nostettu 18-vuotias lupaava puolustaja Henri Auvinen pelasi kypsästi ja ennakkoluulottomasti. Myös nuori Akatemia-hyökkääjä Miika Roine esiintyi kahdessa liigaottelussaan vahvasti. Erittäin todennäköisesti vauhdikkaita nuoria JYP-Akatemian pelaajia nähdään vielä liigajäillä talven mittaan näyttöjä antamassa.

JYP-Akatemian esityksiä Mestiksessä tarkasti seuraava JYP-luotsi Jyrki Aho, mainitsee lisäksi Oula Palveen ja Olli Suoraniemen nimet, kun hän puhuu kolmos-ja nelosketjun syvyyspelaajista ja näyttöpaikoista liiga-JYPiin.

Lue myös

JYPille myös uusia jatkosopimuksia

SM-LIIGA | 2.5.2013 18:08
JYP teki jatkosopimukset kolmelle luottopelaajalleen. Hyökkääjät Jonne Virtanen ja Antti Jaatinen sekä puolustaja Mikko Kalteva nähdään ensi kaudellakin JYPin riveissä. lue lisää

Voittomaalin tulittanut Näkyvä iloitsi: "Meni aika nappiin"

SM-LIIGA | 27.3.2013 22:38
JYP tulitti keskiviikona laajalla rintamalla. Uusia onnistujia löytyi reilu kourallinen. Yksi onnistujista oli Kristian Näkyvä, jolle rantapallojen täyttämä lopetus maistui erityisen makoisalle. lue lisää

Ratkaisija-Viitanen: "Voihan ne vetää vaikka jäniksen hatusta"

SM-LIIGA | 27.3.2013 7:05
JYPin kevään erikoismies teki sen taas, nimittäin ratkaisumaalin pudotuspeleissä. Mikko Viitanen sai jälleen lyödä raksin kiintiömaalisarakkeeseen. Puolustaja kuitenkin painottaa, että yhteen maaliin ei ottelusarja ratkea. Mitä HPK:lta voi siis odottaa keskiviikon koitokseen? lue lisää

Kommentti: Voimavara déjà-vusta ajaa Kerhon kesälomille

SM-LIIGA | 25.3.2013 23:44
JYP ja HPK ovat tarjonneet yleisölle kutkuttavan ja jopa hävyttömän viihdyttävän pudotuspelisarjan. Valitettavasti tuo sarja katkeaa jo keskiviikkona, kiitos Mikko Viitasen. lue lisää

Jaatinen sai viimein helpotuksensa

SM-LIIGA | 23.3.2013 21:23
JYP-hyökkääjä Antti Jaatinen sai viimein huokaista helpotuksesta, kun 12 ottelun mittaiseksi venähtänyt maaliton putki tärähti poikki HPK-sarjan kolmannessa kamppailussa. Samalla osuma oli puolivälierien ensimmäinen todellinen osoitus hurrikaanien ykkösketjun vaarallisuudesta. lue lisää

Kommentit

Lisää kolumneja

NHL | 16.5.2013 11:00
NHL | 15.5.2013 14:15
NHL | 14.5.2013 18:54
MAAJOUKKUE | 13.5.2013 16:12

Henri Auvinen

JYP #22 L p
s. 1993 Jyväskylä
188CM / 88KG
SOPIMUS: 2014

Uutiset