HPK vaihtoi surmanluodin potentiaaliseen aikapommiin

HPK hankki takalinjoilleen isokokoisen Shane O’Brienin. Kanadalaisessa on paperilla paljon hyvää, mutta taustalta uhkaa nousta synkkiä pilviä.

Kolmas kerta toden sanoo? Paperilla näyttää siltä, että päävalmentaja Antti Pennanen on vihdoin saanut haluamansa. Keväästä asti HPK:hon on etsitty kovaotteista alakerran isäntää.

Keväällä hankittiin Kirill Tulupov, jota silloinen vt. toimitusjohtaja Timo Virtanen kuvaili leikkisästi sanalla surmanluoti. Venäläisen kauden ja kenties koko uran pilasi ikävä nilkkavamma. Seuraavana vaihtoehtona kokeiltiin slovakialaista Richard Stehlíkiä, mutta hänkin sai lähteä.

Joukkueen urheilullisuus ja yhtenäisyys ovat arvoja, joilla luupäisempikin laitetaan ruotuun

Jos avojääpommittaja-Tulupovia kuvailtiin surmanluodiksi, on nyt hankittu Shane O'Brien potentiaalinen aikapommi.

Yli 500 NHL-ottelun veteraanin liike ei meinannut riittää Pohjois-Amerikassa vikkeliä hyökkääjiä vastaan pienessä tilassa. Miten se riittää Suomen lentokentillä? Tähän kun yhdistää vielä yli puolen vuoden pelaamattomuuden, tulee kahden viikon koeaika täyteen todella äkkiä.

Pennanen uskoo kahden viikon riittävän näkemään, onko tuoreesta hankinnasta hyöytyä keväällä.

O'Brien on kerännyt ammattilaisurallaan lähes 2000 jäähyminuuttia ja kärsinyt useita pelikieltoja. Pennanen ei sulata mielivaltaisia rusikointeja, vaan toiveissa on fyysisesti kovaa ja puhtaasti pelaava alakerran isäntä.

Miten kiekko-oppinsa Pohjois-Amerikassa saanut, ja koko uransa samalla kaavalla pelannut puolustaja sopeutuu uuteen kiekkokulttuuriin?

O'Brienin kohdalla on paljon kysymyksiä ja yksi niistä liittyy HPK:n tämän kauden arvoista kenties tärkeimpään.

Puolustaja sai NHL:ssä kyseenalaisen maineen kovana juhlijana. Alkoholin kanssa läträäminen johti aikanaan Vancouverissa väliaikaiseen penkittämiseenkin. Sittemmin O'Brien on tiettävästi parantanut tapansa, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun kotimaamme pikkukaupunkien synkeähkö glamour vie ulkomaalaispelaajan mennessään.

Kahden viikon koeajan lisäksi HPK:lla on myös toinen valttikortti. Joukkueen urheilullisuus ja yhtenäisyys ovat arvoja, joilla luupäisempikin laitetaan ruotuun. Tai sitten Juho Keränen kiikuttaa ulos kopista siinä missä limuautomaatinkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kommentti: Kun otteet kovenevat, laitetaan Shane O'Brien asialle

LIIGA | 2.3.2017 19:44
HPK:n ja Sportin pelissä tunnelma alkoi ensimmäisessä erässä lämmetä pudotuspelitasolle. Sport löi pökköä pesään, mihin HPK vastasi Shane O'Brienilla. lue lisää

Kommentti: Ei sinne NHL:ään ihan kuka tahansa pääse

LIIGA | 21.1.2017 21:21
HPK esitteli Vaasassa uudet vahvistuksensa Shane O'Brienin ja Niklas Hagmanin. Kaksikosta vain jälkimmäinen pelasi mainittavat minuutit, mutta molempien ominaisuuksista näki, missä liemessä pelaajat on keitetty. lue lisää

HPK:n tuoretta pakkivahvistusta aiotaan peluuttaa lauantaina

LIIGA | 19.1.2017 22:20
HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen paljasti suunnitelmansa Shane O'Brienin peluutuksesta. lue lisää

Karjalainen ja Virtanen vielä tämän viikon pelikiellossa

LIIGA | 12.12.2017 10:13
HPK:n Miro Karjalainen on saanut kolmen ja TPS:n Jonne Virtanen kahden ottelun pelikiellon perjantaisesta nyrkkitappelusta. lue lisää

HIFK ja Ilves selviin voittoihin, Jukurit karistaa SaiPa-peikon harteiltaan

LIIGA | 9.12.2017 10:15
Lauantain Liiga-kierroksella uskotaan ainakin HIFK:n vireen sekä Sportin vaikeuksien jatkumiseen. lue lisää

Kommentit

Tulosvetovihjeet

IlvesTPS
"Ilves maksaa virheistään"
Tampereella kohtaavat kaksi sarjan eliittiin kuuluvaa joukkueetta tasakentällisin pelaamisen viimeistelytehokkuuden osalta. Ilveksen suhdanne on ollut nousussa, kun taas TPS:lla kenties pienessä laskussa. Isompia virheitä puolustusalueella sattuu Ilvekselle, mikä puoltaa turkulaisten vierasvoittoa. Myös historia on TPS:n puolella: edellisestä kymmenestä kohtaamisesta tupsukorvat ovat voittaneet vain yhden.
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
JYPHPK
"JYP nappaa kotivoiton"
Jyväskylässä kohtaavat viime aikojen kaksi alavireisimpiin kuulunutta joukkuetta. JYPin pelaamisen taso heittelee voimakkaasti jopa erien sisällä, kun kontrolli ei pysy pelissä. Tämä kasvattaa yllättävien tapahtumien roolia pelissä, joita HPK tarvitsee vierasvoiton hakemiseksi. Viimeistelytehokkuus on kuitenkin hämeenlinnalaisille suuri ongelma, mikä estää ryöstöretken toteutumisen.
  • 3
  • 4
  • 1
  • 2
LukkoHIFK
"Lukko ei katkaise tappiokierrettään"
Lukko ei ole onnistunut saamaan peliään toivotulle tasolle pahojen loukkaantumisten keskellä. Nimekkäät vahvistukset väläyttelevät, mutta hakevat vielä tason vakiintumista parhaaksi mahdolliseksi. Virtaa kuitenkin riittää viikon ensimmäisessä ottelussa. HIFK saapuu Raumalle sisuuntuneena tappiosta. HIFK haluaa rikkoa isäntien kiekollista peliä, mikä tuo tarvittavan tuloksen viimeistään erikoistilanteiden turvin.
  • 2
  • 3
  • 4
PelicansKärpät
"Kärpät nauttii Pelicansin virheistä"
Kärpät kuuluu sarjan parhaimpiin viimeistelijöihin niin ylivoimalla kuin tasakentällisin. Tämä tietää rankkaa iltaa lahtelaisille, jotka sortuvat jatkuvasti pahoihin virheisiin omalla alueellaan. Pelicansin ylivoimapelaaminen ei ole ollut enää alkukauden tasolla, mikä on hidastanut pistepussin karttumista. Lisäpisteitä ei tule tästäkään ottelusta, kun Kärpät hakee voiton tylyllä esityksellä.
  • 0
  • 2
  • 3
  • 4
SportTappara
"Tappara jatkaa pisteputkeaan"
Sportin yllä on ollut varsin harmaita pilviä, jotka ovat hiljalleen väistyneet kahdella peräkkäisellä voitolla. Erityisesti viimeistelytehokkuus on parantunut aiempaan verrattuna. Tapparaa vastaan paikkoja ei kuitenkaan tule läheskään niin helpolla. Tappara on tottunut pelinhallinnan ailahteluun, eikä takaiskutkaan hätkäytä. Näin kirvesrintojen pisteputki kasvaa seitsemän ottelun mittaiseksi.
  • 1
  • 4
  • 5
ÄssätJukurit
"Ässien ilta positiivisempi"
Ässillä ja Jukureilla on menossa kauden vahvin vaihe, kun Ässät on voittanut kymmenestä viimeisimmästä ottelusta kahdeksan ja Jukurit liitää kolmen ottelun voittoputkessa. Molemmat joukkueet ovat kuitenkin haavoittuvaisia, mistä kertoo erityisesti Jukurien heikko avaus- ja alivoimapelaaminen. Ässien rutiini tiukkojen pelien voittamisesta on suurempi, mikä kallistaa vaakakupin oululaisille.
  • 3
  • 4
  • 2
  • 3

Luetuimmat

Shane O'Brien

s. 1983 Porthope, OT, CAN
191CM / 103KG
SOPIMUS: (try-out)
VARAUS: 2003 Anaheim Mighty Ducks 8. kierros #250