Heshka aikoo vahvistaa ylivoimaa

Ässien puolustusta vahvistava Shaun Heshka kertoo olevansa hyvä ylivoimapelissä. Vuosi Itävallassa jätti viehtymyksen eurooppalaiseen kiekkoiluun. SM-liiga on puolustajan mielestä askel vielä lähemmäs NHL-kiekkoilua.

– Asiat selvisivät muutamia viikkoja sitten. Kynnys lähteä Eurooppaan ei ollut korkea, koska pelasin Itävallassa pari vuotta sitten. Silloin voitin mestaruuden EC Salzburgin riveissä, joten muistot Euroopasta ovat hyviä, kertoo ässäpakistoon kaudella 2012–2013 kuuluva Shaun Heshka.

Viime kaudella pääosin Peoria Rivermenin joukkueessa pelanneelle Heshkalle eurooppalaisen kiekkoilun lainalaisuudet ovat selvillä. Myöskin SM-liigan ominaispiirteet tuntuvat olevan kanukkipuolustajalla hallussa.

– Itävallassa pidin erityisesti siitä, että jäällä oli tilaa ja kannattajat olivat äänekkäitä. Suomen liiga on kai vielä lähempänä NHL-kiekkoilua, joten kokemuksen pitäisi olla hyvä. SM-liiga on yksi maailman parhaista sarjoista, Heshka kehaisee.

Omaa peliään ja omia vahvuuksiaan kuvaillessaan Heshka on varsin selkeäsanainen.

– Tykkään liikuttaa kiekkoa nopeasti. Olen mielestäni varsin hyvä oman pään pelissä. Ylivoimapeli on aina kiehtonut minua, koen olevani hyvä siinä. Se on myös yksi hyvä tapa saada minuutteja mahdollisimman paljon, se on aina hyvä.


Shaun Heshka yrittää vastata myös näiden ihmisten tarpeisiin.
Joonas Hautamäki

Isonmäen yleisö on viehtynyt fyysisiin otteisiin. Tämäkään ei ole Heshkalle ongelma.

– Minusta on hienoa käyttää kroppaani jääkiekossa. Tappelemista en harrasta usein, mutta sekin onnistuu. Näillä näkymin liityn joukkueen mukaan elokuun alussa, puolustaja kertoo.

– Ainahan NHL on unelma. Tiedän sen, että jos onnistun hyvin täällä, NHL-haave on lähempänä. Mutta ei se ole mikään pakkomielle, tärkeämpää on pelata hyvin ensi kaudella.

NHL:n pudotuspeleissä Heshkalla on omat suosikkinsa. Kahdeksan peliä Coyotes-paidassa pelanneen puolustajan suosikkivastustajat ovat ymmärrettäviä.

– Los Angeles ja Phoenix ovat suosikkejani, koska niissä pelaa paljon kavereitani. Pidän siitä, mitä Kings teki Vancouver Canucksia vastaan, joten ehkä se on suosikkini tämän vuoden mestariksi, Heshka päättää.

Lue myös

Heshka jättää Ässät

SM-LIIGA | 6.5.2013 20:13
Porin Ässissä isossa roolissa kiekkoillut Shaun Heshka karistaa Suomen pölyt jaloistaan ja siirtyy KHL:ään. lue lisää

Heshka: "Emme me ole voittamattomia"

SM-LIIGA | 26.2.2013 23:48
Yhdentoista ottelun voittoputki. Se kaikki alkoi KalPasta, mutta Ässät ei antanut sen päättyä KalPaan. Patapaidat kipusivat sarjataulukossa kolmannelle sijalle ohi Tapparan, ja näyttää, ettei mikään pysty porilaisia estämään. Vai pystyykö? lue lisää

Heshkalle ensi vuonna kalliimpia pyyhkeitä

SM-LIIGA | 18.11.2012 0:55
Ässät julkisti torstaina tehneensä kaksi uutta jatkosopimusta, joista toinen kuului porilaisjoukkueen puolustajalle Shaun Heshkalle. Kanadalainen oli luonnollisesti tyytyväinen tilanteeseen sekä sen tuomiin mahdollisuuksiin. lue lisää

Ässät kiinnitti kanukkipakkinsa

SM-LIIGA | 15.11.2012 14:12
Shaun Heshka jatkaa Porissa kaksi seuraavaakin kautta. Jatkosopimuksen teki myös hyökkääjä Sami Mutanen. lue lisää

Pelaajakartta: Ässät

SM-LIIGA | 11.9.2012 1:45
Porin Ässien miehistö muuttui kesän aikana jonkin verran. Uusi maalivahtivalmentaja, pari uutta runkopakkia ja kasa uusia laitahyökkääjiä. Pelaajien sopeutuminen on aina oma prosessinsa, mutta se voidaan etukäteen sanoa, että Pata on roolittanut joukkueensa varsin järkevän oloisesti. lue lisää

Kommentit

Lisää kolumneja

MAAJOUKKUE | 19.5.2013 13:30
NHL | 16.5.2013 11:00
NHL | 15.5.2013 14:15
NHL | 14.5.2013 18:54
MAAJOUKKUE | 13.5.2013 16:12

Shaun Heshka

s. 1985 Melville, SK, CAN
183CM / 93KG
SOPIMUS: 2015

Uutiset

MESTIS | 22.5.2013 11:41
NHL | 22.5.2013 8:51
SM-LIIGA | 21.5.2013 12:18
SM-LIIGA | 21.5.2013 11:12