Mielipide

Helppo lihapiirakka vastaa kymmentä tanssijaa

LIIGA / Kolumni
TPS:n ja tanssijoiden pitkäaikaisen yhteistyön päättymisen syyt ovat ymmärrettävät molempien osapuolien kannalta. Popparit ja limu kädessä tanssijat kuitenkin unohtuvat nopeasti.

Liigan ottelutapahtumien sisältö on noussut entistä paremmin kartalle viimeistään nyt, kun lauantaisten otteluiden erätauot pidennettiin 20 minuuttiin. Turussa erätaukokeskustelua suuremmalle jalustalle on kuitenkin tänään noussut paikallisen Palloseuran ja tanssijoiden päätös olla uusimatta sopimustaan.

Jotta päätökseen herättämään keskusteluun saataisiin kontekstia, niin pitää ymmärtää, että tanssitytöt ovat olleet osa TPS:n ottelutapahtumia lähes kahden vuosikymmenen ajan.

TPS:n toimitusjohtajan Mika Eskolan mukaan seura kävi tanssijoiden kanssa neuvotteluja, joiden tuloksena he tarjoilisivat katsomoon ruokaa ja juomaa. Tanssijoiden päätös olla tarttumatta tarjoukseen ei ollut yllättävä. Tarjoilu kun ei tanssityttöjen ammattiylpeyttä ymmärrettävästi hivele.

TPS:n tarjouksen taustalla on ajatus katsomopalveluiden kehittämisestä. TPS:n kokemukset Yonottoman konseptista ovat olleet selvästi positiivisia ja he haluavatkin jatkossa satsata entistä vahvemmin olosuhteisiin, joissa ruoan ja juoman saisi helpommin suoraan omalle katsomopaikalle.

Jonkun on kuitenkin toimitettava nämä elintarvikkeet asiakkaille. Tässä tanssijoiden rooli nousee esiin. Jos TPS:n tavoitteena on lisätä katsomoon virtaavaa liikennettä Yonottoman kautta, niin helpoin väylä siihen olisi hyödyntää katsomossa jo olevia tanssijoita.

Tanssijat sanoivat kuitenkin ei ja Eskolan mukaan nyt TPS:n tavoitteena on palkata 6-20 alle 18-vuotiasta nuorta viemään tilauksia katsomoihin.

Kaikesta huokuu kuitenkin se, että päätös on tehty todella nopealla aikataululla ja huonosti tiedottamalla. TPS:n cheerleadereiden kapteeni ja koreografi oli ainoastaan reilu kuukausi sitten julkaissut Instagram-tilillään päivityksen, jossa kerrottiin isoilla kirjamilla #liiga-tägin alla tanssijoiden rekryävän lisävoimia.

Keskustelut TPS:n ja tanssityttöjen välillä ovat siis näiden merkkien mukaan päätyneet umpikujaan viimeisen kuuden viikon aikana. On jotenkin vaikea uskoa, että tanssityttöjä rekryttäisiin lisää liiga-tägin alla, jollei heille olisi annettu viitteitä toiminnan jatkosta.

Onko kyse siis siitä, että TPS on kauden alla jättänyt tanssijoille ota-tai-jätä tarjouksen? Lähes kahdenkymmenen yhteistyövuoden jälkeen tämä kuulostaa kohtuuttomalta.

Olisiko TPS voinut olla asian tiimoilta aiemmin yhteydessä tanssijoihin? Kyllä. Olisivatko tanssijat voineet silti tarttua tarjoukseen. Kyllä. Bisnes on bisnestä.

Joka tapauksessa TPS:n päätöksessä jättää tanssitytöt pois ottelutapahtumasta on vaikea nähdä pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia.

Katsojien voi olla vaikea löytää tanssijoiden puuttumisesta valitettavaa, jos lihapiirakan ja kolan saa jatkossa käteensä aiempaa ripeämmällä aikataululla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös