Mielipide

Hallitseeko Laukkanen kokonaisuuden Kajaanissa?

MESTIS / Kolumni
Kajaanin Hokin peräsimeen siirtynyt Jari Laukkanen sai uuden mahdollisuuden sarjaporrasta alempaa. KalPasta kesken kauden kenkää saanut Laukkanen pääsee rakentamaan ensi kertaa joukkuetta oman mieltymyksensä ja pelitapansa mukaan. Hallitseeko Laukkanen kokonaisuuden?

Jari Laukkasen valmentajaura on vielä verrattain nuori. Vuonna 2002 heti pelaajauran jälkeen valmennustehtäviin siirtyneen Laukkasen ura eteni tuttua kaavaa junioripuolelta aina Liigaan saakka. Syksyllä 2012 Laukkanen nousi Tuomas Tuokkolan šokkipotkujen jälkeen KalPan vastuuvalmentajaksi.

Kuopiossa Laukkanen sai käsiinsä erittäin sekavassa tilassa olleen kuopiolaisorganisaation. Ensimmäisellä kaudella Laukkanen valmensi edeltäjänsä kasaamaa tiimiä kohtalaisella menestyksellä. Kuluneella kaudella Laukkasen epäkiitollisena tehtävänä oli johdattaa kaikin puolin epätoivoista savolaisryhmää helmikuuhun saakka, jolloin KalPa potki jo toisen valmentajansa peräjälkeen pellolle kesken sopimuskauden.

Keväällä 2014 Laukkanen oli tilanteessa, jossa oli pakko ottaa hattu kouraan ja hakea työpaikkaa alemmalta sarjatasolta, mikäli valmentaminen kotimaassa päävalmentajan statuksella kiinnosti.
Kajaanissa odottavat uudet haasteet. Hokki kehittyi organisaationa Petri Mattilan aikana merkittävästi.

Merkittävästi, mutta Mestis-skaalalla mitaten. Mutta kehittyi.

Mattilan kolmen vuoden projektin aikana kajaanilaiset pääsivät joka kaudella pudotuspeleihin ja seuran uskottavuus palautui muutaman laihan vuoden jälkeen. Mattila osoitti olevansa isäntä talossa hetkinä, jolloin valmentajalta vaadittiin johtajuutta.

Tässä hetkessä ei ole olennaista pohtia, onko Laukkasen tähti nouseva vai laskeva. 

Laukkasen julkisuuskuva on sanalla sanoen laimea. Olkoonkin, että hänen tehtävänään oli Kuopion-aikanaan lähinnä etsiä medialle kerta toisensa jälkeen niitä syitä, joista joukkueen tappio missäkin ottelussa koostui. Vakain sanoin Laukkanen tiputteli ilta toisensa jälkeen samat sanat hieman eri muodossa.

Toisaalta pitää muistaa Laukkasen pelaajatausta. Oulun Kärppien kapteeninakin toiminut Laukkanen johti joukkojaan pääsääntöisesti oman rauhallisen esimerkkinsä kautta, ei autoritäärisellä käskemisellä.

Itse pelin analysoijana Laukkanen on ainakin ulospäin todella heikko. KalPan pääkäskijänä hän sai runsaasti kritiikkiä pelkistetyistä ja yksinkertaisista peliä koskevista lausunnoistaan. Pelitavan ydinaines ei Laukkaselta herkästi kiiri ulos saakka.

Ominen sanojensa mukaan reilut puolenkymmentä peliä Mestis-ottelua kuluneella kaudella nähnyt Laukkanen painotti heti sopimuksen jälkeen ensi kauden Hokin panostavan nopeuteen.

− Iso ajatus pelitavallisesti on se, että pelaaminen on nopeaa. Jos mietitään jääkiekkoa vaikka kolmen vuoden päästä Mestis-tasolla, niin ei se pelaaminen ainakaan hitaampaa tule olemaan. Näkisin, että nopealla pelaamisella ja nopealla viisikon toiminnalla on hyvä mahdollisuus menestyä. Laukkanen muotoili.

Päivittääpä Laukkanen pelitapaansa suuntaan tai toiseen, pääsee hän rakentamaan ensi kertaa oman näköistään joukkuetta ja vastaamaan kokonaisuudesta ympäristössä, joka on noususuhdanteessa. Laukkasen haasteena on kasata ensi kertaa itse joukkue, jolla hän pääsee testaamaan omaa pelitapaansa. Aikaa projektille on ensi alkuun vuosi, vaikka sopimukseen on kirjattu optio.

Tulos tai ulos -mentaliteetti ei ole Kajaanissa vallitseva strategia.

Silti Laukkasen tapauksessa ensi kevään menestys tai menestymättömyys ratkaisee hyvin pitkälti hänen tulevaisuutensa valmentajana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös