Kesällä 1999 arvostettu The Hockey News uutisoi Jarkko Ruudun siirtymisestä HIFK:sta Vancouveriin otsikolla: "Finn too rough for European hockey, ready to rumble in NHL". Vapaasti suomennettuna otsikossa sanotaan, että pelityylinsä puolesta eurooppalaiseen jääkiekkoon sopimaton suomalainen on valmis mellastamaan NHL:ssä.
Ja Jarkkohan mellasti.
Ruutu loi melkoisen maineen vuosina 1996–1999 SM-liigassa. Vasta parikymppinen nuorukainen pelasi tavalla, joka kylvi pelkoa ja vihaa ympäri maakuntia. HIFK oli erinomainen joukkue noina vuosina ja jatkuvasti sääntöjen rajamailla pelanneella Ruudulla oli sormensa pelissä, vaikka usein läikkyikin yli ja pahasti. Ruutu ei ollut vain äärimmäisen rasittava ärsyttäjä, hän pelasi myös pelottavan kovaa.
"Ruutu sai hiljaisen kunnioituksen pelin kenties kovimpana agitaattorina. On Makuasia, oliko se noihin aikoihin Sean Avery vai Ruutu."
Niin kovaa, että eräät vastustajat pelkäsivät häntä.
Ruudun lähtiessä rapakon taakse moni Suomessa ajatteli, että jatkaessaan samalla pelityylillä hän tulee vuoden päästä arkussa takaisin. Ei tullut arkussa, eikä tullut vuoden päästä. Ruutu pelasi yli 700 NHL-ottelua täsmälleen samalla pelityylillä, muuttamatta mitään, ansaiten Pohjois-Amerikassa suoranaisen vihan lisäksi hiljaisen kunnioituksen pelin kenties kovimpana agitaattorina. On makuasia oliko se noihin aikoihin Sean Avery vai Ruutu.
Suoritus on helposti verrattavissa Sami Heleniuksen nousuun NHL:n raskaansarjan tappelijaksi 2000-luvun alussa. Rooliin, joka on hiljaa kuolemassa pois NHL-kaukaloista. Ruutu ja Helenius nousivat erittäin epätodennäköisistä lähtökohdista haastavan roolinsa eksperteiksi.
Ruudun vertaaminen Esa Tikkaseen on kohtuullisen oikea. Tosin Tikkasen ollessa enemmän puhdas agitaattori, oli Ruutu fyysisesti kovempi. Hän oikeasti satutti vastustajaa, yleensä nimenomaan sitä vastustajan parasta pelaajaa. Ja hän halusi tehdä sitä usein. Joskus satuttaminen pyhitti keinot ja siitä kärsi joukkuekin.
NHL:n historia ei kuitenkaan tunne yhtäkään fyysisessä roolissa pelannutta yli 1000 jäähyminuuttia kerännyttä pelaajaa, jolla ei olisi joskus läikkynyt yli. Se kuuluu asiaan. Ruudulla läikkyi usein, mutta maine on iso tekijä tuossa roolissa. Itse asiassa Ruudulle maine oli rahanarvoinen asia.
NHL:ssä Ruutu opittiin vuosien saatossa tuntemaan pelaajana, joka oli pakko huomioida. Hänen läsnäoloaan ei voinut ohittaa olan kohautuksella. Ruutu oli metsästäjä, joka onnistui vaarallisen hyvin saalistuksessaan. Tämän vuoksi hän pelasi ne sadat NHL-ottelut rikkovassa roolissaan.
Ruudun yksitoistavuotista NHL-uraa puntaroidessa pitää myös muistaa, että pelkällä pelottelulla ja agitaatiolla ei moiseen ylletä. Ruutu osasi myös pelata. Siitä osoituksena 142 tehopistettä runkosarjassa ja 58 pudotuspeliä tehoilla 5+5=10. Hänet opittiin tuntemaan myös rankkarispesialistina. Kova vauhti, valelaukaus ja rystyltä kiekko verkkoon. Se oli Ruudun bravuuri.
Suomeen palatessaan Ruudulla läikkyi yli ihan liian usein ja mies sai jopa ansaitusti pellen maineen. Ehkä ikä ja turhautuminen hyvin erilaiseen ilmapiiriin Suomessa näkyivät negatiivisella tavalla vähän kaikessa.
Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että NHL:ssä hän oli erittäin arvostettu omassa roolissaan. Ruutu myös puolusti itseään nyrkein useaan otteeseen ja kovia tanssipareja vastaan. NHL:ssä Ruutu ei ollut ämmä, vaan erittäin laskelmoiva ärsyttämisen ja fyysisyyden ammattilainen.
"Poliisit" ovat häviämässä lajista hiljalleen ja toista samiheleniusta ei ainakaan Suomesta tule. On myöskin hyvin vaikea kuvitella, että Jarkko Ruudun kaltaista pitkän uran NHL:n eliittiagitaattorina pelaavaa suomalaista tulisi kenties koskaan.
Niin kovan päivätyön HIFK:n kasvatti rapakon takana teki.
