Mielipide

Espoo Unitedissa tikittää jo aikapommi

Muut Sarjat / Kolumni
Espoo Bluesin tarina päättyi surullisesti konkurssiin. Espoo Unitedia perustettaessa johtoporras vannoi, ettei Bluesin virheitä toisteta ja espoolainen kiekkoilu lähtee taas nousuun. Miten tässä näin pääsi käymään?

Länsiväylä uutisoi hiljattain (2.9.), että Espoossa kytee uusi ahdinko, sillä espoolainen junioripolku uhkaa katketa kokonaan. Tilanteen aiheuttajana on Espoo United, joka on laiminlyönyt maksuvelvotteitaan ja näin ollen Blues Juniors Ry perii niitä oikeusteitse. Blues Juniors Ry vastaa espoolaisesta juniorikiekkoilusta. 

Vielä viime kaudella A-nuoret pelasivat Blues Juniorsin alla. Tulevasta kaudesta lähtien junioreiden oli määrä siirtyä Espoo United Urheiluntuki Ry:n alle ja sen piti vastata kustannuksista kuukausittain. Yhteistyösopimukseen kuului Nuorten SM-liigajoukkueen lisäksi saman ikäluokan akatemia sekä B-, C-juniorit ja niiden akatemiajoukkueet.

Vuoden vaihtuessa Espoo United Urheiluntuki Ry alkoi kuitenkin laiminlyödä sovittuja kustannuksia räikeästi. Laiminlyötyjä kustannuksia on yhteensä noin 91 000 euroa. Miten tämä kaikki on mahdollista?

Espoo on tunnettu todella osaavasta ja menestyksekkäästä juniorityöstään. Espoo Unitedin piti jatkaa tarinaa. Seuraa perustettaessa sen tärkeimmiksi arvoiksi nostettiin juuri juniorityön parantaminen sekä uusien nuorien tulevaisuuden pelaajien nostaminen edustusjoukkueeseen.

Tämän vuoden heinäkuussa Espoo United Urheiluntuki Ry pyysi Blues Juniorsia ottamaan juniorijoukkueet takaisin. Nyt tämä espoolainen juniorityö on hilkulla kadota kokonaan pois.

Toiminnallaan United on vain saanut aikaan paljon tuhoa. Se rikkoo lopulta kasvualustan, jossa kasvaa moni tulevaisuuden pelaaja. On tekopyhyyttä, kuinka United on antanut tämän kaiken tapahtua ja silti kertoo julkisuuteen, että seuran tärkeimmät arvot ovat juniorit ja espoolainen junioripolku.

Koko kesän ajan syventyneestä talousahdingosta on tullut julkisuuteen todella vähän tietoa. Espoo Unitedin tiedottaminen on ollut todella surkuhupaisaa sen perustamisesta alkaen kuin Kummeli- ja Uuno Turhapuro -elokuvat ilman komediaa.

Jotta Nuorten SM-liigajoukkue pystyisi normaalisti pelaamaan tulevan kauden alusta loppuun, tarvittaisiin lisää rahaa noin 200 000 euron verran. Kyseinen summa tullaan keräämään yhteistyösopimuksien ja kannatusjäsennyksien avulla.

Nuorten SM-liigajoukkueen kustannuksia ei kuitenkaan tulla maksamaan seuran muilla junioreilla. Tilanteen parantamiseksi Blues Juniors aloittaakin pelastustalkoot, jonka seurauksena joukkue kulkee busseilla sekä yöpymiset minimoidaan.

Silti on kuitenkin mahdollista, että tarvittavaa summaa ei saada tarpeeksi ajoissa kerättyä. Jos niin kävisi, tarkoittaisi se hienon juniorityön päättymistä. Espoo Unitedin ja junioreiden välille syntyisi suurempi kuilu, jos A-nuorten SM-liigajoukkue katoaisi Espoosta. Näin ollen moni espoolainen hiomaton timantti siirtyisi luultavasti Helsingin juniorijoukkueisiin. 

Espoo Unitedin kannattaisi pian herätä sieltä syvästä talvihorroksestaan, ennen kuin espoolainen hieno vuosia rakennettu juniorityö tuhoutuu aivan sirpaleiksi. Jos espoolainen junioripolku katkeaa, mahdollistaa se myös Mestis-lisenssin poistamisen. Olisikohan se tarvittava herätys Espoo Unitedille, joka on ajamassa ennen pitkää sokeasti tiiliseinään.

» Lähetä palautetta toimitukselle