Näinhän tässä ei pitänyt käydä. Piti olla vain teoreettinen, kaukainen mahdollisuus, että edellisvuoden pudotuspelit alkaisivat todella kummittelemaan Pittsburgh-seuraajan päänupissa. Odotuksissa tai ainakin haaveissa oli, että näille ajatuksille voisi ensimmäisen kierroksen komean kaadon jälkeen nauraa helpottuneena. Nyt ollaan henkisesti vahvempia ja opittu jotakin viime vuosista.
Vaan kun ei näytä siltä. Jääkiekko on joukkuepeli, jossa joukkue häviää ja voittaa ja yksilöt joko tukevat tai heikentävät toisiaan. Tällä hetkellä jälkimmäinen on Pittsburghissa vallalla. Missä on se johtajuus, jota hankittiin? Tai kovuus?
Ulospäin Penguinsista on näkyvissä juuri samat asiat kuin viime vuoden keväällä. Peli ei kulje, vastutaja vie ja määrää tahdin, kukaan ei johda ja valmennuskin on hyytynyt penkin taakse. Kokoonpanomuutokset eivät seuraa aikaa, eivät suosi kuumia miehiä ja tulos kentällä on sen mukainen.
Jarome Iginlan pakkomielteinen peluuttaminen Jevgeni Malkinin kanssa kummastuttaa. Jos oltaisiin kauden alkupuolella, sen ymmärtäisi, mutta ei tässä vaiheessa. Iginla tuli pelaamaan Sidney Crosbyn kanssa. Miehillä oli keskinäistä kemiaa Vancouverin olympialaisissa 2010. Odotetaanko nyt ratkaisevaa jatkoaikaa ennen kuin annetaan kavereiden taas koittaa yhdessä?
Marc-Andre Fleuryä on tässä tilanteessa helppo yksistään syyttää, koska hän on pelipaikallaan paljon vartijana eikä joukkueessa ole kentällä yhtä aikaa kuin yksi maalivahti. Silti Fleurykin heijastaa vain sitä, mikä on vialla koko joukkueessa: kaaos, paniikki, hämmennys, pelko. Kaikki hyvät opit ovat unohtuneet runkosarjaan, joka sujui kuin tanssi. Puuttuu kunnon rauhoittavat voimat ja esimerkit. Nyt kaatuillaan ja törttöillään kiekon kanssa oikein miehissä.
Se sopii Islandersille kuin Kyle Okposon nyrkki Matt Niskasen silmään. Syntyy veristä jälkeä. Islanders ei lähtenyt häviämään tätä sarjaa, vaikka pingviinifanit niin ehkä olettivat. Penguins-pelin sekoaminen ajoittui Crosbyn paluuseen. Ei kai nyt sentään koko joukkue voi kuvitella, että yksi Crosby kannun tekee? Ei luulisi sen jälkeen, kun edellisvuonna Philadelphia Flyers juuri todisti, ettei tee. Crosbya on jälleen sen verran tällä kaudella murjottu, ettei varmasti ole nyt aivan parhaimmillaan.
Islanders on pärjännyt John Tavaresin avulla, mutta niin kuin hyvällä joukkueella, Tavaresilla on ollut muista tukea ensimmäistä peliä lukuun ottamatta. Islandersista näkee, että joukkueella on intoa ja tahtoa. Siellä on henki päällä, kun on vihdoinkin taas päästy pelaamaan tosipelejä.
Ehkä siinä on myös olennaisin ero. Pittsburgh ei todellakaan ole historiansa aikana aina ollut takuuvarma pudotuspelijoukkue, mutta viime vuosina se on selviytynyt. Avauskierroksista on tullut pakkopullaa ja pakkovoittoja, mutta jos peli on puristamista, tappion pelkäämistä, se on samalla intohimotonta. Tunne on väärä, jos oikea nälkä puuttuu ja odotellaan vielä niitä myöhemmillä kierroksilla tulevia "tosipelejä". On totuttu vähän liiaksikin voittamaan ja alitajuisesti jo pidetään vastustajaa etukäteen heikompana.
Kukaanhan ei ääneen myönnä tätä, mutta jos tämä ajatus on vahvana seuraajan päässä ja tunteissa, väitän että se hiipii myös joukkueen psyykkeeseen, vaikka järki sanoisi mitä. Vaikka kuinka toitotetaan, että kaikki pudotuspelit ovat tosipelejä, tosipelit ovat vasta niitä, jotka todella tuntuvat siltä. Ratkaisut tapahtuvat siinä kuuluisassa pääkopassa, jonka sisältöä ei täältä pääse sorkkimaan.
Rumasti sanottuna muutama vuosi ulkona pudotuspeleistä voisi tehdä Pittsburghille ihan hyvää. Se muistuttaisi perspektiivistä, joka näyttää muutoin katoavan. Kauniimmin sanottuna taas ottelusarja on vielä pahasti kesken, numerot tasan eivätkä pelit ole ohi ennen kuin lihava leidi laulaa. Tästä sarjasta voitto ja tie on edelleen auki taivasta myöten. Ja sitä paremmalta voitto maistuu, mitä pahemmin on matkan varrella rämmitty. Kannua nostellessa muistellaan, mistä kaikesta selvittiin. Vielä kaikki voi päättyä onnelliseen pingviinitanssiin.
Sitä ennen seuraajan sormenkynnet on moneen kertaan syöty, mutta juuri sellaistahan pudotuspelikiekon pitääkin olla.