Mielipide

Eivät ne potkut mitään auta

LIIGA / Kolumni
Maanantai alkoi Liigassa valmentajien potkujen täyteisesti. Lukon tai KooKoon on turha kuvitella, että valmentajan vaihtaminen toisi mukanaan yhtään sen auvoisempaa tulevaisuutta.

Sekä Kouvolassa että Raumalla huhut joukkueiden päävalmentajien Petri Mattilan ja Juha Vuoren työpaikkojen horjumisesta kävivät jo pitkään kuumana. Joukkueet ovat jämähtäneet sarjataulukon hännille kahdelle viimeiselle sijalle, eikä pelissä näkynyt moniakaan toivonpilkahduksia.

Kummassakin seurassa potkut saaneiden valmentajien tilalle palkatut luotsit ovat ehdottoman päteviä ja osaavia valmentajia. Kari Heikkilä ja Tuomas Tuokkola ovat kokeneita ja monessa sopassa keitettyjä valmentajia — mutta ei heilläkään ole takataskussaan taikasauvoja.

On todella harvinaista, että ongelmiin joutuneen joukkueen epäonnistumiset voisi jäljittää valmentajaan tai varsinkaan hänen viakseen. Vielä poikkeuksellisempaa on, että valmentajan vaihtaminen yhtäkkiä nostaisi sarjan heikoimpiin kuuluvan joukkueen kärki- tai edes keskikastiin.

Valmentajan vaihtaminen on temppu.

Valmentajan vaihtaminen on temppu. Sillä näytetään kannattajille, lipun ostajille, yhteistyökumppaneille, ettei seurassa olla tyytyväisiä heikkoon suoritukseen. Potkujen jakaminen valmentajalle ei ole helppoa, mutta vielä vaikeampaa olisi usein olla antamatta sitä lopputiliä.

Ei häntäpään joukkue muutu yhtä miestä vaihtamalla kuin taikaiskusta huippuryhmäksi — eikä niin käy tälläkään kertaa, ei Raumalla eikä Kouvolassa. Seurajohto voi sanoa tehneensä jotain, mutta tosiasiassa valmentajan vaihtaminen vain hautaa alleen ne kaikki muut virheet, joita johto, koko valmennusryhmä, pelaajisto ja muu seuran henkilöstö on tehnyt.

Vielä turhempaa valmentajalle potkujen antaminen on silloin, kun tilalle tuleva uusi kippari on pelkkä keikkamies. Kari Heikkilää ei nähdä Lukon penkin takana ensi kaudella, joten mikä joukkueen loppukauden tavoite enää voi olla? Kouvolassa edes haettiin valmentajaksi Tuokkolan kaltainen luotsi, joten KooKoon kohdalla muutosta voidaan ajatella isompana suunnanvaihdoksena.

Onnistuivatko Juha Vuori ja Petri Mattila työssään? Eivät varmastikaan, kyllä tulokset puhuvat jo itsessään karua kieltä. Kuitenkin vielä pari kuukautta sitten Raumalla oli täysi luottamus omaan mieheensä ja Vuorella 2+2-vuotinen sopimus taskussaan. Kuka tässä siis oikeasti mokasi ja kenen virheitä nyt sutataan piiloon?

Loppukausi ei tule olemaan iloinen sen puoleen Lukon kuin KooKoonkaan kannattajille, ja sitä kautta on jäljellä vielä neljä kuukautta. Jotain on tehty tai ainakin on oltu tekevinään. Turha kuitenkaan toivoa tai kuvitella, että nyt pistepussi alkaisi karttua ja maaliverkot pullistella. Kausi on todellisuudessa jo ohi niin Raumalla kuin Kouvolassa ja annetut potkut vain sinetöivät tämän tosiasian.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös