Mielipide

Colorado Avalanche 2003-04 - pettymykseen päättynyt loukkaantumisten kausi

NHL / Kolumni
Colorado Avalanche ponnahti hetkessä monien suomalaisten suosikkijoukkueeksi, kun Teemu Selänne solmi kesällä vapaana agenttina sopimuksen Kalliovuorille. Suomalaiskiekon johtotähden piti vihdoin saada ansaitsemansa kruunu pitkälle uralleen ja samalla paukuttaa kovat tehot Joe Sakicin ja Peter Forsbergin rinnalla. Toisin kävi.

Avalanche pääsi lähtemään kauteen paremmalla hyökkäyskalustolla kuin yksikään joukkue vuosikymmeneen. Sakic, Forsberg, Selänne, Paul Kariya, Milan Hejduk ja Alex Tanguay takaisivat uskomattomat määrät maaleja, varsinkin kun siniviivalta heitä tukivat hyvät hyökkäävät puolustajat Rob Blake ja Derek Morris.

Suurimmat kysymykset kohdistuivat maalivahtipeliin. Patrick Roy ei enää toiminut puolustuksen viimeisenä lukkona, vaan tolppien välissä seisoi sveitsiläinen David Aebischer. Osoittautuisiko kokematon maalivahti sveitsiläiseksi tahkojuustoksi vai kellon tarkkuudella kiekkoja kiinni napsivaksi sepäksi?

Loukkaantumiset koettelivat

Huippuryhmän syksyyn mahtui kuitenkin paljon murheita. Tähtimiehet joutuivat vuoron perään jättämään otteluita väliin erilaisten vammojen takia. Peter Forsberg, Paul Kariya, Peter Worrell, Marek Svatos ja Riku Hahl tuskastelivat pisimpään katsomon puolella. Oman osansa saivat myös Joe Sakic, Adam Foote ja Alex Tanguay.

Loukkaantumisista huolimatta Avalanchen peli kulki yllättävänkin hyvin koko syksyn. Kovasti odotettiin supertähtien saamista kaukaloon samanaikaisesti. Tällöin joukkuetta ei pysäyttäisi mikään. Mutta toisin kävi. 5-2-voitto Detroitista ystävänpäivänä nosti Avalanchen kaikista vastoinkäymisistä huolimatta koko liigan sarjataulukon kärkeen. Vieraissa ei ollut tullut tappioita kuukausiin.

Tuon ottelun jälkeen pelikäyrä kääntyi syöksykierteeseen, mikä maksoi lopulta jopa oman divisioonan voiton. Peli tahmasi etenkin omalla kotiareenalla. Ensimmäistä kertaa Colorado Avalanchen nimellä toimittaessa joukkue jäi konferenssin kärkikolmikon ulkopuolelle.

Runkosarjassa korkeimman pistesaldon kerännyt Avalanche-pelaaja oli Joe Sakic, joka summasi 81 ottelussa 87 pistettä. Alex Tanguay keräsi 69 ottelussa 79 pistettä ja loukkaantumisista kärsinyt Peter Forsberg vain 39 ottelussa komeat 55 pistettä.

Milan Hejduk ei pystynyt uusimaan vuoden takaista maalikuninkuuttaan eikä kyennyt 50 maalin rajapyykin rikkomiseen mutta laukoi silti Avalanchen suurimman maalimäärän, 35. Joe Sakic osui kaksi kertaa vähemmän runkosarjassa.

Positiivisimmat yllätykset pistepörssissä olivat Steve Konowalchuk, jonka koko kauden pistesaldo oli 19+21, ja nuori puolustaja John-Michael Liles, joka keräsi pisteet 10+24. Pierre Lacroix pisti paljon paineita pienikokoisen tulokaspuolustajan niskaan kauppaamalla puolustuksesta pois kiekollista osaamista Derek Morrisin ja Martin Skoulan muodossa.

David Aebischer torjui Avalanchen maalilla kelpo kauden. Lähes kaksi vuosikymmentä NHL:n huipulla pelanneen legendan seuraajan tehtävä ei voi olla helppo, mutta Aebischer ei ollut se mies, johon Colorado ensimmäisenä kaatui. Runkosarjan 62 ottelussa hän kirjasi tilastoihin kelpo lukemat, 2.09 maalikeskiarvon, 92,4 torjuntaprosentin ja neljä nollapeliä. Philippe Sauve yritti alkukaudesta tarjota Aebischerille lepotaukoja, varsin heikoin tuloksin. Pudotuspelejä ajatellen nuoren sveitsiläisen tueksi hankittiin kokenut ruotsalainen, Tommy Salo.

Maaliskuussa Colorado nousi otsikoihin ikävimmissä merkeissä. Tarinan prologi saatiin helmikuussa, kun Avalanche pelasi Vancouver Canucksia vastaan. Nuori Steve Moore taklasi tuolloin Canucksin tähteä Markus Näslundia keskialueella aivotärähdyksen arvoisesti. Näslund oli sivussa kolmesta ottelusta, ja Vancouverin pelaajat puhisivat kostoa.

Pari viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat uudelleen. Ottelu sinällään oli Avalanchen näytöstä, lopputulos oli 9-2. Mutta kolmannessa erässä kosto tapahtui, eikä ketään enää kiinnostanut, mitä tulostaululla seisoi. Voimahyökkääjänä tunnettu Todd Bertuzzi kävi Mooren kimppuun takaapäin, löi tätä nyrkillä päähän ja jatkoi vielä saatuaan Mooren jäähän. Lopulta tajuton Moore jäi verilammikkoon makaamaan.

Bertuzzin tuomio oli ainakin kauden loppuun saakka kestävä pelikielto. Moore sai aivotärähdyksen, ruhjeita kasvoihinsa ja pari murtunutta selkänikamaa.

Kesäloma koitti liian aikaisin

Runkosarja oli loppujen lopuksi kuitenkin vain ennakkoasetelmien hakemista pudotuspeleihin. Tavoitteena oli edelleen mennä loppuun asti.

Ensimmäisellä play off -kierroksella Avalanchen vastustajaksi asettui Dallas Stars. Texasilaiset taipuivat lopulta voitoin 4-1. Toisella kierroksella voimia miteltiin San Jose Sharksia vastaan, ja hommat luisuivat sivuraiteille heti alusta asti. San Jose voitti ottelusarjan kolme ensimmäistä kohtaamista, ja Avalanche joutui pelaamaan jatkuvasti veitsi kurkulla. Kaksi ensimmäistä ottelupalloa se pystyi selvittämään, mutta kuudennessa ottelussa Sharks oli jälleen parempi, ja Avalanche lähti kesälomille otteluvoitoin 4-2. Katkera paikka etenkin Teemu Selänteelle, joka jätti vuosi sitten Sharksit, koska joukkueella ei ollut mahdollisuuksia menestyä.

Maalien tekeminen jäi lopulta valitettavan harvojen vastuulle. Joe Sakic näytti kapteenina esimerkkiä seitsemällä maalillaan, ja Milan Hejduk säesti hyvin viidellä osumallaan. Peter Forsberg ja Steve Konowalchuck maalasivat neljästi, mutta muiden tehot jäivät pitkälti loistamaan poissaolollaan. Teemu Selänne, Paul Kariya, Chris Gratton ja Matthew Barnaby eivät osuneet kertaakaan ja Alex Tanguaykin vain kahdesti.

Pudotuspelien positiivisimmat yllätykset olivat Bob Boughner neljällä maalisyötöllään ja +5-teholukemalla ja lähes koko kauden sivussa ollut tulokaslaituri Marek Svatos, joka keräsi joukkueen neljänneksi korkeimman pistesaldon. Boughner oli mies paikallaan myös omassa päässä. Svatos oli liekeissä etenkin ensimmäisessä ottelusarjassa Dallasia vastaan laukoen tärkeän jatkoaikamaalin neljännessä kohtaamisessa.

Loukkaantumiset kiusasivat myös pudotuspeleissä ja osuivat jälleen tärkeiden miesten osalle. Rob Blake pelasi kylki murtuneena, ja myös Alex Tanguay pelasi puolikuntoisina. Näitä kahta kaveria olisi tarvittu terveenä.

David Aebischer jatkoi pudotuspeleissä samalla tasolla kuin runkosarjassakin. Parhaimmillaan hän oli loistava, huonoimmillaan luotettava. Hänen selkänsä taakse tehtiin vain pari helppoa maalia, ja San Jose -ottelusarjan neljäs ja viides ottelu olivat Aebischerin tähtihetkiä. Tommy Salo tuurasi häntä 27 minuutin verran, ja piti tuon ajan maalinsa koskemattomana. Maalivahtipelistä ei siis muodostunut Avalanchen kompastuskiveä. Monet Aebischeriä alkukaudesta kritisoineet ovat joutuneet avaamaan silmiään Miikka Kiprusoffin upeaa kautta seuratessa. San Josessa vuosia varavahdin roolissa ollut Kiprusoff sai Calgaryssä näyttöpaikan ja käytti todellakin etsikkoaikansa hyväkseen. Eurooppalainen, täysin testaamaton ja kokematon maalivahti nosti joukkueensa hurjaan vireeseen ja NHL-finaaleihin asti, mikä huomioitiin Vezina Trophy -ehdokkuudella. Miksei Aebischer olisi voinut tehdä samaa Avalanchen maalilla?

Suomalaiskolmikko

Coloradon paidassa esiintyi kauden mittaan kolme suomalaispelaajaa. Teemu Selänne ja Riku Hahl pelasivat kauden alusta saakka Denverissä, mutta Ossi Väänänen muutti siirtojen takarajalla kaupunkiin Phoenixista.

Kaikkien katseet kohdistuivat Selänteeseen. Häneltä odotettiin maaleja, ja hän odotti peliaikaa Peter Forsbergin ja Joe Sakicin rinnalta. Maaleja nähtiin lopulta 16 kappaletta, ja pahimmillaan Selänne löysi itsensä katsomon puolelta.

Mikä meni pieleen? Oma osuutensa on varmasti Selänteen polvivammalla, jonka ilmoitettiin jo syksyllä vaativan kauden jälkeen leikkaushoitoa. Paljon puhuttiin myös Selänteen ja valmentaja Tony Granaton huonoista väleistä, mutta näitä huhuja Teemu ei koskaan vahvistanut.

Alkukaudesta muun muassa Forsbergin ja Kariyan ollessa loukkaantuneen Selänne pelasi joukkueen kakkosketjussa. Ketjukavereina olivat tuolloin pääasiassa Steve Konowalchuck ja Andrei Nikolishin. Tähtipelaajien kuntouduttua Selänteen peliaika väheni, ja samassa ketjussa nähtiin esimerkiksi joukkueen tappelijat Peter Worrell ja Jim Cummins.

Pudotuspeleissä Selänteen pahin mahdollinen painajainen toteutui. Unelma Stanley Cupista särkyi jo toisella kierroksella, ja pudottaja oli Teemun edellisvuotinen työnantaja San Jose Sharks.

Selänteelle kävi hieman samoin kuin Jari Kurrille kuusi vuotta aikaisemmin. Tuolloin Edmonton Oilers pudotti Avalanchen jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, eikä kaikkien aikojen suomalaiskiekkoilija päässyt päättämään uraansa kuudenteen Stanley Cupiinsa.

Riku Hahlin kausi kului suurimmaksi osaksi kaukalon ulkopuolella. Jo lokakuussa hän loukkasi olkapäänsä pahasti ottelussa Edmontonia vastaan, ja edessä oli puolen vuoden sairasloma. Lopulta Hahlille kirjattiin 28 runkosarjan ottelua, joissa hän keräsi yhden syöttöpisteen. Pudotuspeleissä Hahl oli joukkueen mukana seitsemässä ottelussa ja sai jääaikaa suunnilleen saman verran kuin Selänne.

Ossi Väänänen saapui Denveriin kaupassa, jossa Derek Morris ja Keith Ballard matkasivat Phoenix Coytesin takalinjoille. Väänäsen ei odotettu ottavan Morrisin roolia hyökkäävänä puolustajana vaan tuovan lisää kovuutta Avalanchen takalinjoille. Hän pelasi pudotuspeleissä varsin hyvin keräten keskimäärin joukkueensa kolmanneksi korkeimmat peliminuutit. Enemmän aikaa kaukalossa viettivät vain Adam Foote ja Karlis Skrastins

Tulevaisuus myytävänä

Avalanchen General Managerin Pierre Lacroix'n kauden aikana tekemät pelaajakaupat noudattivat pitkälti samaa linjaa: joukkueeseen hankittiin kokeneita duunareita, ja vaihdossa annettiin taitavia tulevaisuuden toivoja. Paul Kariyan ja Teemu Selänteen liityttyä kesällä joukkueeseen ei taidosta pitänyt olla puutetta.

Jo ennen Selänteen ja Kariyan sopimuksia oli joukkueessa tapahtunut muutoksia. Andrei Nikolishin, Karlis Skrastins, Tomas Slovak ja Keith Ballard olivat uusia kasvoja. Greg de Vries, Bryan Marchment, Steve Reinprecht, Jeff Shantz ja Bryan Muir sen sijaan saivat karistaa Denverin tomut jaloistaan.

Ennen kauden alkua Lacroix hankki lisää lihasvoimaa suojelemaan joukkueensa tähtiä. Tummaihoinen tappelija Peter Worrell maksoi monipuolisen Eric Messierin ja lupaavan Vaclav Nedorostin. Colorado hyötyi kaupassa myös Floridan kakkoskierroksen varausoikeudella vuoden 2004 draftissa.

Lokakuussa oli aika luopua Bates Battagliasta, joka oli edellisenä keväänä hankittu vaihdossa lupaavaan Radim Vrbataan. Washingtoniin matkasi myös nuori ja lupaava ruotsalaishyökkääjä Jonas Johansson. Colorado sai riveihinsä kokeneen Steve Konowalchukin, josta olikin kauden mittaan paljon iloa.

Seuraavan kauppansa Lacroix teki tammikuussa. Lähinnä farmissa pelanneen Charlie Stephensin vaihto Dennis Bonvieen ei juuri tunteita herättänyt.

Siirtojen takarajan lähestyessä Lacroix haki rankalla kädellä kovuutta joukkueeseen. Ensin napattiin Bob Boughner Carolinasta, menopuolella vuoden 2004 kolmannen kierroksen varausoikeus ja Saksassa pelaavan Chris Bahenin oikeudet. Seuraava ostos oli Avalanchen aikanaan varaama puolustaja Kurt Sauer. Anaheimiin lähti nuori tsekkipakki Martin Skoula. Colorado hyötyi kaupasta myös vuoden 2005 viidennen kierroksen varausoikeuden muodossa.

Minnesotan hyökkääjä Darby Hendrickson maksoi vuoden 2005 neljännen kierroksen varausoikeuden. Hendricksonin hankinnan myötä Avalanche joutui laittamaan Brad Larsenin waiver-listalle, josta Atlanta Trashers poimi hänet.

Viimeisenä mahdollisena siirtopäivänä Lacroix lähetti Derek Morrisin Phoenixiin. Morrisin hankkiminen oli aikanaan maksanut kaksi hyvää playoff-pelaajaa, Chris Druryn ja Stephane Yellen. Nyt Morris vei mukanaan Steve Reinprechtiä vastaan joukkueeseen hankitun lupaavan yliopistopuolustajan Keith Ballardin. Avalanche sai korvaukseksi ikuiseksi lupaukseksi jääneen Chris Grattonin ja suomalaispuolustaja Ossi Väänäsen.

Matthew Barnaby toi lisää kovuutta Avalanchen hyökkäykseen. Hänen tieltään väistyivät Chris McAllister, viime kesän ykkösvaraus David Liffiton ja toisen kierroksen varausoikeus ensi kesän varaustilaisuudessa.

Koko kauden oli odotettu maalivahtikauppaa. Sellainen nähtiinkin, mutta Tommy Salo ei ollut aivan sitä mitä fanit odottivat. Kallis mies ei kuitenkaan ollut, sillä Edmontoniin matkasi vain Tom Gilbert, ja Colorado sai vielä kuudennen kierroksen varausoikeuden kesän 2005 draftiin.

Marginaalikauppa oli farmissa pelanneen Jordan Krestanovichin vaihto Chris Balaan.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Pierre Lacroix kauppasi kauden mittaan ison kasan Avalanchen tulevaisuutta pois. Paljon nuorta kiekollista osaamista lähti muille maille, ja joukkueeseen liittyi lähempänä uransa ehtoota olevia fyysisen osaston miehiä. Lacroix toimi tässä ja nyt. Kannu piti ottaa kotiin nyt. Eihän tulevaisuudenlupausta kehittyminen odotuksien tasolle ole koskaan taattua, mutta paljon lahjakkuutta hukattiin. Yhtään kauden aikana tehdyistä kaupoista ei voi suoralta kädeltä tuomita täydelliseksi flopiksi, mutta sen paremmin ei voi ylistää Lacroix'n neroutta - vielä.

Mitä tästä eteenpäin? Hankinnoista Selänteen, Kariyan, Konowalchukin, Worrellin, Nikolishinin, Salon, Barnabyn ja Boughnerin sopimukset päättyvät. Konowalchuk ja Nikolishin ovat tämän kauden näyttöjen perusteella ne, joiden nimi on ensisijaisesti saatava papereihin, mutta ketkä muut palaavat vielä Kalliovuorille?

Dynastia, jota ei ollutkaan

1990-luvun alussa Quebec Nordiques oli NHL:n heittopussi. Tämä toi joukkueelle kolme peräkkäistä ykkösvarausoikeutta. Mats Sundinin, Owen Nolanin ja ennen kaikkea Eric Lindrosin varaaminen nosti kuitenkin pohjalla kyntäneen laivan kurssin kohti huippua. Kun lisäksi myöhäisemmillä varausvuoroilla oli poimittu sellaisia nimiä kuin Joe Sakic, Adam Foote, Stephane Fiset ja Valeri Kamensky, perusta menestykselle oli luotu. Viimeinen silaus saatiin, kun Lindros kaupattiin Philadelphiaan. Sen kaupan myötä Peter Forsberg ja Mike Ricci pukeutuivat sinivalkoiseen paitaan.

Paljon jo tuossa vaiheessa valmiita pelaajia, jotka kaikki olivat vielä uransa alussa. Mahtuu joukkoon tietysti pari hutivaraustakin (Todd Warriner, Ryan Hughes, Daniel Dore) ja pari muualle hukattua lupausta (Anson Carter, Bill Lindsay), mutta varsin järkevästi joukkuetta rakennettiin. Vieläkin suurempaa kalaa oli tarjolla, sillä vuonna 1990, jolloin Nordiques varasi Nolanin, olisi tarjolla ollut myös Jaromir Jagr. Mutta Nordiques halusi pelaajan, joka olisi heti valmis NHL:ään ja päätyi vahvaan Nolaniin. Jälkeenpäin voi vain miettiä, millaista jälkeä olisi tehnyt ylivoimaviisikko Jagr-Sakic-Forsberg-Sandis Ozolinsh-Claude Lemieux.

Kaikki puhuivat uudesta dynastiasta. Nordiquesia verrattiin vuosikymmenen takaiseen Edmonton Oilersiin, joka päätti New York Islandersin nelivuotisen valtakauden ja hallitsi NHL:ää 1980-luvun lopun. Ennusmerkit olivat olemassa.

Kaudeksi 1995-96 Quebec Nordiques muutti Denveriin ja muuttui Colorado Avalancheksi. Tämä mahdollisti Patrick Royn siirron organisaatioon - Montreal Canadiens ei olisi koskaan myynyt huippuvahtiaan Quebeciin.

Keväällä Joe Sakic saikin kohottaa Stanley Cup -pokaalin käsivarsilleen. Tässäkö olisi uuden ajanjakson alku?

Ei ollut. Avalanche voitti kyllä kannun myös keväällä 2001, mutta samanlainen dominointi, mihin Montreal Canadiens, New York Islanders ja Edmonton Oilers olivat aikanaan pystyneet, ei onnistunut. Pikemminkin dynastiaa loi Detroit, mutta myös New Jersey Devils ja Dallas Stars tunkivat apajille. Monta kertaa menestyminen jäi pienestä kiinni, mutta lopulta vain voittajat muistetaan. Ja voitot menivät muille.

Ei sinällään. Avalanche oli lähellä voittoa myös 1997, 1999, 2000 ja 2002. Seuran historian seitsemän ensimmäisen kauden aikana kuusi kertaa oltiin enemmän tai vähemmän lähellä voittoa. Pienet marginaalit johtivat lopulta siihen, että Stanley Cup -pokaalin kylkeen kaiverrettiin vieraita nimiä. Yhdeksässä vuodessa Avalanche on voittanut myös kahdeksan divisioonamestaruutta ja kaksi kertaa NHL:n runkosarjan.

Varaukset metsään

1990-luvun loppupuolella varauksetkaan eivät osuneet kovin hyvin kohdalleen. Hyvänä esimerkkinä käy vuosi 1998, jolloin Avalanche pääsi varaamaan ensimmäisellä kierroksella peräti neljästi ja vielä toisen kierroksen ensimmäisenä joukkueena. Ensimmäisenä napattu Alex Tanguay kyllä kuuluu tällä hetkellä joukkueen avainmiehiin, mutta Martin Skoula, Robyn Regehr, Scott Parker ja Ramzi Abid luovat uraa muissa organisaatioissa. Etenkin Regehrin perään katsellaan tällä hetkellä kaiholla.

Avalanchen aikana tehdyistä ykkösvarauksista Tanguay on ainut, joka edes pelaa joukkueessa. Mihail Kuleshov ja Petr Budaj tosin kuuluvat vielä organisaatioon, mutta Marc Denis, Peter Ratchuk, Kevin Grimes, Vaclav Nedorost, Jonas Johansson ja David Liffiton on jo hukattu muualle - kuka muihin NHL-seuroihin, kuka Eurooppaan. Kuleshov pelaa Avalanchen farmissa Hersey Bearsissa, mutta siellä hänen panoksensa on "next-to-nothing".

Kärkipuolen varaukset ovat pääsääntöisesti menneet harakoille. Avalanchessa roolia ottaneet pelaajat on varattu suurilla numeroilla: Marek Svatos 227, Riku Hahl 183, Dan Hinote 167, David Aebischer 161, John-Michael Liles 159, Cody McCormick 144…

Vaihtuvuus joukkueessa on ollut suurta. Kevään 2001 Stanley Cup -joukkueesta on jäljellä kahdeksan pelaajaa, parhaasta päästä tosin. David Aebischer toimi kakkosvahtina, mutta Joe Sakic, Peter Forsberg, Rob Blake, Alex Tanguay, Milan Hejduk, Adam Foote ja Dan Hinote näyttelivät pääosia. Ensimmäistä voittoa juhlineista pelaajista jäljellä on enää kolme: Sakic, Foote ja Forsberg.

Viime vuosien trendi on ollut nimekkäiden vahvistusten hankkiminen juuri ennen siirtoajan loppua. Ray Bourque, Rob Blake, Theo Fleury, Darius Kasparaitis ja kumppanit ovat tulleet sinetöimään mestaruutta, tai hakemaan puuttuvaa sormusta kokoelmiinsa. Näissä kaupoissa on yleensä menetetty joku lupaava nuori, usein turhaan. Bourque jatkoi vielä toisenkin kauden Avalanchessa, ja Blake pelaa edelleen joukkueessa, mutta monet muut ovat kesän tullen solmineet sopimuksen jonkin muun seuran kanssa. Ja Avalanche on jäänyt vaille korvauksia.

Pierre Lacroix ei yleensä ole lähtenyt kesäisin haalimaan kalliita vapaita agentteja joukkueeseen, mutta viime kesänä hänelle suorastaan tyrkytettiin Anaheimin takavuosien tehopari Paul Kariya-Teemu Selänne. Kun vielä Kariya suostui pelaamaan pilkkahintaan, ei Lacroix voinut muuta kuin hyväksyä kaksikon Avalancheen. Maine jääkiekon Real Madridina oli valmis.

Nimekkään joukkueen piti kävellä kaikkien muiden ylitse näytöstyyliin. Mutta onneksi urheilussa kaikki ei aina mene niin kuin olettaisi. Avalanche kärsi koko runkosarjan ajan todella pahasti loukkaantumisista, eikä joukkue missään vaiheessa hitsautunut toimivaksi yhdistelmäksi. Selänteen entinen seura San Jose Sharks pudotti mestarisuosikin pudotuspelien toisella kierroksella.

Nyt dynastia näyttää vetävän viimeisiään. Puolustuksen kivijalka Patrick Roy siirtyi jo viettämään eläkepäiviään. Joukkueen sielu Joe Sakic täyttää kesällä jo 35 vuotta. Hän on edelleen NHL:n ehdotonta eliittiä, mutta totuus on, ettei mies enää nuorru. Palaako Peter Forsberg enää Denveriin? Huhut vievät tätä maailman tämän hetken parasta kiekkoilijaa takaisin kotiin MoDon paitaa, vaikkei NHL:n työsulkua tulisikaan. Sama osoite lienee myös maalivahti Tommy Salolla, jolla on ensi kaudesta optio, suuruudeltaan hulppeat neljä miljoonaa dollaria. Salon jatkaminen organisaatiossa onkin äärimmäisen epätodennäköistä, onhan taustalla hyvät suhteet ylös Avalanche-johtoon omistava Philippe Sauve ja lahjakas slovakkivahti Peter Budaj.

Foppan jäähyväiset?

Eric Lindros -kauppa toi aikanaan Peter Forsbergin pelaajaoikeudet Colorado Avalanchelle. Jälkeenpäin tarkastellen Avalanche ei olisi jäänyt kaupassa tappiolle, vaikka korvauksena Lindrosista ei olisi tullut mitään muuta. Ron Hextall, Steve Duchesne, Mike Ricci, Chris Simon ja ykkösvarausoikeus olivat pelkkää bonusta.

Sen paremmin Lindros kuin Forsbergkään ei ole pystynyt pelaamaan uraansa terveenä. Päinvastoin, Forsbergin ura on täynnä loukkaantumisia. Milloin on remontoitu nilkkaa tai alavatsaa, milloin poistettu pernaa. Paljon hän on kuitenkin ehtinyt saada aikaan. Kahden Stanley Cupin lisäksi miehen palkintokaapista löytyy niin MM- kuin olympiakultaakin. Koko NHL-uransa ajan Forsberg on edustanut vain yhtä organisaatiota.

Onko yksi ajanjakso Colorado Avalanchen historiassa päättymässä? Onko seuraava Forsbergiin liittyvä tapahtuma Pepsi Centerissä #21:n vetäminen kattoon? Sitä mieltä ovat monet asiantuntijat. Kaiken voittanut Forsberg on palaamassa kotiin Ruotsiin ja MoDoon, vaikka NHL:n työsulkua ei ensi kaudeksi tulisikaan.

Forsberg on eronnut denveriläisestä tyttöystävästään, joten oikeastaan mikään ei sido häntä enää Kalliovuorille. Ero pitkäaikaisesta työnantajasta näyttää enemmän kuin todennäköiseltä.

Allekirjoittanut kuuluu niihin ihmisiin, jotka pitävät Peter Forsbergia maailman parhaana jääkiekkoilijana. Jos mies ei jatka Avalanchessa vaan palaa MoDoon, Euro Hockey Tour ja muut Euroopassa pelattavat harjoitusmaaottelut alkavat kiinnostaa aivan eri tavalla kuin tähän saakka. Jos se oli tässä, niin kiitos kaikesta.

Edessä free agent -neuvottelut

Pierre Lacroix joutuu viettämään kesällä paljon aikaa neuvottelupöydässä, sillä lähes kaikkien joukkueen avainpelaajien sopimukset päättyvät. Vain Joe Sakic, Rob Blake, Adam Foote, Ossi Väänänen, Chris Gratton, John-Michael Liles ja Kurt Sauer jatkavat varmuudella Kalliovuorilla. Joukkueen pakisto näyttäisi siis olevan hyvin kasassa lähitulevaisuutta varten.

Teemu Selänne ja Paul Kariya tuskin jatkavat joukkueessa. Kariya pelasi tämän kauden halvalla saadakseen kesäksi UFA-statuksen, eikä Selänteellä juuri ole neuvotteluvaltteja vaisun kauden jälkeen. Selänteellä tuskin on liiemmin intressejä jäädä Coloradoon, eikä sen paremmin Avalanche-johdolla haluja pitää entiseksi maalinsylkijäksi osoittautunut suomalaista. Aika näyttää, lähteekö kaksikko yhdessä metsästämään puuttuvaa sormusta Detroitissa tai New Jerseyssä, ottaako kunnon tilipussin New York Rangersista, vai palaako Selänne mahdollisesti Suomeen. Jos Kariya jää Avalancheen, hän tulee saamaan roiman palkankorotuksen.

Myös Milan Hejdukin, Alex Tanguayn, Matthew Barnabyn ja Karlis Skrastinsin sopimukset päättyivät. Steve Mooren paluusta kaukaloon ei ole mitään takeita Todd Bertuzzin hyökkäyksen jäljiltä. Joka tapauksessa näyttää, että Avalanche olisi menettämässä paperilla kakkosketjuksi asetettavan hyökkääjäkolmikon. Nelosketjun miehiä riittää, ja jos Tanguay jatkaa, myös ykkönen on edelleen huippuluokkaa. Mutta mistä miehen siihen väliin?

Farmista ei kovin montaa helmeä ole kalastettavissa. Nuori Marek Svatos pelasi hienot pudotuspelit toivuttuaan pahasta olkapäävammasta, ja Travis Brigley tuurasi loukkaantuneita hyvin syyskaudella.

Harva näkee Chris Grattonissa uutta kakkossentteriä. Forsbergin saappaita hän ei missään nimessä pysty täyttämään, joten Lacroix saattaa joutua tapojensa vastaisesti heittelemään verkkoja UFA-rintamalle. Tarjolla olisi mielenkiintoisia (ja kalliita) vaihtoehtoja, kuten Keith Primeau, Vincent Damphousse, Petr Nedved ja…Eric Lindros. Vai siirretäänkö Tanguay keskelle?

Myös David Aebischerin sopimus päättyy. Tällä kaudella hän oli liigan halvin ykkösmaalivahti, ja varmasti hinta-laatu-suhteeltaan yksi liigan parhaista pelaajista. Hänen nimensä saaminen sopimuspaperiin onnistunee, mutta taaloja palaa huomattavasti enemmän kuin tällä kaudella. Vapaina agentteina kesään lähtevät sellaiset nimet kuin Nikolai Habibulin, Chris Osgood ja Ed Belfour, mutta heidän peräänsä Lacroix tuskin soittelee.

Saako Granato jatkaa?

Monet näkivät Avalanchen heikoimman lenkin löytyvän vaihtoaitiosta penkin takaa. Päävalmentajana suhteellisen kokematon Tony Granato on se mies, jota ensi kädessä syytetään menestymättömyydestä. Granato istutti Teemu Selännettä katsomon puolella, mikä sai suomalaiset kiekkoasiantuntijat takajaloilleen. Paljon puhuttiin Granaton ja Selänteen huonoista väleistä, ja siitä, miten ne johtivat jälkensä siihen aikaan, kun miehet pelasivat yhdessä San Josessa. Kauden jälkeen kaupunki ei olisi riittävän suuri näille kahdelle. Ja poistuja ei todellakaan olisi Selänne.

Granato ei ole sen paremmin paikallisten fanien suosiossa, mutta Pierre Lacroix näyttää kuitenkin olevan toista mieltä miehen kohtalosta. Ainakin ensimmäisissä kommenteissaan hävityn San Jose -ottelusarjan jälkeen hän jutteli siihen malliin, että Granato käskyttää Avalanche-ryhmää jatkossakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle