Blackhawksin kärkipuolustajien kestävyyttä koetellaan. Päävalmentaja Joel Quennevilleltä ei ole juuri herunut luottoa joukkueen syvyyspuolustajille luottopakki Michal Rozsivalin loukkaantumisen jälkeen. Luottamuksen puute näkyi etenkin sarjan toisessa ottelussa, joka päättyi vasta kolmannessa jatkoerässä Marcus Krügerin voittomaaliin.
Kimmo Timonen (16.45) ja Kyle Cumiskey (18.34) joutuivat tyytymään ottelun kestoon nähden vaatimattomiin jämäminuutteihin. Vertailun vuoksi Ducksin kaksi vähiten pelannutta puolustajaa, Clayton Stoner (28.54) ja Simon Després (34.36), pääsivät lähes kaksinkertaisiin peliaikoihin Ankkojen tasaisemmassa peluutuksessa.
Kolmannen ottelun peluutus noudatteli samoja linjoja: Timosen peliaika jäi alle seitsemään minuuttiin jo toisen kerran ottelusarjassa.
Blackhawks-puolustuksen kärkinelikon kuormitus nousee nykyisellä peluutuksella kohtuuttomaksi sarjan venyessä. Kukaan ei usko lännen finalistin ratkeavan viidessä pelissä. Joukkueet ovat niin tasaiset, että sarjan päättyminen aikaisessa vaiheessa vaatisi jomman kumman maalivahdin romahdusta, mikä ei vaikuta todennäköiseltä nähdyn perusteella.
Duncan Keith on hieno urheilija, mutta jaksaako hän olla isokokoisten Ducks-hyökkääjien murjottavana täyspitkää nyrkkeilyottelua lähentelevän peliajan verran joka toinen ilta?
Blackhawksin valmennusjohdon on mietittävä, miten pakollinen riski otetaan. Annetaanko heikon pelituntuman puolustajille vastuuta, mikä voi kostautua takaiskumaalina, kuten toisessa ottelussa Timosen ylipelatessa vastustajan siniviivalla? Vai puristetaanko kärkipakeista kaikki mehut irti väsymyksen ja loukkaantumistenkin uhalla?
Stanley Cup -finaaliin on turha pyristellä, jos tärkeimpien puolustajien tankki on siinä vaiheessa jo punaisella. Matkaa on vielä jäljellä, mutta pytystähän tässä pelataan. Ei finaaleihin pääsystä hinnalla millä hyvänsä.
