Espoon kasvattina uskallan sanoa sen suoraan: Ehkä me espoolaiset emme ansaitse omaa liigatason joukkuetta.
Osa meistä espoolaisista kieltää, osa myöntää, mutta rakas kotikaupunkimme on silti käytännössä Helsingin lähiö omalla rajoitetulla identiteetillä. Se tekee Bluesin taistelun olemassaolostaan vaikeaksi.
Seuraa ja joukkuetta ei voi syyttää, ei tosiaan. Espoon sinipaidat ovat luoneet kaukalossa oman, vahvan identiteettinsä ja raapivat pisteitä kasaan kelpo tahtiin ottaen huomioon pelaajamateriaalin. Nais- ja juniorijoukkueet ovat kansallista huipputasoa.
Taustaorganisaatio hoitaa hommansa ulospäin kelvollisesti. Markkinointibudjetti ei varmasti ole samalla tasolla kuin Helsingin kahden mahtiseuran, mutta Blues kyllä näkyy Espoon vilkkaimmissa kokoontumispaikoissa, kuten kauppakeskuksissa. Varsinaista keskustaahan meillä ei olekaan.
Ehkä me espoolaiset emme ansaitse omaa liigatason joukkuetta.
Bluesin taloudellista tilaa en ala sen tarkemmin analysoida, mutta eihän se erityisen hyvällä tolalla ole. Kokoonpano on täynnä omia lahjakkaita junioreita - mikä on tietysti hienoa, mutta kertoo siitä, että euroja Liigan huippujyrien naaraamiseen ei ole.
Ja katsomot ovat tyhjinä jo nyt, kun kausi on vasta pyörähtämässä vauhtiin. Seisomakatsomo toki on tukemassa joukkuettaan yhtä äänekkäästi kuin aiemminkin, mutta se nyt vaan ei riitä.
Bluesin fanipohjaa on pyritty laajentamaan jo vuosia, mutta jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu kesken. Jos espoolaiset valitsevat yhä sankoin joukoin HIFK:n tai Jokerit oman kylän poikien sijaan, niin jossain vaiheessa joku lyö hanskat tiskiin.
Se on minulle kiekkofanina pelottava ajatus, sillä sitten meillä ei olisi enää hienoa, loppuun asti taistelevaa Bluesia, joka ei anna ikinä periksi.
Mutta tulisiko Espoolle ikävä?