Mielipide

Aleksi Laakson debyytti toi jättiminuutit

LIIGA / Kolumni
Aleksi Laakso pelasi ensimmäisen liigaottelunsa, kun Blues hävisi Pelicansille niukasti liigakauden avauksessa. Kuinka moni pelaaja on pelannut ensimmäisessä liigaottelussaan eniten koko joukkueesta? Ainakin Aleksi Laakso.

Täysin suuresta tuntemattomuudesta ilmaantui Bluesin paitaan tänä kesänä nuori puolustaja Aleksi Laakso. Laakso pelasi viime vuonna espoolaisten A-junioreissa suurtakaan huomiota herättämättä. Kesän aikana miehen kehitys otti kuitenkin jättiloikan eteenpäin.

– Eipä tässä mikään ole kummemmin muuttunut. Oli mulla viime vuonnakin kiekollinen rooli. Samalla tavalla pitää vaan pyrkiä pelaamaan täälläkin, Laakso sanoo.

Harjoituskauden aikana Laakso vakuutti Bluesin valmennuksen ja hyvät otteet toivat pelipaikan liiga-avaukseen. Ensimmäinen liigaottelu puolestaan toi rutkasti vastuuta. Laakso pelasi yhdessä pakkiparinsa Santeri Heiskasen kanssa koko joukkueesta eniten eli hieman yli 21 minuuttia.

– Kyllä vastuuta tosiaan tuli tänään. Olisi pitänyt vaan paremmin kantaa sitä vastuuta, kun sitä noin paljon tulee. En tässä ihan onnistunut, Laakso ruoski itseään ottelun jälkeen.

Laakso pelasi paljon ylivoimalla ja alivoimaminuuttejakin kertyi Bluesin jäähyillessä. Laakso oli jäällä kahden takaiskun aikana, mutta vastaavasti ylivoimalla kiekko liikkui mainiosti.

– Muutama hyvä hetki oli tänään kiekon kanssa. Ei todellakaan ollut kuitenkaan sitä parasta. Ylivoimalla olisi voinut onnistua paremmin, se jäi kaivelemaan. Ehkä se tästä lähtee kauden mittaan kulkemaan.

Laakson suurimmat vahvuudet löytyvät juuri kiekollisesta pelistä.

– Aleksilla on hyvä ja nopea ensimmäinen syöttö ja hän lukee peliä mainiosti. Kamppailupelaamisessa ja puolustuspelaamisessa jättää vielä välillä vähän turhaa rakoa, mutta uskon, että hänestä tulee vielä kova pelaaja, joukkueen päävalmentaja Petri Matikainen arvioi.

Matikainen piti Laakson liigadebyyttiä lupauksia antavana.

– Ensimmäiseksi oikeaksi liigapeliksi tämä oli oikein hyvä. Hän on esittänyt parempia otteita harjoituskaudella kuin tänään, mutta se on ihan odotettavaa, että aluksi on aina vähän vaikeampaa liigassa.

Aleksi Laaksonkin mielestä ensimmäinen liigaottelu olisi saanut mennä paremmin.

– Ei nyt kauhean hyvät fiilikset jääny. Vituttaa vähän ainakin tuo häviö. Kyllä voitolla olisi ollu mukavampi aloittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle