Mielipide

Aleksi Laakso: Kalasoppaa ja kovaa treeniä

LIIGA / Kolumni
Kiekkoilijan "loma", eli omatoimijakso, alkoi kesäkuun alussa. Sitä ennen Vaasassa hiki virtasi ja laulukin raikui.

Juhannuksen korville ollaan tultu, vaikka kesäsäät antavatkin odottaa vielä itseään. Vaasa alkaa tuntua jo omalta kaupungilta ja uuteen pukukoppiinkin olen päässyt asettumaan. Auton radiosta kuuntelen tällä hetkellä pelkkää Radio X3M:iä oppiakseni ruotsin kielen. Onhan se hyvä täällä rannikolla osata jo pelkästään siksi, että pääsee samalle aaltopituudelle vieruskaveri Erik Riskan kanssa.

Omatoimiselle jaksolle jäimme kesäkuun alussa seitsemän viikon yhteisharjoittelun päätteeksi, eli pari viikkoa olemme jo viettäneet "lomalla". Jääkiekkoilijoiden tapauksessa omatoimisella jaksolla tarkoitetaan siis kesäaikaa, jolloin saa itse päättää milloin ja miten harjoittelee.

Painokelkka  mukaan ja kestävyystreenit  laskettelurinteen hissiväylää juosten

Lomalta se kylläkin tuntuu, kun ei tarvitse kellon mukaan mennä ja harjoittelun pystyy soveltamaan yhteen lomareissujen kanssa. Omalla kohdallani kesäkuun Maltan reissulla harjoittelu kyllä onnistuu. Onhan siellä hiekkarantaa, jota juosta ja hotellin sali käytettävissä.

Himoksella vietettävä juhannus sen sijaan saattaa tuottaa pientä haastetta harjoitteluun. Toki pystyyhän sielläkin homman hoitamaan, kun käyttää mielikuvitusta. Painokelkka vaan mukaan ja käy tekemässä kestävyystreenit aamulla laskettelurinteen hissiväylää juosten.

Totuuden nimissä on muistettava, että kesä on rentoutumisen aikaa. Harjoittelun lisäksi kalastellaan, nähdään kavereita ja reissaillaan. Tehdään asioita, joihin talvella on vähemmän aikaa.

Uuteen kaupunkiin ja joukkueeseen tutustuminen alkoi 13.4. räntäsateessa Kaarlen kentällä. Fysiikkaguru Harri Yrttiaho otti pelaajat suojiinsa. Noina päivinä muistaa, miksi kannattaa keväällä pelata mahdollisimman pitkään. Mieluummin sitä pelaisi pudotuspelejä kuin aloittaisi harjoitukset lumisateessa. Hyvä henki porukassa kuitenkin potki eteenpäin ja hyvin rytmitetty harjoittelu antoi uskoa, että kaikki tehdään tähdäten johonkin, eikä vain harjoitusmäärien takia ajatuksella "mitä enemmän, sitä parempi".

Kesätreenikausi oli siis jaksotettu siten, että alkuun oli kaksi viikkoa kuivatreenejä, vappuviikko oli vapaa ja sen jälkeen siirryttiin jääharjoitteluun. Jääharjoittelujaksoa kesti neljä viikkoa.

Ensimmäiset kaksi viikkoa menivät ainakin allekirjoittaneella uusiin harjoitussysteemeihin totutellessa. Käytössä olivat painokelkat, rullat, kuminauhat, kuntopallot, jumppapallot ja niin edelleen. Harjoituspaikkoina käytimme Kaarlen yleisurheilukenttää, Wasa Sports Clubia, Botniahallia, uimahallia ja jäähallia.

Viikot pitivät sisällään kymmenen harjoitusta. Maanantaina oli kahdet treenit: aamulla kimmoisuutta ja illalla voimaa salilla. Tiistaiaamuna oli koordinaatiota ja illalla kovempi voimaharjoitus salilla sekä kestävyysharjoitus. Keskiviikot olivat palauttavia päiviä, jolloin pelasimme esimerkiksi jalkapalloa ja jumppasimme kevyesti. Keskiviikot katkaisivat viikot hyvin, jolloin sai ladattua akkuja loppuviikkoon. Torstaiaamuina oli painokelkkoja vetäen nopeutta ja räjähtävyyttä. Illalla oli jälleen saliharjoitus. Perjantaina treenasimme vain aamuisin kovan saliharjoituksen. Viikonloppuisin omalle vastuulle jäi jonkin aerobisen harjoituksen tekeminen.

Ennen omatoimijakson alkua kolisteltiin rautoja porukalla.
Ennen omatoimijakson alkua kolisteltiin rautoja porukalla.
Kuva © Harri Yrttiaho

Vapaata vappuviikkoa edelsi Sport-faniristeily Turusta, jonne lähti koko joukkue mukaan. Risteilyllä me uudet pelaajat pääsimme esittäytymään faneille, joita olikin saapunut mukavasti paikalle. Samassa tilaisuudessa järjestetyssä huutokaupassa pelipaidat ja muu Sport-tavara vaihtoi omistajaansa. Risteilyn päätähtenä esiintyi Klamydia, tottakai.

Vappuviikon jälkeinen jääharjoittelu jakso alkoi kaksipäiväisillä testeillä Botniahallissa. Pelaajien iloksi testien kuningaslaji - 30 minuutin juoksutesti - oli peruttu. Syynä liian lyhyt hallivuoro. Jäljelle jäi 5-loikka, kuntopallon heitto pään yli, 30 metrin nopeus, yhden jalan kyykkytesti, leuat lisäpainolla, staattinen-, ja esikevennetty hyppy.

Kun testit pidettiin aamulla, oli iltapäivällä mahdollisuus mennä jäälle testaamaan uusia varusteita ja ottamaan muutenkin tuntumaa kiekkoon, olihan edellisestä jääharjoituksesta kulunut jo viikkoja. Nämä valmistavat jäät totuttavat myös nivusia ja muuta kroppaa luistelun sekä kamppailun tuomaan rasitukseen ja ennaltaehkäisevät näin loukkaantumisia.

Jääjaksolla 4.5.-31.5. olimme jäällä seitsemän kertaa viikossa. Siihen kun lisätään päälle fysiikkaharjoittelu, niin raskas paketti oli valmis. Keskiviikot olivat edelleen palauttavia, mutta nyt jumpattiin speedot jalassa uimahallilla.

Erikoismaininta Järvisen kappaleelle, joka kertoi hänen hurjista nuoruusvuosistaan Hattulassa

Itselleni oli oikeastaan ensimmäinen kesä, kun olen ollut näin paljon jäällä. Huomasinkin, miten helpompaa on ainakin pääkopalle rakentaa kuntoa jäällä kuin juosten Kaarlen kenttää ympäri.

Jäällä painopiste oli henkilökohtaisessa taidossa pelipaikkakohtaisesti ja toistoja tuli paljon. Puolustajat harjoittelivat siniviivapelaamista ja laukauksia. Hyökkääjät hioivat maalineduspelaamistaan, kuten ohjauksia ja maskipelaamista. Lisäksi mukana oli kamppailuosuuksia, mutta pelitapa-asiat jätettiin myöhemmäksi.

Kova seitsemän viikon rasitus näkyi testeissä, jotka pidettiin juuri ennen omatoimiselle jaksolle jäämistä. Testitulokset siis tulivat alaspäin tai ainakin pysyivät samassa jumista johtuen. Tällä kertaa juostiin myös tuo surullisen kuuluisa päämatka 30 minuuttia.

Tuon tuskan takana koitti kuitenkin kauan odotettu kesätreenien päätös, kun kokoonnuimme yhteiselle lounaalle jäähallin ravintolaan wingseille. Tässä vaiheessa onkin kiitettävä jäähallin kokkia, ruokahuolto oli nimittäin kunnossa koko treenijakson. Harvemmin olen törmännyt jäähallin menuun, johon kuuluu herkkuja naudan sisäfileestä tortilloihin.

Yhteisen ruokailun jälkeen bussi vei joukkueen satamaan, josta seilasimme m/s Tiiralla Kuusisaareen Jannen saluunaan, jossa paljut ja saunat odottivat lämpiminä. Iltaan kuului erikoisuutena livemusiikki, jota trio Niko Peltola - Mika Järvinen - Samuli Kivimäki tarjoili. Erikoismaininta Järvisen kappaleelle, joka kertoi hänen hurjista nuoruusvuosistaan Hattulassa.

Kala-Janne tarjoili vielä kalasopat ennen lähtöä kaupunkiin, jossa joidenkin osalta ilta vielä jatkui. Tästä porukka hajaantui kesäloman viettoon. Kelpo päätös yhteisille kesätreeneille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös