Mielipide

Alain Vigneaultilla riitti itseluottamusta hamaan loppuun saakka, Rangers-johdolla ei

NHL / Kolumni
Alain Vigneaultin viiden vuoden taival New York Rangersin päävalmentajana tuli päätökseen lauantai-iltana. Keväällä 2014 Rangersin finaaliin valmentanut Vigneault menetti otteen pelaajiinsa ja kanadalaisen pelikirja näki parasta ennen -päiväyksensä. Sijoitus oman divisioonan häntäpäässä oli viimeinen niitti Vigneaultin arkkuun.

New York Rangersin kausi päättyi rumaan 0−5-tappioon Philadelphia Flyersin vieraana, mutta organisaatio oli siirtänyt katseensa jo tulevaan. Siirtorajan tyhjennysmyynti antoi ensimmäiset palaset joukkueen uudelleenrakennukseen, mutta suurin muutos nähtiin runkosarjan viimeisenä päivänä. Vain muutama tunti kauden päätyttyä GM Jeff Gorton ilmoitti erottaneensa viisi kautta joukkuetta valmentaneen Alain Vigneaultin.

Vain muutamaa tuntia aikaisemmin Vigneault vakuutteli toimittajille palaavansa penkin taakse seuraavalla kaudella. 

Kanadalaisvalmentajan itseluottamus ei rakoillut edes loppumetreillä.

− Kyllä, uskon palaavani penkin taakse myös ensi kaudella. Omasta mielestäni valmennusryhmämme on yksi organisaatiomme vahvuuksista. 

Kanadalaisvalmentajan itseluottamus ei rakoillut edes loppumetreillä. 

Vigneault tuli Rangersin penkin taakse kesällä 2013, kun John Tortorella sai väistyä kuvioista. Vancouver Canucksin Stanley Cup -finaaliin johdattanut Vigneault onnistui heti ensimmäisellä kaudellaan samassa tempussa Rangersin kanssa, mutta Los Angeles Kings oli finaalissa parempi otteluvoitoin 4−1.

Jos Rangers haluaa suorittaa uudelleenrakennuksensa oikein, on joukkueen uusittava pelityylinsä uuden valmentajan opein. Vigneaultin vastaiskuihin perustunut hyökkäyspeli tuli vastustajille liian tutuksi, eikä Rangersista löytynyt enää tarpeeksi sopivia pelaajia kyseiseen pelityyliin.

Kun Vigneault sai potkut Canucksista kesällä 2013, paikallinen media kritisoi valmentajaa kolmesta syystä. Vaikka joukkue selviytyikin Stanley Cup -finaaliin keväällä 2011, Canucksin pudotuspeliesitykset vaihtelivat hyvästä erittäin huonoon. Tilanne oli Rangersin kohdalla varsin samanlainen.

Finaalitappiota seurasivat heikot sarjat Penguinsia (2015), Lightningia (2016) ja Senatorsia (2017) vastaan. Pudotuspelien ulkopuolelle jääminen ei kuitenkaan ollut viimeinen naula Vigneaultin arkussa.

Rangers-GM Gorton korosti helmikuussa, että organisaatio tekee kaikkensa uudistaakseen kokoonpanoaan nuorilla pelaajilla. Hyökkääjät Filip Chytil ja Lias Andersson saivat antaa näyttöjä loppukaudesta, puolustajat Neal Pionk ja John Gilmour pelasivat molemmat vajaa 30 runkosarjaottelua jo tällä kaudella.

Kuten Vancouverissakin, Vigneault sai paljon kritiikkiä nuorten pelaajien kehittämisestä ja kohtelusta. Kerta toisensa jälkeen Vigneault valitsi veteraanipelaajan nuoren pelaajan sijaan.

Rangers kärsi kuluneella kaudella loukkaantumisista, eikä kokoonpano ollut missään nimessä liigan kärkiluokkaa. Vigneault ei helpottanut tilannetta epäonnistuneilla kokoonpanopäätöksillään.

Kun John Tortorella sai potkut keväällä 2013 Boston Bruinsia vastaan hävityn pudotuspelisarjan jälkeen, Rangersin organisaatio oli melko samanlaisessa tilanteessa kuin nyt. Joukkue tarvitsi tuolloin uusia ajatuksia, uusia kasvoja. Tortorellan räyhääminen oli nähty ja oli aika siirtyä eteenpäin.

Vigneault ei heitellyt katsojia vesipulloilla tai väitellyt paikallistoimittajien kanssa, päinvastoin. 56-vuotiaan kanadalaisvalmentajan tunteiden peittely tarttui lopulta koko joukkueeseen ja Rangersista tuli koko liigan hajuttomin ja mauttomin joukkue. Kun Brad Richardsin ja Martin St. Louisin kaltaiset johtavat katosivat kuvioista, joukkue jäi ilman selvää johtajaa − niin kaukalossa kuin penkin takanakin.

New Yorkissa eletään mielenkiintoisia aikoja. Rangers on tunnetusti yksi liigan aktiivisimmista joukkueista kesän siirtomarkkinoilla. Tänä kesänä joukkue on uusien pelaajien lisäksi mukana myös valmentajamarkkinoilla. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös