Näinhän se hyvässä draamassakin menee, että ympäri käydään ja yhteen taas tullaan.
Jarome Iginla oli maaliskuussa menossa Bostoniin. Näin tarinat kertovat. Totuus diilin vaiheista voi olla monenlainen. Ymmärsikö kukaan todella väärin vai ei, on kokonaan toinen juttu. Yksi asia silti säilyy. Iginla valitsi Pittsburghin Bostonin yli eikä ainakaan vielä ole joutunut katumaan.
Sen aikaisen tiedon valossa Iginla pelasi varman päälle, mutta nyt vasta todella nähdään valitsiko hän seuransa oikein. Ainakin mies oli rajoittanut seurahaarukkansa todella hyvin, sillä listalta löytyivät juuri ne neljä seuraa, jotka taistelevat nyt finaalipaikoista.
Iginla itse tulee varmasti tekemään parhaansa sen eteen, että joukkuevalinta olisi osunut nappiin. Hän tekee kaikkensa Penguinsin voiton eteen ja piiskaa samalla muita eteenpäin. Siitä huolimatta Iginlasta ei ikinä tule Pittsburghin miestä. Ei, vaikka hän kannua nostelisikin Penguinsin mukana. Hän säilyy Calgary Flamesin miehenä. Joskus joukkue vain ei ole kapteeninsa tai parhaimman pelaajansa arvoinen.
Iginla pelasi Calgaryssa aina vuodesta 1996 lähtien. Sinä aikana Calgary selvisi pudotuspeleihin viisi kertaa. Keväällä 2004 aina finaalin asti, jossa hävisi piinallisesti Tampa Baylle seitsemännessä ottelussa. Neljästi tie katkesi pudotuspelien avauskierroksella ja loput yksitoista kertaa Flames ei selvinnyt edes pudotuspeleihin.
Ei siis ihme, että Iginlalle haluttiin antaa mahdollisuus. Muutoin lähes kaiken voittaneena kannun puuttuminen kokoelmasta on suuri surku. Kaapista löytyy junioreiden MM-kultaa, World Cupin voitto, aikuisten maailmanmestaruus, kaksi olympiakultaa, NHL:n maalikuninkuus kahdesti, pistepörssin voitto, tunnustusta niin johtajuudesta kuin hyväntekeväisyystyöstä.
Nyt unelma on jälleen lähempänä kuin Calgary-vuosina sitä yhtä finaalipaikkaa lukuun ottamatta. Silti ollaan vielä kaukana. Sen Iginla varmaan muistaa vuodelta 2004 eikä tule nuolaisemaan ennen kuin oikeasti tipahtaa.
Iginla ei ole tottunut urallaan epäsuosioon. Hän on varmasti yksi pidetyimmistä pelaajista NHL:ssä ja on harvinaista kuulla tai lukea poikkipuolista sanaa siitä. Silti Bostonissa ollaan taatusti varauduttu ottamaan mies asianmukaisin menoin vastaan, kun konferenssifinaali siirtyy sinne.
Niin tehtiin jo ennen pudotuspelien alkua, kun Penguins vieraili Bostonissa. Aivan sama mikä oli Iginlan lopullinen syy päättää Pitsburghin puolesta ja Bostonia vastaan; parempi voittomahdollisuus, paremmat pelikaverit, kivemmat pelipaidat vai peräti käskevä vaimon tai lasten sana.
Se, ettei mies pukeutunut B-paitaan on riittävä syy. Olisi riittävä minullekin, ja tällaisista tekijöistä saa pudotuspeleihin aikaiseksi loistavan lisälatauksen. Kaikki mahdolliset syyt otetaan vastaan. Vastustajahan ottaa jossain määrin nuppiin joka tapauksessa. Joka kerta kun epäsuosittu mies koskee kiekkoon, buuaus alkakoon.
Draaman kaaren suhteen kätevästi Boston Bruins hankki Iginlan menetettyään riveihinsä toisen veteraanipelaajan. Miehen, joka jahtaa kovasti uransa kolmatta kannua. Iginlaa ja Jaromir Jagria yhdistää tulevaisuus Hockey Hall of Famessa. Tässä sarjassa heitä yhdistää myös tavanomaista suurempi epäsuosio vastustajan yleisön silmissä.
Pittsburghissa Jagr muistetaan paitsi yhdestätoista pelivuodestaan seuran väreissä, myös tietyistä legendaarisista kommenteistaan. Viimeisimmäksi vaikkapa siitä, että Jagr ilmaisi agenttinsa välityksellä kesällä 2011 sydämensä olevan Pittsburghissa. Tämä rakkaushan sittemmin realisoitui yleisön silmissä perin kummallisella tavalla, kun Jagr liittyikin Pittsburghin pahimman vihollisen Philadelphia Flyersin leiriin.
Totuus siitäkin voi olla tarua ihmeellisempi. Jos Iginla tai Jagr nousee ottelusarjan ratkaisupelaajaksi, toisella puolella on syytä ylimääräiseen, hieman vahingoniloiseenkin riemuun ja toisella syytä kitkerään katkeruuteen.
