Mielipide

Pelit eivät lopu Las Vegasissa lyhyeen tälläkään kaudella: Golden Knightsilla on reservissä voimaa

NHL / Kolumni
Kohtalaisen pelaajavaihtuvuuden kesällä kokenut Vegas Golden Knights ajautui loukkaantumissumaan tämän kauden alussa. Kausi lähti pelillisesti erittäin nihkeästi käyntiin, mutta epäilijöistä huolimatta Las Vegasissa voidaan jälleen kokea ihme.

Reilu vuosi sitten, lokakuun ensimmäisenä 2017, koettiin Las Vegasissa massa-ampuminen ja murhenäytelmä, jonka kaltaisia ei maailman historiassa ole tapahtunut aiemmin tässä laajuudessa. Radikalisoitunut ja mielenterveysongelmista kärsinyt ampuja vei hengen 58 ihmiseltä, haavoittaen samalla yli 800 ihmistä tekonsa seurauksena.

Vain kolme päivää ennen NHL-kauden alkua tapahtunut massamurha liimasi Las Vegasin laajennusjoukkueen kiinni osaksi Vegas-yhteisöä ja antoi sen pelaajille syyn pelata myös jonkin muun kuin oman edun vuoksi. He pelasivat toisilleen ja he pelasivat yhteisölle.

Joukkueen tuleva menestys löi kiekkoyhteisön ällikällä. Selittäviksi tekijöiksi nostettiin kauden aikana edellä mainitun murhenäytelmän tiivistämä ryhmähenki, valmentaja Gerard Gallantin pelisysteemi, hyvin luistelevat pelaajat ja pelaajiston henkilökohtaiset venymiset otteluissa.

Kesällä joukkueen lento loppui ja se koki selvän tappion Washington Capitalsille Stanley Cup -finaaleissa. Finaalitappion ja nihkeän alkukauden seurauksena moni kiekkotietäjä on ollut valmis ennustamaan seuralle lähitulevaisuutta korkeintaan sarjan keskikastissa, mutta joukkueen taianomaisella tarinalla on vielä mahdollisuus jatkua.

Loukkaantumiset sotkivat ketjukemiat

Joukkue joutui luopumaan viime kesänä hyvistä pistemiehistä, James Nealista ja David Perronista. Heitä korvaamaan tulleiden Paul Stastnyn ja Max Paciorettyn alkukausi on sujunut loukkaantumisista toipuessa.

Stastny loukkaantui kolmannessa runkosarjan ottelussa Buffalo Sabresia vastaan ja on sivussa vielä ainakin marraskuun ajan. Entinen Montreal Canadiensin kapteeni Max Pacioretty puolestaan joutui lopettamaan viime kautensa maaliskuussa polvivamman vuoksi. Paciorettyn loukkaantumiset jatkuivat alkaneella kaudella, kun hän joutui jättämään väliin neljä ottelua ylävartalovamman vuoksi.

Stastnyn ja Paciorettyn lisäksi loukkaantumisista ovat alkukaudella kärsineet muun muassa toisen ketjun laitahyökkääjä Alex Tuch ja 29 maalia viime kaudella värkännyt Erik Haula, jonka paluu tositoimiin voi venyä ensi vuoden puolelle. Loukkaantumisten ohella joukkueen ykköspakki Nate Schmidt hyllytettiin 20 pelin ajaksi dopingrikkeen vuoksi.

Mikäli loukkaantumisten kanssa kamppailleet pelaajat kuntoutuvat loppuvuoden aikana täyteen kuntoonsa, antaa se joukkueelle mahdollisuuden rakentaa ylemmät ketjut uudelleen. Joukkueella on ollut vaikeuksia maalinteon kanssa ja muun muassa kunnossa olevien Stastnyn ja Paciorettyn avulla joukkue muuttuu vaarallisemmaksi.

Tilastoanalyysi ennustaa parempaa loppukautta

Tilastollisesta näkökulmasta katsottuna Golden Knightsia voidaan pitää tällä kaudella myös epäonnekkaana. Golden Knights on onnistunut hallitsemaan peliä vastustajiaan vastaan (Corsi 56,3 % viidellä viittä vastaan) ja joukkue on laukonut tasaviisikoin 113 kertaa useammin kuin vastustajat, mikä on joukkuekohtaisessa vertailussa kolmanneksi paras lukema NHL:ssä. Kuitenkin joukkue on päästänyt tasaviisikoin 11 maalia enemmän kuin tehnyt.

Edellä kuvattua seikkaa selittävät joukkueen laukaisuprosentti (7,3), joka on romahtanut viime kaudesta, ja joukkuekohtainen torjuntaprosentti (89,3), joka on sarjan seitsemänneksi huonoin. Viime kaudella sarjan heikoin laukaisuprosentti oli 6,2 ja torjuntaprosentti 90,8, joten syytä optimismille tulosten paranemisen suhteen on olemassa.

Pelaajistossa avainasemassa joukkuetilastojen paranemisen kannalta ovat maalivahti Marc-André Fleury ja ykkösketjun sentteri William Karlsson, joka on tällä hetkellä menossa kohti 17 maalin kautta edelliskauden 43 maalin sijaan. Fleuryn kausikohtainen torjuntaprosentti on puolestaan vain kerran tippunut alle 91,5:n edellisen kuuden kauden aikana, joten nykyisen torjuntaprosentin paranemista (90,2) on hyvä syy odottaa vahdin 33 vuoden iästä huolimatta.

Joukkueen identiteetti ei katoa yhdessä kesässä

Ihmismielen ei välttämättä ole hyvä jäädä märehtimään niin valtavia tragedioita kuin Las Vegasissa koettiin reilu vuosi sitten. On kuitenkin epätodennäköistä, että sen myötä syntynyt joukkuehenki ja yhteisöllisyyden tunne olisi jonnekin joukkueen sisältä kadonnut. Joukkue on edelleen suurelta osin kasassa edelliseltä vuodelta ja moni joukkoampumisen uhri parantelee yhä henkisiä ja fyysisiä vammojaan. Kaupunki tarvitsee edelleen joukkuettaan muunakin kuin viihdenumerona.

Ei voida myöskään sanoa, että koko joukkue olisi ollut sekaisin alkuvuodesta. Esimerkiksi joukkueen nelosketjun Will CarrierPierre-Édouard PellemareRyan Reaves työmoraalia on yksimielisesti kehuttu. Golden Knightsin ongelmille on olemassa selkeät syyt, mutta henkiseltä puolelta niitä on turha hakea. Joukkueen tervehtyessä peli voi syttyä jälleen liekkeihin, jolloin tulemme näkemään myös torjuntaprosentin ja laukaisuprosentin korjautumisen lähemmäksi sarjan keskiarvoa.

Eikä pudotuspeleihin ole vielä matkaa kuin kolme pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös