Mielipide

Näkemys: Tehopisteet ovat vain mukava lisä, hengetön TPS tarvitsee Lauri Korpikoskelta eritoten johtajuutta

LIIGA / Kolumni

TPS:n Lauri Korpikoski palasi kaukaloon keskiviikkoillan kotiottelussa Lukkoa vastaan. Paluuta edelsivät IBD-suolistosairaus, josta hän oli syksyyn mennessä lähes kuntoutunut, sekä suolistosairauslääkkeestä johtunut sydänlihastulehdus. Korpikoski kertoi asiasta Ilta-Sanomien haastattelussa.

Korpikosken paluuottelun sykähdyttävämmäksi tilanteeksi jäi toisen erän pommi, josta hänelle tuomittiin kahden minuutin rangaistus myöhästyneestä taklauksesta. Tilanne raivostutti yleisöä, ja kuumensi yleisesti peliä jäällä.

Muuten Korpikosken peli oli ymmärrettävästi vaisua. Omaa kenttäpäätyä kohti ei nähty kovin montaa terävää luistelupotkua, ja kamppailutilanteista "Korppari" lähti yleensä häviäjänä. Peliaikaa kapteenille kertyi silti yli 17 minuuttia. 

Pitkän sairausloman jälkeen kuntoutuminen ottaa aikansa, ja ilmeisesti suolistosairaus vaivaa edelleen. Herääkin kysymys, mikä nyt sitten on yli 600 NHL-pelin konkarin rooli TPS-miehistössä?

Vastaus on johtajuus. TPS kaipaa suurta "liideriä" joukkueeseensa. Kärkikeskushyökkääjä Oula Palve kertoi haastattelussa, että hänen pitäisi jaksaa innostua joka ottelusta ja joka vaihdosta. Turkulaislaumaan siirtynyt Aleksi Salonen puolestaan kertoi siirron yhteydessä, että kopissa on ollut hiljaista ja ääntä pitäisi tuoda sinne.

Korpikoski varmasti parantaa peliesityksiään sairauden asettamien mahdollisuuksien mukaan, mutta peliesityksiäkin enemmän TPS kaipaa pelaajaa, joka herättää kaikki taistoon. Eritoten vaikeimmilla hetkillä. Meriitit ja C-kirjain rinnassa antavat 32-vuotiaalle laiturille auktoriteetin hoitaa homman. Korpikosken kohdalla ei siis kannata tuijottaa orjallisesti tehopistesaraketta, vaan tarkastella joukkueen ja varsinkin sen tähtiyksilöiden peli-ilmettä, tasaisuutta sekä kehonkieltä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös