Karjala-turnauksen yhteydessä kunnioitetaan miesten A-maajoukkueessa pitkän päivätyön tehneen Kimmo Timosen uraa. Ennen lauantain ottelun alkua Timosen uraa muistellaan, puheet pidetään ja entinen huippupuolustaja saa kukkakimppunsa. Lopuksi numerolla 44 varustettu maajoukkuepaita nousee Hartwall Arenan kattoon aplodien saattelemana.
Kuten maajoukkuetoimintaa hallinnoiva Suomen jääkiekkoliitto tiedotti syyskuussa, numeroa ei tällä kertaa poisteta käytöstä. Päätös on pelkästään hyvä.
Siitä ei ole aikaa kuin kolme vuotta, kun Jääkiekkoliitto jäädytti nuorten MM-kotikisojen yhteydessä Saku Koivun, Jere Lehtisen, Ville Peltosen ja Teemu Selänteen pelipaidat. Kaikki he ovat tehneet hienon työn suomalaisen jääkiekon eteen, mutta samalla aukeni ongelma. Mikäli he ansaitsevat numeron jäädytyksen, saman kunnianosoituksen ansaitsee moni muukin.
Jos ja kun halutaan pitäytyä siinä, että jääkiekossa pelinumero on korkeintaan kaksinumeroinen, pelinumerovaihtoehtoja on rajallinen määrä. Jo ensimmäisten jäädytysten jälkeen jouduttiin tilanteeseen, jossa Aleksander Barkov, yksi tämän hetken valovoimaisimmista suomalaispelaajista, ei saanut käyttää omaa pelinumeroaan maajoukkuepaidassa. Ei, vaikka suomalaiskeskushyökkääjä oli jo ehtinyt käyttää samaa numeroa kuin Peltonen.
Jääkiekkoliitto korjasi asian palauttamalla numerot käyttöön. Jatkossa paidat katossa tarkoittavat kunnianosoitusta, mutta nykyhetken pelaajat voivat käyttää numeroita ja samalla tuoda historiaa tähän päivään.
Ainoa särö kuvassa on se, ettei tätä keksitty jo aiemmin.
Yhtään numeroa ei tarvitse ottaa pois käytöstä sen takia, että joku on jossain pelannut jollain numerolla. Ei varsinkaan, mikäli hallin katossa roikkuu jäädytettyjä paitoja liki kaksinumeroinen määrä. Ainakin Suomessa suurin mahdollinen kunnianosoitus on jo kärsinyt inflaation.
Sama Liigaan kiitos
Tällä hetkellä Liiga-joukkueet tuntuvat painavan vain lisää kaasua jäädytysten suhteen, vaikka nämä muistamiset alkavat tuntua siltä, ettei mitään muutakaan oikein ole keksitty. Liigassa voitaisiinkin ottaa maajoukkueesta mallia. Lopettaa numeronjäädytystraditio ja muuttaa katossa olevat paidat enemmänkin seuran kunniagalleriaksi – poistamatta numeroa käytöstä.
Tämän hetken Liigassa paitojen jäädytykset voidaan pääsääntöisesti jakaa kolmeen kategoriaan.
Ensimmäinen kategoria on se, että seura haluaa muistaa vanhoja seuralegendoja yksittäisellä seremonialla, vaikka seuralegendat ansaitsisivat joukkueiltaan enemmän kuin kukkapuskan kerran vuosikymmenessä. Historiaa tulisi kunnioittaa jatkuvasti.
Toinen kategoria ovat omat menestyksekkäät kasvatit. Osin jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa Suomesta on tullut roppakaupalla aivan huippuluokan pelaajia, jotka ovat parikymppisenä lähteneet valloittamaan Pohjois-Amerikkaa ja menestyneet siellä. Suomessa nämä pelaajat nähdään enää korkeintaan uran viimeisinä vuosina tai työsulun aikaan, mutta siitä huolimatta seura haluaa poistaa kyseisen pelaajan pelinumeron käytöstä.
Kolmas kategoria ovat kärjistetysti sanottuna keskinkertaisuudet. Moni pelaaja on tehnyt pitkän ja kunnioitettavan uran Liigassa. Mutta tälle syynä on usein se, etteivät he lopulta olleet tarpeeksi hyviä kiekkoilijoita tehdäkseen uraa Suomea isommissa ympyröissä. Toki mittava ura Suomen pääsarjan kärkirooleissa on hieno urakka, joka vaatii kovaa suoritustasoa vuodesta toiseen.
Kaikki edellä mainittuihin kategorioihin mahtuvat pelaajat ovat äärimmäisen tärkeitä osia seurahistoriaa. He ovat niitä seuralegendoja, joista vanhemmat kertovat hienoja tarinoita jälkikasvulleen. Heidän paitansa ja nimensä saavat olla katossa jatkossakin muistuttamassa menneistä ajoista.
Myös Esa Tikkasen Jokerit-paita saa pysyä hallin katossa ikuisena muistutuksena vanhojen aikojen hölmöilyistä.
Mutta oleellinen asia seuralle on ollut itse pelaaja, ei numero.
Mikä olisi seurahistorian kannalta suurempi kunnianosoitus kuin pelejä ratkova joukkueen oma kasvatti, joka on valinnut pelinumeronsa lapsuuden idolin perusteella, kunnianosoituksena?
Mielestäni sillä tavalla vietäisiin seuratraditiota eteenpäin hienoimmalla mahdollisella tavalla.
