Mielipide

Näkemys: Ilveksen nuoret pelaajat eivät ole täyttäneet ennakkoon asetettuja odotuksia isojen poikien otteluissa

LIIGA / Kolumni
Voitto – tuo urheilumenestyksen mukanaan tuoma ihana mauste – on kiertänyt Tampereen Ilvestä alkaneella liigakaudella kaukaa. Alkukausi on ollut seuran heikoin 24 vuoteen, kun joukkue on jäänyt pisteittä viidessä ensimmäisessä ottelussaan. Osasyy Ilveksen heikkoon menestykseen on ollut joukkueen puolustuspelaamisen aaltoilevissa otteissa.

Kun Liiga-kausi 2019–2020 pyörähti käyntiin Tampereen paikalliskamppailulla syyskuun 13. päivänä Hakametsän jäähallissa, alkoi Ilveksen lähihistorian epäonnisin ajanjakso. Joukkue on pelannut tuosta päivämäärästä lähtien tasan 300 minuuttia ilman ottelun johtoasemaa ja voittoa. Tätä moni keltavihreä tamperelainen ei olisi uskonut tapahtuvan murskalukemin voitettujen harjoitusotteluiden jälkeen. 

Tälle kaudelle Ilves-johto satsasi joukkueeseen niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä isoin nimin, mutteivät nämä pelaajat ole Liiga-otteluissa tuoneet mitään uutta auringon alle − pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Puolustuspäähän joukkue hankki isoimpana nimenä NHL-kaukaloissa tulevaisuudessa viilettävän Lassi Thomsonin, joka onkin jo loistanut isojen poikien otteluissa. Lisäksi nuoreen mutta nälkäiseen puolustuspäähän joukkue teki sopimuksen kokeneiden Kalle Maalahden ja Aleksi Elorinteen kanssa. Vielä harjoituskaudella Maalahti ja Elorinne rauhoittivat joukkueen puolustuspeliä, muttei se maltti ole vielä näkynyt Liigassa ensimmäisen viiden pelin aikana.

Joukkueen hyökkäykseen tuli tällä kaudella tulivoimaa muun muassa viime kaudella Suomen mestaruuden HPK:n riveissä voittaneen Robert Leinon ja Yhdysvalloissa USHL-liigassa pelanneen Matias Maccellin muodossa. 

Leino on esittänyt jossakin määrin lupaavia otteita. Sen sijaan nuoret Maccelli, Thomson ja Santeri Hatakka eivät ole näyttäneet sitä taitoa, jota mediassa oli ennakkoon hehkutettu. Uusista nuorista hankinnoista Antti Saarela ei ole vielä päässyt esittämään taitojaan aikuisten otteluissa Liigan puolella, koska hän loukkaantui harjoituspelikaudella.

Maalivahtikaksikon Lukáš DostálVille Kolppanen oletettiin olevan Liigan ehdottomia kärkimaalivahtipareja. Kaksikko ei ole vielä pystynyt auttamaan joukkuetta menestyksen polulle. Ottelut ovat tosin olleet heille vaikeita, koska kenttäpelaajat ovat hoitaneet oman osuutensa vain välillä. Puolustuspelaaminen on sakannut Ilveksessä alkukaudella eniten.

Ehkäpä hiljattain NHL-leiriltä Ilvekseen paluun tehnyt viime kauden maalikuningas Arttu Ruotsalainen tuo mukanaan menestyksen siemenen Ilves-leiriin. Yksi mies ei kuitenkaan koko kelkkaa käännä, vaan koko joukkueen on syytä löytää voittava vire kentällä.

Muokattu 23.9.19 klo 21:12: Maccelli ei pelannut yliopistossa vaan USHL-liigaa Yhdysvalloissa 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös