Mielipide

Alkukauden flopista pudotuspelien haastajaksi − Blues on NHL:n kuumin joukkue

NHL / Kolumni
Valmentajan vaihdon ja tulokasmaalivahdin vahvojen otteiden myötä St. Louis Blues on noussut NHL:n hänniltä ajankohtaisesti pisimpään voittoputkeen.

On helppo nimetä St. Louis Bluesin kaudesta kaksi keskeistä päivämäärää. 20. marraskuuta Mike Yeo erotettiin Craig Beruben tieltä ja 7. tammikuuta Jordan Binnington aloitti NHL-uransa ensimmäisen ottelun.

Yeon aikana Blues keräsi toiseksi vähiten pisteitä, ykkösmaalivahti Jake Allen oli kaikilla mittareilla NHL:n heikoimpia torjujia ja kärkihyökkääjä Vladimir Tarasenko viimeisteli heikommin kuin alempien ketjujen pelaajat. Lisäksi jopa Alex Pietrangelon kaltaiset tähtipelaajat liikkuivat kauppahuhuissa.

Berubenkaan valmennuksessa joukkueen kurssi ei heti kääntynyt, mutta pikkuhiljaa Blues on hinannut itsensä Läntisen konferenssin hänniltä pudotuspeliviivan yläpuolelle ja vain parin pisteen päähän Keskisen divisioonan kolmossijasta.

Blues on pelannut saman kauden aikana ikään kuin kaksi eri kautta, täyskäännös on lähestulkoon vähättelyä joukkueen kohdalla.

Tämän vuoden puolella Blues on kerännyt eniten sarjapisteitä ja päästänyt neljänneksi vähiten maaleja. Tulokasvahti Binnington onkin ollut NHL-kokoonpanoon päästyään parhaita torjujia millä tahansa mittarilla. Tarasenko puolestaan on löytänyt taas maalijyvänsä ja pelaa parhaillaan yhdeksän pelin pisteputkessa. Sarjasijoituksen noustua Blues-pelaajat ovat alkaneet pudota kauppahuhujen listauksissa.

Blues on pelannut saman kauden aikana ikään kuin kaksi eri kautta, täyskäännös on lähestulkoon vähättelyä joukkueen kohdalla.

Yeon aikana Blues oli laukaisuhallinnalla mitattuna NHL:n kahdeksanneksi heikoin, Beruben aikana puolestaan seitsemänneksi paras. Yeo luotsasi Bluesin parhaimmillaan kahden pelin voittoputkeen, Berube on johtanut joukkonsa ajankohtaisesti NHL:n pisimpään seitsemän pelin voittoputkeen.

Binningtonin noustua torjuntavastuuseen Blues on hävinnyt varsinaisella peliajalla vain kolme peliä, joista kaksi Allenin ollessa torjuntavuorossa. 25-vuotias tulokasvahti on noussut ryminällä NHL-kaukaloihin − nollapeli debyyttiottelussa ja vähiten päästettyjä maaleja vähintään kymmenen ottelua pelanneista maalivahdeista ovat huikeita näyttöjä.

Pienten marginaalien Läntisessä konferenssissa Blues on löytänyt vahvan vireen samaan aikaan, kun valtaosa samoista pudotuspelipaikoista taistelevista joukkueista on kompuroinut samaan malliin kuin Blues alkukaudella.

Pudotuspelien lähestyessä Berube joutuu todelliseen näytönpaikkaan, ettei Blues vajoa uudelleen alkukauden tasolle.

» Lähetä palautetta toimitukselle