Jokereiden tehokas ylivoima kaatoi sarjakärjen

KHL / Raportti
Jokerit väänsi TsSKA:n nurin.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Helsingin Jokerit otti torstaina ison voiton, kun se kaatoi KHL:ää johtavan Moskovan TsSKA:n. Jokerit oli välillä pahassakin pyörityksessä, mutta helsinkiläiset pystyivät puolustamaan tiiviisti, ja iskivät tarvittavat pari maalia ylivoimalla.

Jokereiden ja TsSKA:n taisto oli tiukkaa vääntöä alusta loppuun. Vieraat hallitsivat kenttätapahtumia suurimman osan ajasta, mutta kotijoukkueen puolustuspeli sekä parempi tehokkuus maalinteossa olivat torstain kamppailun ratkaisevia elementtejä.

Tuttuun tapaansa neljällä kentällä tasaisesti jyrännyt TsSKA pelasi välillä pitkiäkin aikoja Jokereiden päädyssä ja loi myös hyviä paikkoja, mutta isäntien puolustuspaketti kesti. Ison osan teki myös maalivahti Janis Kalnins, joka pystyi joko liimaamaan tai torjumaan irtokiekot kulmiin.

Avauserän lopulla Jokerit pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla, ja onnistui iskemään tilanteeksi 2-1. Toisessa erässä vieraiden Maksim Mamim napautti mailallaan Tommi Kivistöä haaroihin ja joutui suihkuun. Ylivoimaa ehti kulua vain muutama sekunti, kun verkko jo heilui. Kahden maalin karkumatka oli tällä kertaa riittävä, ja pisteet jäivät Helsinkiin.

- Tavoite oli puolustaa laadukkaasti vastustajan taito pois. Ainahan huippujoukkue pystyy muutaman paikan saamaan, mutta onnistuimme hyvin, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki mietti.

- Saimme tosi tärkeän maalin 5-3-ylivoimalla, ja samoin siinä viisiminuuttisella heti aloituksesta. Onnistuimme hyvin maalin edestä, ja Geoff Platt teki erinomaista maskia molemmissa ylivoimamaaleissa.

Taisteluasenne miellytti Marjamäkeä

Ottelussa nähtiin kovaa vääntöä ja useita pieniä nujakoita. Vieraiden valmennus oli tyytyväinen taisteluun, mutta hukatut mahdollisuudet harmittivat.

- Ei jäänyt tahdosta ja halusta kiinni. Meillä oli paikkamme, mutta emme onnistuneet hyödyntämään niitä, mietti TsSKA:n luotsi Igor Nikitin.

Aiemmin kaudella Moskovassa käydyssä kamppailussa TsSKA pyyhki Jokereilla jäätä, joten revanssi maistui jokerileirille. Sarjakärki jyräsi tuttuun tapaan laajalla materiaalilla, eikä hellitä painetta oikein missään vaiheessa.

- Taistelun puolesta oli ehkä kauden paras 60 minuuttia, todella hyvin takakarvasimme ja outboxasimme maalin edessä. Ehkä myös puolustuksellisesti paras pelimme, Marjamäki sanoi.

- Toisen erän lopussa ylivoimalla näytti vire jo vähän katoavan, mutta kolmanteen sitten taas piristyimme. Pystyimme pelaamaan vastustajan päässä ja siten säästimme vähän energiaakin. Loppuun asti pelasimme neljällä kentällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle