Seuraesittely - Nashville

Nashville Predators kuuluu NHL:n nuorimpiin joukkueisiin. Seuran perustettiin vuonna 1998 ja se pääsi pelaamaan liigaan saman vuoden syksyllä.

Seuran petoeläintä tarkoittava nimi on lähtöisin sen entisen omistajan Craig Leipoldin kynästä ja se ideoitiin joukkueen logoksi valitun sapelihammastiikerin pohjalta. Nimi on pysynyt, mutta itse logo on muuttunut vuosien varrella kissapedon kasvokuvasta pelkistetymmäksi sivuprofiiliksi.

Leipold päätti luopua Predatorsista kauden 2006-07 päätteeksi, jolloin seuraa oltiin myymässä aina Hamiltoniin asti. Ostajat löydettiin lopulta Tenneseestä ja nykyisin seuran omistaa yksitoistajäseninen Predators Holdings LLC.

Omistajaa pysyvämpi on ollut seuran toimitusjohtaja David Poile, joka liittyi Nashvilleen heti sen ensimmäisellä kaudella NHL:ssä. Ennen Predatorsia Poile työskenteli samassa virassa Washington Capitalsin palkkalistoilla. Samaan aikaan Poilen kanssa palkattiin myös joukkueen päävalmentaja Barry Trotz, joka jatkaa edelleen virassaan.

Poilen ja Trotzin aikana Predators ei ole vielä saavuttanut Stanley Cup -voittoa. Joukkue on kuitenkin päässyt pudotuspeleihin seitsemän kertaa ja noussut toiselle kierrokselle keväällä 2011 ja 2012. Predatorsin farmijoukkue Milwaukee Admirals on tuona aikana voittanut AHL:n mestaruuden kerran.

Nykyisessä kokoonpanossa kapteenin viittaa kantaa puolustaja Shea Weber, joka muodosti pitkään yhden NHL:n kovimmista tutkapareista yhdessä Ryan Suterin kanssa. Suterin lähdettyä Minnesotaan uutta puolustajatähteä odotetaan sveitsiläisestä Roman Josista. Hyökkäyspuolella tulosta tekevät uskollisesti tšekkihyökkääjä Martin Erat sekä seuran kaikkien aikojen ensimmäinen pelaajavaraus David Legwand.

Nashvillessä on majaillut myös lukuisia suomalaiskeikkoilijoita. Heistä kovapalkkaisin on tällä hetkellä maalivahti Pekka Rinne, joka nousi seuran eniten voittoja runkosarjassa (43) torjuneeksi vahdiksi kaudella 2011-12. Muita Nashvillen paidassa pelanneita suomalaisia ovat muun muassa Ville Peltonen (1998-2001), Kimmo Timonen (1999-2007) ja Antti Pihlström (2007-09). Heistä Timonen pitää edelleen hallussaan seuran puolustajien kauden tehopiste-ennätystä (55).

Predatorsin seurahistorian tehokkain pelaaja on Paul Kariya, joka keräsi 85 (31+54) tehopistettä kaudella 2005-06. Hänellä on saman kauden tuloksella myös seuran piste-ennätys, mutta maalikuninkuus siirtyi James Arnottin harteille hyökkääjän osuttua 33 kertaa häkkiin 2008-09. Nashvillen tehokkain tulokas on puolestaan dramaattisesti KHL:ään takaisin karannut Aleksandr Radulov.