Uutinen

Ketterän hyökkäykseen voimaa pohjoisesta

18.4.2018 12:20
Kiekkokiertolaisena kauden 2017-18 viettänyt Aku Kestilä siirtyy Imatralle.

Haastattelu

Mestaruuksia voittanut ja pettymyksiä kokenut Ketterä-ikoni haluaa nähdä imatralaisen kiekon tulevaisuuden: "Kukaan ei odottanut mitään"

12.4.2018 18:00
Mikko Kettunen ei ehkä isolle kiekkoyleisölle sano nimenä juurikaan. Peruspuolustaja, oman roolinsa nöyrästi hoitava 28−vuotias imatralaislähtöinen Ketterä-kasvatti ei otsikoissa loista, mutta paikallisille hän on taatusti iso nimi.

Haastattelu

Uusi aika alkoi syvältä − Ketterä ei lähtenyt pärjäämään Mestikseen "säkällä": "Uskottavuuden palauttaminen on ollut tärkein asia"

27.3.2018 18:00
Kuka muistaa Suomi-sarjan jääkiekkokauden 2012−13? Se alkoi Mestiksen tämän kauden valopilkun eli Imatran Ketterän osalta kymmenen pelin tappioputkella, edeltävät harjoitusottelutkin päättyivät mollivoittoisesti. Peleissä kävi noin 150 silmäparia, eikä tuote ollut uskottava.

Uutinen

Ketterän ensi kauden joukkue rakentuu − Lipiäinen ja Mesikämmen uusina vahvistuksina

27.3.2018 17:03
Ketterä vahvisti ensi kauden hyökkäystään Valtteri Lipiäisellä ja puolustustaan Konsta Mesikämmenellä. Joukkue teki myös jatkosopimuksen usean pelaajan kanssa.

Haastattelu

Twitterin kautta bongattu Mestiksen valopilkun luotsi on ihmistuntija, joka hyväksyy virheet: "Siitä kaikki lähtee"

23.3.2018 15:00
Ketterän puolivälieriin Mestiksen debyyttikaudella luotsannut täysipäiväinen päävalmentaja Maso Lehtonen on avoimuuteen ja vuorovaikutukseen pyrkivä ihmistuntija. Hän ei räyhää pelaajilleen kopissa häviöpelin jälkeen. Lehtosen Ketterässä saa mokata, muttei toistaa samoja virheitä, jos niistä ei opi. Vasta 29-vuotias päävalmentaja näkee, että urheilu on mahdollisuus.

Artikkeli

Kolme syytä, miksi Ketterä ei vielä ollut valmis mitalipeleihin

17.3.2018 16:22
Vahvan runkosarjan jälkeen Imatran Ketterän ensimmäiset Mestiksen pudotuspelit jäivät puolivälierävaiheeseen, kun kokeneempi Jokipojat pudotti imatralaiset suoraan 4− 0-voitoin. Jatkoaika listasi syitä Ketterän kauden päätökselle.

Raportti

Jokipojat marssi välieriin − Ketterä yritti loppuun asti

16.3.2018 22:31
Jokipojat marssi perjantai-iltana Mestiksen välieriin selkein 4−0-otteluvoitoin. Ketterä ei kuitenkaan tehnyt illasta helppoa, sillä imatralaissakki pelasi koko sarjan parhaan ottelunsa. Vielä päätöserän lopulla vaikutti siltä, että edessä olisi jatkoerä, mutta Jokipojat varmisti välieräpaikkansa lopulta 4−2-lukemin.

Kuvakooste

Jokipojat passitti Ketterän tylysti kesälomalle

16.3.2018 22:29
Jokipoikien ja Ketterän välinen neljäs puolivälieräkamppailu tarjosi tasaista vääntöä peräti 2203-päiselle joensuulaisyleisölle. Kotijoukkueen vahva päätöserä ratkaisi kamppailun joensuulaisille lukemin 4-2 (1-0, 0-1, 3-1), ja Jokipojat tiputti Ketterän tylysti kesälomalle otteluvoitoin 4-0.

Raportti

"Hyvää taistelua ja tiivistä puolustamista" - Jokipojat nollasi tylysti Ketterän

14.3.2018 21:52
Jokipojat oli tyly vierailija Mestiksen puolivälierien kolmannessa ottelussa Imatralla. Jäähyjen värittämässä ottelussa joensuulaisvierailija nollasi jämäkällä pelaamisellaan vaisun imatralaisryhmän ja nappasi kolmannen voittonsa ottelusarjasta 3-0-lukemin.

Kuvakooste

Jokipojat nappasi toisen kiinnityksen välieräpaikkaan

12.3.2018 22:13
Jokipoikien ja Ketterän toinen puolivälierätaisto Mehtimäellä tarjosi 1424 katsojalle viihdyttävää pudotuspelilätkää. Kotijoukkue Jokipojat oli toistamiseen Ketterää etevämpi ja nappasi toisen kiinnityksen välieräpaikkaan lukemin 5-3 (2-2, 0-1, 3-0).

Raportti

Kapteeni Pitkänen otti ratkaisijan viitan harteilleen - Jokipojille toinen kiinnitys välieriin

12.3.2018 21:16
Jokipojat oli Ketterää vastaan päätöserään lähdettäessä tappiolla. Kolmannessa erässä esiin nousi kuitenkin joensuulaiskapteeni Samu Pitkänen, joka iski kaksi osumaa ja johdatti joensuulaisryhmän 5−3-voittoon.

Uutinen

Ketterän ja Jokipoikien pudotuspeliavaus toi pelikieltoja

12.3.2018 9:32
Mestiksen pudotuspeleissä nähtiin useita pelikiellon arvoisia tekoja sarjan avauspeleissä. Eniten pelikieltoja jaettiin Ketterän ja Jokipoikien ottelusta, kun Ketterältä kaksi ja Jokipojilta yksi pelaaja saivat tuomion.

Raportti

Ketterällä petti hermot − Jokipojat kiitti ja kuittasi

10.3.2018 20:04
Ketterä ja Jokipojat avasivat pudotuspelikeväänsä lauantaina Imatralla. Kevään tunnelma oli pelissä kohdillaan, sillä se tarjosi sekä komeita maaleja että kuumenevia tunteita. Joensuulaiset varastivat kotiedun itselleen selkein 5−3-voittolukemin.

Artikkeli

Ottelupari: Ketterä - Jokipojat: Mestis-konkari haastaa sarjan yllättäjän

9.3.2018 15:09
Kauden kovimpiin yllättäjiin kuuluva sarjanousija Ketterä jyräsi runkosarjassa lopulta sijalle kolme. Vastaansa Ketterä saa puolivälierissä pudotuspelien vakiokalustoon lukeutuvan Jokipojat. Etelä- ja Pohjois-Karjaloiden välisessä kamppailussa joensuulaiset yrittävät pysäyttää pistepörssin kärkinimet.

Kuvakooste

16 ottelun pisteputki ja runkosarjan toinen sija – SaPKo voitti Ketterän selvin numeroin

7.3.2018 22:13
Imatran Ketterä saapui SaPKon vieraaksi Talvisaloon. Ottelu oli panokseton, koska molemmat joukkueet olivat varmistaneet sijansa runkosarjassa ennen illan kamppailua. Alku mentiin tasaisissa merkeissä ja maaleja tehtiin vuoron perään. Pässipaidat menivät kuitenkin menojaan ja voittivat ottelun selvin 8-3-lukemin.

Raportti

SaPKo murjoi Ketterää ja venytti pisteputkensa 16 otteluun - "Sellainen pakkopullapelailu pois alta ennen viikonloppua"

7.3.2018 21:43
Mestiksen runkosarjan viimeinen ottelu SaPKon ja Ketterän välillä ei sisältänyt panoksia, ja se myös näkyi ottelun pelillisessä ilmeessä. Ketterä lähti ensimmäiselle erätauolle maalin johdossa, mutta kotijoukkue SaPKo takoi seuraavat kuusi maalia ja voitti lopulta lukemin 8−3.

Kierrosennakko

Mestis-kierros: Panoksena runkosarjan voitto, puolivälierien kotietupaikka ja paikka puolivälieriin

7.3.2018 10:00
Mestiksen runkosarja vuosimallia 2017−18 päättyy keskiviikkona, ja panokset ennen sarjan viimeistä kierrosta ovat vielä jännittävät. Ainoastaan sarjanousija Ketterä on sinetöinyt sijoituksensa, ja se on päätöskierroksen jälkeen kolmas. Muuten kaikki sijat kahdeksan parhaan joukossa ovat auki, joskin KeuPan runkosarjan voitto on jo käytännössä varma.

Imatra

Ketterä

19,786

Pelaajat

Kalenteri

huhtikuu 2018

Ma Ti Ke To Pe La Su
26
26
27
27
28
28
29
29
30
30
31
31
1
1
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
1
 
2
2
3
3
4
4
5
5
6
6
7
7
8
8
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
9
10
10
11
11
12
12
13
13
14
14
15
15
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
16
17
17
18
18
19
19
20
20
21
21
22
22
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
23
24
24
25
25
26
26
27
27
28
28
29
29
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
30
1
1
2
2
3
3
4
4
5
5
6
6
30
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 

Kuvakoosteet