Kuvakooste

Hermes löytämässä hyvän vireen - Peliitat jäi kakkoseksi Kokkolassa

MESTIS | 17.11.2017 21:54
Kokkolassa kohtasivat sarjan pohjilla majailevat joukkueet. Hermes aloitti vahvasti ja iski kovalla prosentilla kiekkoa verkkoon, viimeisenä lukkona toimi loistavan pelin pelannut Samuel Jukuri. Hermes nappasi kolmannen perättäisen voittonsa lukemin 6-2.

Kierrosennakko

Mestis-kierros: Taistelu häntäpään pisteistä tiivistyy

MESTIS | 17.11.2017 8:45
Myös Mestiksessä ollaan palattu takaisin arkeen ja luvassa onkin toinen ottelukierros maaottelutauon jälkeen. Perjantain Mestis-kierroksella nähdään kaiken kaikkiaan neljä ottelua.

Kuvakooste

Hermes nappasi toisen kotivoittonsa - Sarjakärki jäi tylysti jalkoihin

MESTIS | 15.11.2017 22:23
Hermes ja KeuPa kohtasivat Kokkolassa. Peli oli pitkään tasaista, mutta viimeisessä erässä Hermes meni menojaan ja otti vakuuttavan 5-1-voiton.

Raportti

Sekavaa pelaamista ja maalipaikkojen tuhlailua - Hermekselle iso voitto

MESTIS | 15.11.2017 21:33
Mestis-kiekko palasi keskiviikkoiltana maaottelutauolta. Kokkolassa yhteen ottivat Hermes ja sarjakärki KeuPa HT. Ottelu oli varsin odotetusti vauhdikasta kiekkoa, jossa mentiin ajoittain päästä päähän, mikä ajoittain näkyi sekavana pelaamisena. Hermes otti lopulta ison voiton lukemin 5−1.

Kierrosennakko

Mestis-kierros: Onnistuuko RoKi välttämään kaamosmasennuksen?

MESTIS | 15.11.2017 7:38
Mestis palaa maaottelutauolta täysillä, sillä kaikki joukkueet ovat tositoimissa keskiviikon kierroksella. Sarjataulukon perusteella kovimpana voidaan pitää Lempäälän kamppailua, jossa kohtaavat sarjakakkonen ja -kolmonen.

Raportti

Hermes antoi LeKille perusteellisen lauantaipesun − "Olin valmis myymään omat ja vieraat fläppitaulut"

MESTIS | 4.11.2017 19:42
Mestiksen sarjajumbo Hermes antoi LeKille oppitunnin maalinteon taidosta Lempäälän lauantai-illassa, kun kokkolalaisjoukkue paukutti toisessa erässä peräti neljä osumaa karaten vastustamattomaan voittoon.

Raportti

Ketterä kasvatti voittoputkea tehoerän ansiosta - liigakonkari viimeisenä lukkona

MESTIS | 3.11.2017 22:03
Kotijoukkue Ketterän uskomattoman tehokas toinen erä takasi Mestiksen sarjanousijalle maukkaan 6-0-voiton Hermestä vastaan Imatralla perjantaina.

Artikkeli

Mestis-kierros: Joutuuko IPK sijaiskärsijäksi ärsytetyn TUTOn kynsissä?

MESTIS | 3.11.2017 7:00
Perjantain Mestis-kierroksella pisteistä mitellään neljällä paikkaunnalla. Kotonaan yllättäen LeKille hävinnyt TUTO hakee hyvitystä IPK:n kustannuksella. Hermes hamuaa pois jumbosijalta Ketterän vieraana, ja lisäksi yhteen iskevät Jokipojat ja K-Vantaa, sekä Espoo United ja RoKi.

Raportti

Vierasvoitoille jatkoa - Hermes otti täydet pisteet Rovaniemellä

MESTIS | 28.10.2017 20:38
Kokkolan Hermes saapui Rovaniemelle ilman osaa kärkimiehiään. Kokkolalaisten taisteluasenne ja periksiantamattomuus palkittiin vierasvoitolla lukemin 4−1. Pelillisesti ottelu oli viihdyttävä ja antoi katsojille jännitettävää loppuun saakka.

Raportti

Paavo Hölsä ja maalitehokkuus toivat RoKille vierasvoiton Hermeksestä

MESTIS | 27.10.2017 22:18
Rovaniemeläiset avasivat revanssipelit Hermestä vastaan vahvasti pelaten omilla vahvuuksilla ja järkevän maltillisesti, vaikkakin vielä jäi parannettavaa. Edellisen kerran RoKi on voittanut Kokkolassa lähes kaksi vuotta sitten 30.12.2015.

Kuvakooste

RoKi tyly vieras Kokkolassa

MESTIS | 27.10.2017 21:47
RoKi ja Hermes kohtasivat Kokkolassa revanssiviikonlopun ensimmäisessa ottelussa. RoKi ei jättänyt isännille palaa vaan vei pisteet mukaan Rovaniemelle lukemin 5-1.

Haastattelu

Kokkolasta Rovaniemelle - "Tykkään, kun tulee minipudotuspelihenki"

MESTIS | 27.10.2017 9:00
Tulevana viikonloppuna Mestiksessä pelataan täydet kierrokset vuoroin vieraissa -teemalla. RoKi ajelee ensin Kokkolaan Hermeksen vieraaksi ja lauantaina kokkolalaiset matkaavat vuorostaan Rovaniemelle. RoKin Kristian Kangas odottaa vauhdikasta menoa viime kauden joukkuettaan, Hermestä, vastaan.

Uutinen

Yle: Raimo Summanen käräjille pedofiilihuuteluistaan

MESTIS | 25.10.2017 12:44
Raimo Summasen huutelut Hermes-valmentajalle toivat syytteen kunnianloukkauksesta.

Raportti

Hermekselle vihdoin helpotusta – väsytetty Jokipojat kaatui päätöserän maaleilla

MESTIS | 21.10.2017 20:52
Kauden kahdeksas peli toi vihdoin Kokkolan Hermekselle kaivatun avausvoiton, kun viikon lähinnä bussissa istuen viettänyt Jokipojat kaatui lauantaina numeroin 3–1 (0–0, 1–1, 2–0).

Raportti

Peli-Karhut voittoon jatkoajalla – Hermes avasi pistetilinsä

MESTIS | 18.10.2017 22:23
IPK otti ensimmäisen vierasvoittonsa, kun se kävi vaikeuksien kautta hakemassa jatkoaikavoiton Hermeksen vieraana. Heikosti kauden avannut Hermes otti samalla avauspisteensä tämän kauden Mestiksessä.

Kuvakooste

Kauden ensimmäinen piste Hermekselle - IPK voittoon jatkoajalla

MESTIS | 18.10.2017 21:49
Kokkolassa oli kauden ennätysyleisö paikalla, vaikka kotijoukkue Hermes seilaa seitsemän ottelun tappioputkessa. Reilu 700-päinen kotiyleisö ei saanut haluamaansa, vaan Iisalmelaiset voittivat ottelun jatkoajalla lukemin 2-3.

Ennakko

Hermes katkaisemaan tappioputkea – IPK tavoittelee ensimmäistä vierasvoittoa

MESTIS | 18.10.2017 7:00
Surkeasti kauden aloittanut Kokkolan Hermes hakee keskiviikkona kotonaan avauspisteitä. Vierailija Iisalmen Peli-Karhut hakee puolestaan kauden ensimmäisiä vieraspisteitään.

Raportti

Hermes edelleen lähtöruudussa - päätöserän hallinta ei tuottanut palkintoa

MESTIS | 13.10.2017 21:58
Hermeksen alkukauden voitoton jakso ei katkennut perjantainakaan, kun SaPKo vei pisteet mukanaan 2−1-lukemin. Kokkolalaiset olivat päätöserässä ahnaasti tasoitusmaalin perässä, mutta hallinta ei realisoitunut tulostaululla.

Kokkola

Hermes

Pelaajat

Seuraava ottelu

22.11.2017
18.30

Edellinen ottelu

17.11.2017
6 - 2

Kalenteri

lokakuu 2017

Ma Ti Ke To Pe La Su
25
25
26
26
27
27
28
28
29
29
30
30
1
1
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
1
 
2
2
3
3
4
4
5
5
6
6
7
7
8
8
2
 
3
 
5
 
6
 
7
2 - 5
8
 
9
9
10
10
11
11
12
12
13
13
14
14
15
15
9
 
10
 
11
7 - 0
12
 
14
 
15
 
16
16
17
17
18
18
19
19
20
20
21
21
22
22
16
 
17
 
19
 
20
 
22
 
23
23
24
24
25
25
26
26
27
27
28
28
29
29
23
 
24
 
25
 
26
 
29
 
30
30
31
31
1
1
2
2
3
3
4
4
5
5
30
 
31
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5