Raportti

Justin Azevedo upotti kurittomat Jokerit

KHL | 28.9.2016 21:58
Kazanissa nähtiin keskiviikkona ylivoimamaalien ilta, kun ottelun kuudesta maalista viisi mätettiin erikoistilanteista. Kaukalon kuningas oli Rauman Lukosta tuttu Justin Azevedo, jota Jokerit ei saanut lainkaan kuriin.

Artikkeli

Ak Bars Kazan - Biljaletdinovin yhdeksäs kausi

KHL | 21.8.2016 15:00
Tatarstanin mahtiseura on pudotuspelimenestyksellä mitattuna KHL:n historian menestynein seura. Kaksi historian ensimmäistä Gagarin Cupin voittoa napannut seura on pelannut neljästi konferenssin finaaleissa. Viime kausi päättyi karmeaan pettymykseen pudotuspelien avauskierroksella, kun vihreässä derbyssä Salavat pudotti Ak Barsin ulos erittäin monivivahteisessa sarjassa.

Uutinen

Ohtamaa jatkaa uraansa Kazanissa

KHL | 13.8.2016 0:42
Jokereissa kaksi edelliskautta kiekkoillut puolustaja Atte Ohtamaa siirtyy Ak Bars Kazaniin.

Raportti

Jokereiden tehot jälleen kateissa

KHL | 3.12.2015 20:36
Ak Bars Kazanin ja Jokereiden välinen taisto sujui odotetuissa merkeissä. Maaleilla ei juhlittu, mutta kotijoukkue piti tahtipuikkoa käsissään. Helsinkiläisillä oli sauma kääntää ottelu itselleen toisen erän alussa, mutta heikko viimeistely vaivasi jälleen.

Kuvakooste

Jokerit voittoon viime kauden finalistista

KHL | 29.11.2015 19:41
Loukkaantumisista kärsivä Jokerit sai kotiotteluputkensa viidenteen otteluun vastaansa viime kauden finalistin Ak Bars Kazanin. Muutoksia kokoonpanoihinsa tehnyt joukkue esitteli kotiyleisölleen seuran oman kasvatin Frank Gymerin ja vei lopulta vajaamiehisenä ottelun lukemin 2-1.

Raportti

"Taidot eivät riittäneet" - Sallinen silti jokerivoiton takuumiehenä

KHL | 29.11.2015 18:57
Jokereiden ja Ak Bars Kazanin välistä sunnuntaikamppailua ei voi moittia tylsäksi, mutta silti ottelussa ei varsinaisesti tapahtunut paljoa. Vauhdikas ja vähämaalinen kamppailu oli kääntyä vielä loppuhetkillä, mutta lopulukemat kirjattiin kotijoukkueelle maalein 2-1.

Artikkeli

Ak Bars Kazan - Miten puolustus kestää ilman Medvedevia ja Nikulinia?

KHL | 20.8.2015 9:20
Itäisen konfenssin runkosarjan voittaja Ak Bars eteni aina KHL-finaaleihin asti, joissa SKA:n tähtisikermä osoittautui selvästi paremmaksi ja riisui Ak Barsin täysin aseista. Finaalisarja päättyi viidennessä ottelussa, jossa Ak Bars sai kotiluolassaan TatNeft Arenalla kylmää kyytiä luvuin 1-6.

Uutinen

Rynnäs suuntaa KHL:ään

NHL, KHL | 10.6.2015 13:03
Dallas Starsin organisaatiossa viime kaudella vaikuttanut Jussi Rynnäs jatkaa uraansa Ak Bars Kazanissa.

Raportti

Koskinen ja Kovaltšuk syöttelivät SKA:lle kolmannen finaalivoiton

KHL | 17.4.2015 23:10
Pietarin SKA otti jo kolmannen kiinnityksensä KHL-mestaruuteen voitettuaan kotonaan Ak Bars Kazanin maalein 3−2.

Raportti

Hirmuvireinen Koskinen nollasi Kazanin

KHL | 13.4.2015 23:03
Pietarin SKA ryösti jo toisen vierasvoittonsa KHL:n finaaleissa. Suomalaisvahti Mikko Koskinen piti ottelussa maalinsa puhtaana.

Raportti

SKA:n tähtipelaajat iskussa - Koskinen torjui tärkeän vierasvoiton

KHL | 11.4.2015 19:33
Pietarin SKA otti arvokkaan 4−2-vierasvoiton KHL-finaalien ensimmäisessä ottelussa. Kotijoukkue Ak Bars Kazan oli ensimmäiset 50 minuuttia selvä altavastaaja, mutta heräsi taisteluun ottelun viimeisillä minuuteilla.

Uutinen

Janne Pesonen vaihtaa SHL:ään

KHL, SHL | 31.12.2014 23:41
Hyökkääjä Janne Pesonen siirtyy pelaamaan SHL-seura Skellefteåån.

Uutinen

Janne Pesonen jättää Kazanin taakseen

KHL | 16.12.2014 23:34
Hyökkääjä Janne Pesosen ja Ak Bars Kazanin tiet eroavat osapuolten sovittua Pesosen sopimuksen purkamisesta.

Raportti

Jokereille arvokas vierasvoitto Kazanista

KHL | 11.12.2014 21:35
Edellisen ottelun lepsuilusta sisuuntunut Jokerit otti niukan, mutta ansaitun voiton Ak Bars Kazanista maalein 2-1. Tasaisen ottelun kääntäminen voitoksi perustui hyvään liikkeeseen, kovaan taisteluun ja tehokkuuteen maalipaikoissa.

Haastattelu

Kiekkojargonilla kyllästetty Azevedo: "Jännitti tulla Suomeen"

KHL | 1.12.2014 23:01
Ak Bars Kazanin 26-vuotias sentteri Justin Azevedo on tuttu myös kotimaisilta liigajäiltä. Nopea ja taitava pelinrakentaja oli tärkeässä roolissa myös maanantaina, kun kazanilaiset kaatoivat Jokerit maalein 4−2. Azevedo nauttii pelaamisesta ja arvostaa Suomessa vietetyn kauden korkealle.

Raportti

Kazan katkaisi Jokereiden voittoputken

KHL | 1.12.2014 21:52
Jokereiden seitsemän ottelun voittoputki päättyi maanantaina. Kurinalaisesti ja suoraviivaisesti pelannut Ak Bars Kazan otti Helsingin areenalta ansaitun vierasvoiton lukemin 2−4.

Kuvakooste

Ak Bars jätti Jokerit pisteittä

KHL | 1.12.2014 21:52
Maanantai-illan KHL-kierroksen kärkikamppailu pelattiin Jokereiden ja Ak Bars Kazanin välillä. Vieraat veivät kurinalaisella pelillä ottelun lukemin 2-4 jättäen isännät pisteittä.

Ennakko

Pyhä-Steve ja Tatarstanin Lumileopardit

KHL | 1.12.2014 9:33
Jokerit nappasi sunnuntaina nihkeän 3−2-voiton Amur Habarovskista. Pelit jatkuvat heti maanantaina, kun vastaan asettuu kaksinkertainen Gagarin Cup-voittaja Ak Bars Kazan. Tatarstanilaiset kärsivät muutamista loukkaantumisista, mutta hyvävireiset maalivahdit takaavat tiukan ottelun.

Kazan

Ak Bars

Pelaajat

Seuraava ottelu

18.1.2017
18.00

Edellinen ottelu

13.12.2016
Neftehimik - Ak Bars
1 - 2

Kalenteri

tammikuu 2017

Ma Ti Ke To Pe La Su
26
26
27
27
28
28
29
29
30
30
31
31
1
1
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
1
 
2
2
3
3
4
4
5
5
6
6
7
7
8
8
2
 
3
K
4
 
5
K
6
 
7
K
8
 
9
9
10
10
11
11
12
12
13
13
14
14
15
15
9
 
10
 
11
 
12
V
13
 
14
V
15
 
16
16
17
17
18
18
19
19
20
20
21
21
22
22
16
V
17
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
23
24
24
25
25
26
26
27
27
28
28
29
29
23
 
24
 
26
 
28
 
29
 
30
30
31
31
1
1
2
2
3
3
4
4
5
5
30
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 

Kuvakoosteet

  •