Vuoristoradasta pois voittomaalin avulla

LIIGA / Haastattelu
Ajoittain Richmondin peli on mennyt aivan reisille - myös kirjaimellisesti
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Lahden jäähallissa pelikellon pysähtyessä aikaan 25.25, tuuletti yksi mies tunteikkaammin ja onnellisemmin kuin kukaan muu paikalla ollut. Tämä maali tuli todellakin tarpeeseen.

Illan voitto-osuman räväyttänyt herra oli Danny Richmond. Kanadalainen oli Pelicans-miehistön ehdotonta eliittiä, hän oli säkenöivässä iskussa. Chicagosta kotoisin oleva Richmond jakeli mainioita syöttöjä hyökkääjille, teki hyviä nousuja hyökkäysalueelle ja merkkautti tehotilastoonsa lukeman +2.

- Tänään pelaaminen tuntui erityisen mukavalta. En vetänyt ylitehokkaasti lämmittelyjä ja jaksoin luistella erittäin paljon. Valmentajat ovat olleet tukenani ja sytyttäneet itseluottamukseni, hehkutti 28-vuotias Richmond.

Richmond on kauden aikana saanut lokaa niskaansa. Hyvin kiekkoa käsittelevä pakki ei ole täysin vastannut isoihin odotuksiin. Tämän mies tiedostaa myös itse, mutta suhtautuu samalla tulevaisuuteen valoisasti.

- Kauteni on ollut ailahteleva, vuoristoratamainen. Olen viime aikoina yrittänyt tasapainottaa pelaamistani. Heikohkoon alkukauteen on vaikuttanut myös se, että sopeutuminen isokokoiseen kaukaloon ei ole ollut helppoa. Päivä päivältä fiilikseni kuitenkin paranee, totesi leppoisa Richmond.

''Mitään ei ole vielä menetetty''

Richmond on omien sanojensa mukaan sopeutunut ongelmitta Suomeen. Yhdeksi osasyyksi Richmond mainitsee tähän sen, että hän pelasi vuonna 2004 alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Helsingissä. Lisäksi Richmond sai entisiltä pelikavereiltaan hyvää palautetta SM-liigasta ja Suomesta. Eikö mikään tosiaan yllättänyt pohjolassa?

- Noh, ainoa vaikea juttu on ollut, että ruokakaupat ovat täällä hiukan harvemmin auki kuin kotipuolessani! Se on ollut pieni kulttuurishokki, naurahti Richmond.

Vaikeasta kauden alkupuoliskosta huolimatta Richmond uskoo vahvasti joukkueeseensa. Hänen mukaansa Pelicans on iskukykinen. Chicagon katujen kasvatti harmittelee pahaan saumaan tulevaa joulutaukoa, mutta vannoo, että Pelicans runttaa uuden vaihteen silmään loppukaudeksi.

- Uskon, että voimme nousta vielä playoffeihin. Tässä on 30 ottelua jäljellä ja mitään ei ole vielä menetetty. Taistelemme kovaa, pystymme vielä vaikka mihin, täräytti Richmond päättäväisesti.

» Lähetä palautetta toimitukselle