Vuodet vierii – Satan säilyy

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jos moni asia on ehtinyt vaihtua Slovakian maajoukkueessa 2000-luvulla, on mukana myös muutama sitkeä konkari. Heidän joukkoonsa kuluu jälleen ryhmän mukana viilettävä Miroslav Satan, joka oli hävityn Suomi-kamppailun jälkeen pettyneellä päällä.

Yli tuhat NHL peliä ja yli sata kamppailua maajoukkueessakin. Kokenut kettu ei tunnu lopettavan koskaan. MM-kisoissa jälleen Slovakian väreissä vetävä Miroslav Satan kuuluu kisojen kokeneimpien pelaajien joukkoon.

Kuluneella kaudella Slovan Bratislavassa maan liigaa tahkonnut hyökkääjä oli pettynyt mies Suomi-pelin jälkeen.
Tappiosta huolimatta vähäsanainen laituri näki pelissä myös hyvää.

– Tiukka peli takana, joten totta kai harmittaa. Emme saaneet tehtyä yhtään maalia, joten voittaminen on vaikeaa. Yhden maalin peli, joka olisi voinut kääntyä myös meille.

– Tästä pelistä voi kuitenkin ottaa paljon hyvää mukaamme seuraaviin peleihin, Satan pohti.


Miroslav Satan harmitteli hukattuja paikkojaan Suomi-pelissä.

Suunta oikea

Suomea vastaan Slovakia peli lähti lupaavasti liikkeelle. Mitä pidemmälle ottelu kuitenkin eteni, sitä selvemmin kamppailu kääntyi Suomen haltuun. Kokenut hyökkääjä näki pelissä kuitenkin suuria harppauksia ensimmäiseen otteluun verrattuna.

– Tänään pelimme oli kuitenkin paljon parempaa kuin Kanada-pelissä. Mikäli pystymme vielä jatkamaan pelin kehittämistä, uskon että saamme kaivettua myös pisteitä kasaan.

Vaikka Satanin liike on viime kausina hidastunut, on mies paukuttanut Slovakian liigassa arvostettavasti yli "piste per ottelu"-keskiarvolla. Myös Helsingin turnaus on lähtenyt liikkeelle yllättävän vauhdikkaasti. Suomea vastaan hyökkääjällä oli tonttinsa.

– Oma peli tuntui ihan hyvältä. Paikkoja oli tarjolla, mutta en saanut mistään sisään, joten ei tässä liian tyytyväinen voi olla.

Neljään päivään kolme kovaa peliä. Kanadalle ja Suomelle hävinnyt joukkue pelaa seuravaaksi jo maanantaina, kun vastaan asettuu lohkon kolmas suurmaa, USA. Satan oli kuitenkin luottavainen seuraavaa iltaa silmällä pitäen.

– Takana on vasta kaksi peliä, joten liian suuria johtopäätöksiä ei voi tehdä. Nyt pitää alkaa vain keskittyä jo seuraavaa peliä varten, vähäsanainen hyökkääjä päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle