Voittomaalin tehnyt Repo: ”En minä sitä maalivahdin piikkiin laittaisi”

LIIGA / Haastattelu
Sebastian Repo pääsi tuulettamaan voittomaalia.
Kuva © Jarno Hietanen

Tappara ja HIFK tahkosivat tiistaina tasaisen ottelun, jossa ei liialti maaleilla juhlittu.

Ottelun ensimmäinen maali jäi myös viimeiseksi, kun vahvassa kevätvireessä olevan Sebastian Revon laukaus yllätti HIFK-vahti Kevin Lankisen.

Maali upposi Lankisen selän taakse helpohkosti.

− Oli se varmaan ihan hyvä veto, pidän omaa kutiani ihan hyvänä. En minä sitä maalivahdin piikkiin laittaisi, Repo totesi maalistaan.

Repo irtautui tilanteessa HIFK-puolustukselta ja pelasi itsensä vapaaseen paikkaan.

− Katsoin, että kaverin puolustajilla on pitkä vaihto ja molemmat lähtivät vaihtamaan.

− Hyppäsin sinne heidän selkänsä taakse ja sain Otsolta (Rantakari) hyvän syötön. Pääsin sitten vähän karkuun siinä, Repo kertasi maaliin johtanutta tilannetta.

Maalin syntyhetkellä Repo ei vielä osannut aavistaa, että osuma jäisi ottelun voittomaaliksi.

− En tietenkään. Se oli tärkeä maali, mutta edessä oli vielä pitkä peli siinä kohtaa, Pelicansista kesken kauden Tapparaan siirtynyt Repo kertoi.

Tapparan ja HIFK:n välieräsarja jatkuu torstaina Helsingissä, kun joukkueet kohtaavat sarjan toisessa ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle